Uutiset

RSS
20.12.2016
Yrittäjä | Työnantaja | Ilmarinen
HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA!

Olemme tänä vuonna lahjoittaneet joulukorttivaramme Pelastakaa Lapset ry:n joulukeräykseen.

Lue lisää »
15.12.2016
Yrittäjä | Työnantaja | Ilmarinen
PALVELEMME ASIAKKAITA MYÖS SOSIAALISESSA MEDIASSA

Tarjoamme asiakkaillemme jatkuvasti kehittyviä verkkopalveluita sekä ketterää asiakaspalvelua. Aloitamme asiakaspalvelun nyt myös sosiaalisessa mediassa.

Lue lisää »
2.12.2016
Työnantaja | Vakuuttaminen | Ilmarinen
VUODEN 2017 TYEL-ENNAKKOMAKSUTIEDOTTEET LÄHTEVÄT

Ilmarisen yritysasiakkaat saavat tietoa ensi vuoden ennakkomaksuista joulukuun aikana. Vuoden 2017 TyEL-ennakkomaksutiedotteet lähetetään asiakkaille viikolla 48.

Lue lisää »
2.12.2016
Yritysvastuu | Sijoitukset | Ilmarinen
ILMARINEN VAHVISTAA ILMASTONÄKÖKULMAA SIJOITUSTOIMINNASSAAN: TAVOITTEENA KAKSINKERTAISTAA SIJOITUKSET KESTÄVÄN KEHITYKSEN RATKAISUIHIN

Ilmarinen on vahvistanut sijoitustoimintaansa ohjaavat ilmastoperiaatteet ja niihin liittyvät konkreettiset tavoitteet lähivuosille. Tavoitteena on muun muassa kaksinkertaistaa kestävän kehityksen ratkaisujen osuus osakesalkusta vuoteen 2020 mennessä. Periaatteiden tavoitteena on ohjata myös sijoituskohteena olevia yrityksiä ja varainhoitajia huomioimaan entistä paremmin vastuullisuusnäkökohdat.

Lue lisää »
2.12.2016
Yritysvastuu | Sijoitukset | Ilmarinen
ILMARINEN REINFORCES THE CLIMATE PERSPECTIVE IN ITS INVESTMENT OPERATIONS: AIM TO DOUBLE INVESTMENTS IN SUSTAINABLE SOLUTIONS

Ilmarinen has adopted a Climate Policy to guide its investment operations and related concrete targets for the coming years. The goals include doubling the share of sustainable development solutions in the company’s equity portfolio by 2020. The Climate Policy also aims to guide the investee companies and asset managers to take sustainability aspects better into account.

Lue lisää »
1.12.2016
Työhyvinvointi | Yrittäjä | Työnantaja
SITRA, ILMARINEN JA HENRY RY KUTSUVAT 50 TYÖPAIKKAA MUKAAN UUDISTUMAAN

Tulevaisuuden työpaikka -projekti kokoaa 50 erilaista työpaikkaa yhteen kehittämään työkaluja uudistumiseen ja työurien pidentämiseen. Tulevaisuuden työpaikka uudistuu vain ihmisten avulla. Tavoitteena on, että työpaikat saisivat eväitä kehittyä houkutteleviksi oppimisympäristöiksi ja että yhä useampi suomalainen pitäisi aktiivisesti osaamistaan ajan tasalla. Siksi organisaatioiden toiminnan uudistaminen ja henkilöstön kehittäminen kannattaa integroida, uskotaan Sitrassa, Ilmarisella ja HENRY ry:ssä.

Lue lisää »
30.11.2016
Yrittäjä | Työnantaja | Ilmarinen
WAUHDITTAMO – TULE MUKAAN KEHITTÄMÄÄN TULEVAISUUTTA

Ilmarisen Wauhdittamo on innovoimista, yhdessä tekemistä, ketterää kehitystä ja avoimuutta.

Lue lisää »
29.11.2016
Yrittäjä | Ilmarinen | Asiakastarina
STARTUP-YHTEISTYÖ TUO ISOON YRITYKSEEN VAUHTIA JA TEHOKKUUTTA

Suurten yritysten ja startupien yhteistyön tiivistäminen tukee molempien menestystä. Tämän ovat käytännössä havainneet eläkeyhtiö Ilmarinen ja viime vuonna syntynyt kasvuyritys H2H Performance, joka kasvaa maailman markkinoilla hyvinvointia ja suorituskykyä kehittävien digitaalisten ratkaisujen avulla.

Lue lisää »
29.11.2016
Työhyvinvointi | Yrittäjä | Työnantaja
ILMARISEN ASIANTUNTIJOIDEN VALMENTAMA OPISKELIJATIIMI VALMIINA SLUSHIIN

Ilmarisen asiantuntijoiden valmentama Psycap-tiimi on mukana kasvuyritystapahtuma Slushissa. Accenture Digital Innovation Challenge (ADIC) -kilpailussa opiskelijoiden muodostamat tiimit ratkovat kumppaniorganisaatioiden liiketoimintahaasteita ketterien ja digitaalisien ratkaisujen avulla

Lue lisää »
28.11.2016
Työhyvinvointi | Ilmarinen
TIMO RITAKALLIO ALOITTI OLYMPIAKOMITEAN PUHEENJOHTAJANA: LIIKUNNALLA ISO MERKITYS SUOMEN TALOUDELLE JA YHTEISKUNNALLE

Olympiakomitean puheenjohtajaksi valittu Ilmarisen toimitusjohtaja Timo Ritakallio painottaa liikkumisen merkitystä niin ihmisen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin lähteenä kuin työkyvyn ja tuottavuuden edistäjänä. Liikunnalla on siten iso merkitys koko Suomen taloudelle ja yhteiskunnalle.

Lue lisää »
25.11.2016
Ilmarinen | Raportointi | Hallinto
ILMARISEN HALLINTONEUVOSTON PUHEENJOHTAJISTO VAIHTUU

Ilmarisen hallintoneuvoston puheenjohtajaksi nousee ensi keväänä Metso Oyj:n toimitusjohtaja Matti Kähkönen. Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi tulee Akavan Erityisalat AE ry:n toiminnanjohtaja Salla Luomanmäki ja toiseksi varapuheenjohtajaksi Caverion Oyj:n toimitusjohtajana aloittava Ari Lehtoranta.

Lue lisää »
22.11.2016
Työhyvinvointi | Yrittäjä | Ilmarinen
MITEN LISÄTÄ HYVÄÄ OLOA JA TUNTEJA VUOROKAUTEEN?

Electrofitin perustaja Simo-Viljami Ojanen tietää, miten pimeimpäänkin vuodenaikaan jaksaa lähteä liikkeelle. Tärkeintä on asettaa tavoite ja poistaa pienimmätkin lähtemisen esteet. Electrofit järjestää yrityksille ja yksilöille urheiluvalmennusta – yhtä laadukasta kuin huippu-urheilijoillekin on tarjolla.

Lue lisää »
4.11.2016
Ilmarinen
ILMARISEN TOIMITUSJOHTAJAA TIMO RITAKALLIOTA EHDOTETAAN OLYMPIAKOMITEAN PUHEENJOHTAJAKSI

Ilmarisen toimitusjohtaja Timo Ritakallio on ehdokkaana uuden Olympiakomitean hallituksen puheenjohtajaksi.

Lue lisää »
28.10.2016
Työhyvinvointi | Yrittäjä | Työnantaja
ILMARINEN RATKOO ACCENTUREN, SLUSHIN JA OPISKELIJOIDEN KANSSA LIIKETOIMINNAN DIGIHAASTEITA

Kasvuyritystapahtuma Slushin, Accenturen ja opiskelijoiden yhteistyö viime vuodelta saa jatkoa. Myös Ilmarinen on mukana ratkomassa liiketoiminnan haasteita digikeinoin yhdessä opiskelijoiden kanssa.

Lue lisää »
27.10.2016
Sijoitukset | Kiinteistöt | Ilmarinen
HOTELLI PRESIDENTIN PERUSKORJAUS ETENI HARJANNOSTAJAISIIN

Kiinteistö Oy Helsingin Salomonkatu 7-9:n ja Sokos Hotel Presidentin peruskorjaushanke on edennyt harjannostajaisvaiheeseen. Helsingin ydinkeskustassa sijaitseva kiinteistö peruskorjataan Ilmarisen, kiinteistöyhtiön sekä Sokotel Oy:n yhteishankkeena.

Lue lisää »
24.10.2016
Ilmarinen
ASIAKASPALVELUN POIKKEAVA AUKIOLO

Ilmarisen eläke- ja vakuutuspalvelu on avoinna pe 4.11. kello16 asti ja TyEL-laskutuspalvelu klo 20 asti. Lauantaina 5.11 asiakaspalvelumme on suljettu.

Lue lisää »
21.10.2016
Ilmarinen | Tulostiedot
KOLMAS VUOSINELJÄNNES KÄÄNSI SIJOITUSTUOTOT PLUSSALLE

Ilmarisen sijoitussalkku tuotti tammi-syyskuussa 2,3 prosenttia. Kolmannen vuosineljänneksen tuotto oli 2,9 prosenttia, ja hyvä vuosineljännes käänsi alkuvuoden tappiollisen tuoton jälleen selvästi positiiviseksi. Sijoitusten markkina-arvo oli syyskuun lopussa 36,5 miljardia euroa. Sijoitusten pitkän aikavälin keskimääräinen reaalituotto on hyvällä tasolla 4,1 prosentissa.

Lue lisää »
21.10.2016
Ilmarinen | Tulostiedot
DET TREDJE KVARTALET VÄNDE PLACERINGSAVKASTNINGEN PÅ PLUS

Ilmarinens placeringsportfölj avkastade 2,3 procent i januari–september. Avkastningen under det tredje kvartalet var 2,9 procent, och det goda kvartalet fick den negativa avkastningen under början av året att åter bli klart positiv. Placeringarnas marknadsvärde uppgick i slutet av september till 36,5 miljarder euro. Den långfristiga genomsnittliga realavkastningen på placeringarna var på en god nivå på 4,1 procent.

Lue lisää »
19.10.2016
Eläkkeet | Vakuuttaminen | Ilmarinen
ILMARINEN.FI PALVELEE PAREMMIN – SEURAA HAKEMUKSESI KÄSITTELYÄ VERKOSSA

Ilmarinen kehittää verkkopalveluaan kohti kokonaisvaltaista digitaalista asiointia. Nyt voit uutuutena tehdä kuntoutus- ja työkyvyttömyyseläkehakemukset kätevästi verkkopalvelussamme. Voit myös seurata palvelussa tekemäsi hakemuksen etenemistä. Lisäksi olemme parantaneet sivuilla navigointia sekä tehneet palvelussamme asioimisesta entistä helpompaa.

Lue lisää »
11.10.2016
Ilmarinen | Raportointi
ILMARISEN TALOUSENNUSTE: SUOMEN TALOUDEN ELPYMINEN VAUHDITTUU

Ilmarisen talousennusteen mukaan Suomen talouden elpyminen vauhdittuu hieman vuosina 2016–2017. Talouskasvun moottorina on kotimaisten rakennusinvestointien kasvu. Myös viennin ennustetaan lähtevän maltilliseen nousuun, ja yritysten kasvunäkymät ovat paremmat kuin moneen vuoteen.

Lue lisää »
10.10.2016
Yrittäjä | Työnantaja | Ilmarinen
DEMOLA TUOTTAA UUTTA INNOVAATIOAJATTELUA

Yhteiskehittämisestä ja uudesta innovaatioajattelusta puhutaan paljon. Suomalainen Demola toteuttaa niitä käytännössä, ja Demola Network on vienyt mallin onnistuneesti jo 12 eri maahan. Samalla rakentuu uudenlainen kansainvälinen innovaatioekosysteemi.

Lue lisää »