Tiedote 28.9.2020

Ilmarisen vakuutus- ja eläkejohtajaksi Tiina Nurmi

Ilmarisen vakuutus- ja eläkepalveluista vastaavaksi johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi on nimitetty FM, SHV, eMBA Tiina Nurmi. Nurmi aloittaa tehtävässä 1.10.2020.

Tiina Nurmi toimii tällä hetkellä Ilmarisen vakuutus- ja eläkepalvelut -linjalla vakuutusjohtajana. Hän on työskennellyt Ilmarisessa vuosina 1996-1999 matemaatikkona ja vuodesta 2004 alkaen vastaten erilaisista yksiköistä mm. lisäarvopalveluista, suurasiakkaiden vakuuttamisesta sekä vakuutus- ja eläketoiminnoista. Vuosina 1999-2004 Nurmi työskenteli Eläketurvakeskuksessa matemaatikkona ja vakuutusmatemaattisen yksikön esimiehenä. Nurmi on koulutukseltaan filosofian maisteri ja hän on suorittanut vakuutusmatemaatikon tutkinnon (SHV) sekä Executive MBA -tutkinnon.

– Vastaamme Ilmarisessa 1,2 miljoonan suomalaisen eläketurvasta, ja vakuutus- ja eläkepalvelumme on kaiken toimintamme perusta. Olen iloinen, että löysimme tähän vaativaan ja vastuulliseen tehtävään vahvan osaajan talon sisältä. Tiinan johdolla jatkamme toimintamme uudistamista ja kehittämistä, strategiamme mukaisesti asiakkaitamme kuunnellen ja jatkuvasti parantaen, sanoo Ilmarisen toimitusjohtaja Jouko Pölönen.

– Suomen eläkejärjestelmä on yksi maailman parhaista ja sitä hiotaan jatkuvasti paremmaksi. Viimeisimpinä keskusteluihin on noussut maksuluokkamalli, työttömien eläkekarttuma ja YEL-vakuuttaminen. Tehtävämme on toteuttaa tulevat muutokset mahdollisimman tehokkaasti eläkevakuutustoiminnassa. Samanaikaisesti uudistamme, tehostamme ja digitalisoimme palveluitamme entistä paremmin asiakkaidemme tarpeita vastaaviksi. On hienoa jatkaa yhä vetovoimaisemman Ilmarisen rakentamista yhdessä eläkevakuuttamisen ammattilaisten ja asiakkaidemme kanssa, sanoo Tiina Nurmi.

Nykyisin vakuutus- ja eläkepalveluista vastaava johtaja Sini Kivihuhta jatkaa Ilmarisen palveluksessa varatoimitusjohtajana ja toimitusjohtajan sijaisena sekä johtoryhmän jäsenenä. Kivihuhta ilmoitti kesäkuussa jäävänsä pois Ilmarisesta helmikuussa 2021.

Lisätietoja:

Tiina Nurmi p. 050402 9275 
Jouko Pölönen p. 050 1282   

Lue lisää: 

Ajankohtaista

Tiedote 15.4.2024

Ilmarisen uudistettu suhdanneindeksi: Työntekijämäärän lasku voimistui

Työntekijämäärä laski maaliskuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -2,9 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Seuratuista toimialoista eniten laskivat henkilöstövuokraus sekä rakentaminen. Alueellisesti tarkasteltuna työntekijämäärä laski joka puolella Suomea. Uudistettuun suhdanneindeksiin mukaan laskettavat toimialat kattavat nyt valtaosan yksityisestä sektorista.

Ilmarisen uudistettu suhdanneindeksi: Työntekijämäärän lasku voimistui

Uutinen 12.4.2024

Ilmarisen suhdanneindeksi laajenee kattamaan valtaosan yksityisestä sektorista

Ilmarisen vuodesta 2013 asti julkaisema suhdanneindeksi tarjoaa ajantasaista tietoa kansantalouden kehityksestä. Indeksi kuvaa yritysten työntekijämäärän muutosta edellisvuoteen verrattuna. Nyt suhdanneindeksiin mukaan laskettavat toimialat laajentuvat kattamaan valtaosan yksityisestä sektorista.

Ilmarisen suhdanneindeksi laajenee kattamaan valtaosan yksityisestä sektorista
Lisää uutisia ja tiedotteita