Johtaminen

Digitalisaatiossa ja alustataloudessa tapahtui viime keväänä merkittävä loikka eteenpäin. Myös työkykyjohtamisessa ollaan siirtymässä kohti alustataloutta.

Asiantuntijat ovat tukka pystyssä ja venyneissä vaatteissa videoyhteyden päässä, eikä heidän ulkoisesta habituksestaan voi päätellä heidän tämän hetkisestä työkyvystä mitään. Vihreä valo palaa työntekijän koneessa kello 4 yöllä, eikä tämäkään ole tässä tilanteessa tavatonta tai sellainen signaali, josta pitäisi väistämättä huolestua. Se, että kolmen pienen lapsen vanhemmalla, joka on pakotettu etätöihin, on raportti täynnä virheitä ja näkyy, ettei keskittyminen ole ollut kohdallaan, on lähinnä ymmärrettävää.

Muutamassa päivässä valtaosa asiantuntijaorganisaatioista on siirtynyt koronaviruksen vaikutuksesta etätyöhön. Ajatellaan, että työn tekeminen jatkuu normaaliin tapaan, fyysinen paikka vain on eri. Moni kuitenkin kohtaa nyt ensimmäistä kertaa niin sanotun uuden työelämän vaatimukset.

Olen viime vuosina havainnut kaipaavani hektisessä ja muuttuvassa maailmassa entistä enemmän systeemiajattelua. Maailma on monimutkainen systeemi, eivätkä nykyiset yritysten organisoitumismallitkaan ole kovin yksinkertaisia. Systeemien ja organisaatioiden kehittämiseen tarvitaan pitkäjänteisyyttä nykyisen hötkyilyn ja osaoptimoinnin sijaan.

Esihenkilötyössä kohtaa koko elämän kirjon. Näin totesin, kun pidin viime vuonna eri puolella Suomea yritysten esimiehille suunnattuja keskustelutilaisuuksia esihenkilötyön haasteellisista tilanteista ja varhaisesta tuesta. Kun nyt summaan edellisen vuoden kokemuksia, mieleeni piirtyy esihenkilöiden arjessa oleva tuska siitä riittämättömyyden tunteesta, jota kovin moni tuntuu työssään potevan.

Mitä jos yrityksesi ei saisi rekrytoitua huippuosaajia siksi, että työkykyjohtamisen taso ei teillä ole työnhakijan mielestä tarpeeksi hyvä? Työnantajamielikuvan merkitys kasvaa, ja erityisesti nuoret tutkivat työpaikkaa etsiessään organisaation arvoja ja vastuullisuutta sekä mielikuvaa työnantajana.

Tämä kirjoitus ei ole puheenvuoro itseohjautuvuuden puolesta tai sitä vastaan. Haluan havahduttaa jo ennestään tutun asian äärelle: kun työ muuttuu, työkykyriskitkin muuttuvat. On tärkeää pohtia, kuinka työpaikalla vastataan itseohjautuvasta työstä nouseviin inhimillisiin tarpeisiin sekä autetaan tarvittavien uudenlaisten taitojen kehittämisessä.

Otsikon kysymyksen esitin Kauppalehden Menestyjät -tapahtumassa Ilmarisen puheenvuorossa. Jo muutama luku Finterveys 2017 -tutkimuksesta liittyen suomalaisten terveyteen pysäyttää: 60 prosentilla naisista on korkea kolesteroli, 75 prosenttia miehistä on vähintään ylipainoisia ja 25 prosenttia nukkuu mielestään liian vähän. Työkyvyn käsite on vielä laajempi.

Asiakas kertoi, että työntekijä oli ilman ennusmerkkejä palanut totaalisen loppuun. Työntekijä oli sanonut, ettei ollut itsekään huomannut mitään varoittavia signaaleja, mutta yhtäkkiä ruuhkabussissa ei enää tiennyt mihin oli menossa.