Kristiina Halonen
työkykyjohtajaYli viisikymppisten syrjintä on työelämän pahinta myrkkyä
Suomessa väestörakenne on suuressa muutoksessa. Syntyvät ikäluokat ovat yhä pienempiä, työikäisten suhteellinen määrä vähenee ja vanhempien ikäryhmien osuus kasvaa. Samaan aikaan kun työuria pitäisi pidentää, suomalaisessa työelämässä ikäsyrjitään edelleen yli 55-vuotiaita. Tarvitsemme laajaa asennemuutosta ja monimuotoisuuden tunnistamista työpaikoilla – myös johtamisen pitää muuttua.
Inhimillisempää työelämää mielenterveyttä tukemaan
Työllä on monia positiivisia vaikutuksia ihmisten hyvinvointiin. Työ tuo parhaimmillaan paljon sisältöä elämään ja tukee mielenterveyttä. Monet kuitenkin kokevat tämän päivän työelämän liian kuormittavana, mikä näkyy tilastoissa psyykkisten oireiden ja työkyvyttömyyden lisääntymisenä. Myös työelämäpuheessa korostuvat negatiiviset sävyt.
Miten työ voisi tukea hyvinvointia?
Hyvinvointi ja työelämä kietoutuvat vahvasti toisiinsa. Työllä on monia myönteisiä vaikutuksia hyvinvointiin ja mielenterveyteen. Työ on keskeinen voimavara ja merkityksellisyyden lähde. Lisäksi työssä ja työelämässä on valtavasti potentiaalia hyvinvoinnin edistämiseksi.
Yksilön työkykyyn panostamisen tulisi olla työllisyystoimien keskiössä
Työllisyystoimissa on työpaikkojen luomisen lisäksi tärkeää panostaa työkykyyn ja työssä jatkamisen edellytyksiin sekä pitkäaikaistyöttömien työllistymiskyvyn parantamiseen. Tätä varten tarvitsemme täsmätoimia.
Työllisyys ja tuottavuus ovat vahvasti sidoksissa mielenterveyteen
Maailman terveysjärjestö WHO on määritellyt mielenterveyden hyvinvoinnin tilaksi, jossa ihminen pystyy näkemään omat kykynsä ja selviytymään elämään kuuluvissa haasteissa sekä työskentelemään ja ottamaan osaa yhteisönsä toimintaan.
Työhön saa kaivata takaisin – mutta älä törmää arkeen
Viiden lapsen äitinä tunnustan kaipaavani loman loppupuolella jo työkavereitani ja innostavaa työtäni paremman työelämän edistämisen parissa.
Lisää työkykyä nukkumalla
Hyvä uni ja riittävä palautuminen ovat hyvinvoinnin kulmakiviä. Niillä on merkittävä vaikutus jaksamiseen ja työkykyyn. Hyvin nukutun yön jälkeen olo on virkeä ja energiaa riittää niin työhön kuin vapaa-ajalle. Vaikka tinkisit kaikesta muusta, älä tingi unesta!
Johda sydämellä ja auta muita menestymään