Kämp Galleria rakennus ulkoa, kuvituskuva.
Tiedote 12.6.2020

Kämp Galleria nousi Suomen ympäristöystävällisimpien rakennusten joukkoon - vuokralaiset hyötyvät kiinteistön kehittämisestä

Helsingin keskustan historiallisesti arvokkaan Kämp Gallerian rakennukselle myönnettiin kultatason LEED-sertifikaatti. Rakennuksessa toimii muun muassa suomalaisen muodin näyteikkuna Garden ja kesällä avautuva Valokuvataiteen museon uusi näyttelytila.

Kämp Gallerian rakennukselle myönnetty LEED Gold -ympäristösertifikaatti on Suomessa ensimmäinen uuden LEED EB v4.1 -tason luokitus, joka annettiin aiemmin sertifioimattomalle kiinteistölle.

– Tämä on erinomainen asia meidän vuokralaistemme kannalta. Esimerkiksi Valokuvataiteen museon uusi näyttelytila avautuu rakennukseen, joka on nyt todennetusti ympäristöystävällinen ja vastuullinen. On myös hienoa, että suomalaisen muodin näyteikkuna Kämp Garden toimii vastuullisissa tiloissa, iloitsee Ilmarisen rakennuttajapäällikkö Niina Nurminen.

– Meille on tärkeää käyttää aina ajantasaisinta luokittelua. Tämä varmistaa, että toteutetut toimenpiteet ovat tämän hetken tiedon valossa tehokkaimmat mahdolliset. Näin ne hyödyttävät eniten vuokralaisiamme ja palvelevat kiinteistöjen kehittämistä kokonaisuutena. Hyödyt tulevat suoraan nykyisille ja tuleville vuokralaisille. Pitkällä tähtäimellä toimet kasvattavat kiinteistösijoituksen arvoa ja auttavat siten turvaamaan eläkkeiden rahoitusta.

Sertifiointi auttaa pitämään kiinteistön toimivana

Kiinteistön ympäristöluokitus kertoo kokonaisvaltaisesta vastuullisuudesta kiinteistön ylläpidossa. Tilojen käyttäjät ovat saaneet vaikuttaa työympäristönsä toimivuuteen ja viihtyvyyteen.

– Sertifikaatti on voimassa viisi vuotta, mikä on kiinteistön elinkaaressa lyhyt aika. Määräaikaisuus tarkoittaa sitoutumista jatkuvaan kiinteistöjen kehittämiseen, Nurminen sanoo.

Ilmariselle LEED-sertifiointi on osa laajempaa vastuullisuustyötä, jossa otetaan huomioon myös muita kuin pelkästään energiatehokkuuteen liittyviä asioita. Näitä ovat esimerkiksi kierrätys ja siivouksessa syntyvä ympäristökuorma.

Tärkeitä näkökulmia ovat myös rakennuksen saavutettavuus julkisilla kulkuvälineillä ja hyvät liikenneyhteydet.

Tällä hetkellä LEED-sertifiointiprosessi on käynnissä Helsingin Aleksanterinkatu 40–42.

Lisätietoja  

  • Niina Nurminen, rakennuttajapäällikkö, p. 0505747491, niina.nurminen@ilmarinen.fi  
  • Ville Laurila, vuokrauspäällikkö, p. 0405010040, ville.laurila@ilmarinen.fi   

Tutustu vapaisiin toimitiloihimme

Lue lisää  

Ajankohtaista

Uutinen 22.3.2024

Earth Hour – varaudumme hyvään huomiseen

Varaudumme hyvään huomiseen ja osallistumme jälleen Earth Hour -tapahtumaan. Sammutamme valot Helsingin Ruoholahdessa sijaitsevalla pääkonttorilla ilmaston puolesta lauantaina 23.3. kello 20.30–21.30.

Earth Hour – varaudumme hyvään huomiseen

Uutinen 11.3.2024

Ilmarinen sijoittaa tuottavasti ja turvaavasti – Vastuullisen sijoittamisen periaatteet päivittyivät

Ilmarisen lakisääteinen tehtävä on sijoittaa eläkevarat tuottavasti ja turvaavasti. Vastuullisena sijoittajana tarkastelemme jatkuvasti sijoittamisen käytäntöjämme. Muuttunut turvallisuusympäristö vaikuttaa myös vastuullisen sijoittamisen periaatteisiin.

Ilmarinen sijoittaa tuottavasti ja turvaavasti – Vastuullisen sijoittamisen periaatteet päivittyivät
Lisää uutisia ja tiedotteita