
Sinun työeläkeyhtiösi
Me olemme työeläkeyhtiö ihmistä varten. Huolehdimme eläketurvasta ja eläkevaroista sekä pidennämme työuria, jotta sinä voit suhtautua huomiseen luottavaisena ja toiveikkaana.
Joko kuulit?

Tiedote 5.5.2025
Ilmarisen toimitusjohtaja vaihtuu
Työeläkeyhtiö Ilmarisen toimitusjohtaja Jouko Pölönen on ilmoittanut jättävänsä yhtiön ja siirtyvänsä uusiin tehtäviin yhtiön ulkopuolelle. Uuden toimitusjohtajan haku käynnistyy heti.

Tiedote 25.4.2025
Ilmarisen alkuvuosi: Sijoitustuotto oli 0,2 prosenttia, vakavaraisuus on vahva ja kustannustehokkuus parani
Ilmarisen sijoitustuotto oli 0,2 prosenttia, sijoitusvarat 63,1 miljardia euroa ja vakavaraisuuspääoma 13,7 miljardia euroa. Vahva vakavaraisuus mahdollistaa eläkevarojen pitkäjänteisen sijoittamisen kauppasodan varjostamassa, epävakaassa markkinatilanteessa.

Tiedote 23.4.2025
Moni jatkaa työssä yhä pidempään, mutta vaihtelua on toimialoittain paljon – työuraindeksi tarjoaa uutta tietoa työnteosta
Yhä useampi jatkaa työssä, vaikka voisi jäädä jo eläkkeelle. Lähes puolet Ilmarisessa vuosina 2021–2024 eläkkeen aloittaneista jäi eläkkeelle vasta alimman eläkeikänsä jälkeen. Ilmiö ei koske pelkästään asiantuntija-aloja. Tiedot selviävät Ilmarisen uudesta työuraindeksistä.
Tunnetko tarinamme?
Ilmarisen tarina alkaa vuodesta 1961. Vuodesta, jona perustettiin Suomen työeläkejärjestelmä. Otimme tuolloin ison askeleen kohti pohjoismaista hyvinvointivaltiota. Olemme siitä asti kehittäneet yhteistä työeläkejärjestelmäämme, ja tänä päivänä se on yksi yhteiskuntamme peruspilareista.
Tutustu historiaamme
Tulevaisuutesi on meille tärkeä
Meidän tehtävämme on kantaa vastuuta tulevaisuudesta huolehtimalla sinun eläketurvastasi ja eläkevaroistasi. Vastuullisuus on yksi arvoistamme ja osa kaikkea tekemistämme. Me myös kerromme, eli raportoimme, työstämme säännöllisesti, jotta sinä voisit arvioida onnistumistamme.
Lue, mitä vastuullisuus eläketurvan hoitamisessa tarkoittaa
Meille töihin?
Meillä saat luoda ja kokea parempaa työelämää. Me haluamme omalla esimerkillämme vaikuttaa paitsi toimialamme kehitykseen erityisesti työelämän uudistumiseen joka päivä. Oletko mukana?
Tutustu meihin työnantajana
Koteja ja työpaikkoja, joissa on hyvä olla
Tarjoamme koteja ja toimitiloja tuhansille ihmisille. Se on, paitsi tärkeä osa eläkevarojen sijoittamista, tapa rakentaa tulevaisuutta, joka kestää.
Tutustu kiinteistöihimme
-
Hallinto ja organisaatio
Toimiva hallinto tukee eläketurvasta huolehtimista.
Tutustu hallintoon ja organisaatioon -
Taloudellisia tietoja
Näiltä sivuilta löydät eläketurvan hoitamiseen liittyvät taloudelliset tietomme, kuten hallituksen toimintakertomukset, osavuosiraportit ja vuosi- ja yritysvastuuraportit.
Tutustu taloudellisiin tietoihin -
Näin toimimme
Näiltä sivuilta löydät koottuna periaatteet ja käytännöt, jotka ohjaavat toimintaamme.
Tutustu liiketoiminnan periaatteisiimme -
Sijoitukset
Sijoitamme yhteisiä eläkevaroja tuottavasti, turvaavasti ja vastuullisesti.
Tutustu, miten sijoitamme eläkevaroja -
Strategia ja arvot
Strategia ja arvot ohjaavat toimintaamme eläketurvan hoitamisessa.
Tutustu strategiaan ja arvoihin -
Medialle
Tarvitsetko asiantuntijan haastattelua tai tietoa eläketurvasta? Asiantuntijamme ja viestintä auttavat sinua.
Katso yhteystiedot medialle