Varhainen tuki

Työkyvyn varhainen tuki on toimintaa, jota teette yhdessä esihenkilöiden, työterveyden ja työntekijöiden kanssa. Varhaisen tuen toiminta kuvataan varhaisen tuen mallissa. Varhaisen tuen ansiosta tuette hyvää ilmapiiriä sekä edistätte työkykyä ja työhyvinvointia. Siksi siitä hyötyvät sekä työnantaja että työntekijät.

Mikä ihmeen varhainen tuki?

Varhaisen tuen toiminta, joka tunnetaan myös termeillä varhainen välittäminen ja varhainen puuttuminen, tarkoittaa sitä, että tuette työntekijöitten työkykyä ja ehkäisette sen heikkenemistä pitkällä aikavälillä. 

Kun käynnistätte varhaisen tuen toiminnan, luotte käytännön, jonka ansiosta huomaatte työn tekemiseen liittyvät ongelmat mahdollisimman varhain ja osaatte puuttua niihin järjestelmällisesti. Työkyvyn varhainen tuki toimii parhaiten, kun siihen osallistuvat esihenkilöt, työterveyshuollon edustajat ja työntekijät. Meiltä saat tietoa ja tukea varhaisen tuen toiminnan aloittamiseen ja kehittämiseen.

Varhaisen tuen toiminnan avulla  

  • rakennatte ilmapiiriä, jossa uskalletaan tuoda esiin huolia ja ongelmia sekä ratkaista niitä 
  • puututte huoliin varhaisessa vaiheessa 
  • otatte työkykyyn liittyvät asiat puheeksi 
  • tuette työkykyä 
  • seuraatte työntekijöiden työhyvinvointia ja työkykyä sekä niiden muutoksia  
  • hallitsette työkykyriskiä 

Varhaisen tuen toiminta kuvataan varhaisen tuen mallissa. Autamme sinua tekemään varhaisen tuen toiminnasta sellaisen, että siitä on mahdollisimman suuri hyöty koko yritykselle.

Tiesitkö? 

Työkykyä tuetaan tehokkaimmin työpaikalla. 94 prosentilla työnantajista on käytössään malli varhaisen tuen toimintaan. (Pitkämäki, 2019)

Hyödytte varhaisen tuen mallista, kun käytätte sitä arjessa varhaisen tuen toiminnan työvälineenä.

Varhainen tuki on ihmisten rehellistä ja empaattista kohtaamista. Kun työn tekemistä haittaavia tai estäviä merkkejä huomataan aikaisin ja niitä ratkotaan yhdessä, enemmän keinoja on käytössä. Varhainen tuki on osa johtamista, eikä mitään ihmeellistä tai mitenkään vaikeaa, vaan normaalia vuorovaikutusta.

Varhaisen tuen toimintaa tehdään yhdessä

Esihenkilö

  • seuraat työkykyä
  • luot luottamuksellisen ilmapiirin
  • otat asiat aktiivisesti puheeksi
  • toteutat ratkaisut työpaikalla
  • järjestät työterveys- eli
    työkykyneuvotteluja ja osallistut niihin
  • seuraat työssä selviytymistä

Työnantaja

  • vastaat kehittämisestä ja käytöstä
  • sitoudut sovittuihin käytäntöihin
  • luot turvallisen toimintakulttuurin
  • huolehdit osaamisesta ja valmiuksista
  • viestit käytännöistä ja niiden muutoksista
  • seuraat vaikutuksia

Työntekijä

  • tuot esiin työkykyyn vaikuttavia
    tekijöitä ja huolia työssä
  • osallistut aktiivisesti keskusteluun
  • seuraat omaa ja muiden työssä
    selviytymistä


Työterveys

  • autat varhaisen tuen mallin laatimisessa
  • osallistut työterveys- eli
    työkykyneuvotteluihin
  • tuet ratkaisujen löytämisessä
    ja työn muokkauksessa
  • seuraat vaikutuksia ja raportoit niistä