Blogit ja artikkelit

Tervetuloa artikkeleiden ja blogien pariin.

YEL vai TyEL? Mitä eläkevakuutuksella saa?

Artikkelit 13.11.2025

Suomessa työntekeminen vakuutetaan aina, jotta sinulla olisi tukenasi vahva sosiaaliturva. Kun maksat eläkemaksua, säästät omiin eläkepäiviisi ja varaudut tulevaan. Oli tälle turvalle tarvetta jo huomenna tai vasta vuosien päästä.

YEL vai TyEL? Mitä eläkevakuutuksella saa?

Annika Ekman: Suomi tarvitsee pääoman lisäksi rohkeutta kasvaa

Artikkelit 13.10.2026

Eläkeuudistus antaa työeläkeyhtiöille mahdollisuuden kasvattaa osakesijoituksiaan. Ilmarisen sijoitusjohtajana vuoden toiminut Annika Ekman muistuttaa, että korkeampaan tuotto-odotukseen liittyy aina myös suurempi riski ja sijoitustuottojen voimakkaampi vaihtelu. Ilmarinen jatkaa merkittävänä Suomi-sijoittajana ja etsii kasvua tukevia sijoituskohteita.

kaksi henkilöä sateenvarjon alla

Mielenterveyspuhe on karannut käsistä

Blogit 9.10.2026

Mielenterveyden ongelmiin liittyvän häpeäleiman eli stigman purkaminen on ollut kiistaton menestystarina. Samalla psykiatrinen sanasto on kuitenkin levinnyt arkikieleen tavalla, joka uhkaa tehdä tavanomaisista elämän vastoinkäymisistä psykologisia kriisejä ja lääketieteellisiä ongelmia.

Mielenterveyspuhe on karannut käsistä

Tekoälymurroksessa tarvittava ihmiskeskeisyys ei tarkoita yksilökeskeisyyttä

Blogit 7.10.2026

Työelämän tekoälykeskustelu pyörii tällä hetkellä paljon yksittäisten työntekijöiden lyhytjänteisen tehokkuuden parantamisen ympärillä. Työntekijöitä kannustetaan kokeilemaan uusia työkaluja, askartelemaan agentteja ja löytämään omaan työhön sopivia käyttötapoja. Tämä auttaa suoriutumaan yksittäisistä työtehtävistä aiempaa nopeammin, mutta voi tehdä työnteosta uusilla tavoilla kuormittavaa. Jos organisaatiotason suunta ja pelisäännöt eivät ole selkeitä, vaarana on työyhteisöjen hajautuminen löyhäksi verkoksi eri suuntiin ajelehtivia väsähtäneitä yksinpuurtajia.

Lisää artikkeleja

  1. Kaikki
  2. Blogit
  3. Artikkelit
Suodata:

Blogit 1.10.2026

Tekoäly työkaverina: vahvistuuko osaaminen vai ulkoistuuko ajattelu?

Mikä on tekoälyn rooli työkaverina, ja miten se muuttaa osaamista? Aihe on henkilöstöjohtajien pöydällä monestakin syystä. Kyse ei ole vain teknologiasta, vaan myös toimintatapojen, kulttuurin, asiantuntijuuden ja johtamisen muutoksesta. Samalla tekoäly ja osaaminen ovat olennaisia henkilöstöjohtamisen ja työkykyyn liittyviä kysymyksiä.

Tekoäly työkaverina: vahvistuuko osaaminen vai ulkoistuuko ajattelu?

Artikkelit 29.9.2026

Tekoäly vie rutiinit – Jääkö ihmiselle vain vaikeat tehtävät?

Tekoäly muuttaa asiantuntijatyötä vauhdilla. Mitä muutoksesta seuraa työkyvylle? Ilmarisen asiantuntijapsykologi Simo Levanto keskusteli aiheesta EY:n HR Enablement Lead Mirjami Ojan kanssa. Teemoina olivat työn kuormittavuus, osaamisvaatimusten muutos ja tekoälyn tarjoamat mahdollisuudet.

Tekoäly vie rutiinit – Jääkö ihmiselle vain vaikeat tehtävät?

Blogit 28.9.2026

Eläketieto kiinnostaa nuoria, kun se tulee vastaan arjessa

Nuoret eivät välttämättä etsi tietoa eläkkeestä aktiivisesti. Silti he ovat valmiita tutustumaan siihen, kun aihe tulee vastaan tutussa paikassa ja liittyy omaan talouteen. Siksi eläkeviestinnän tärkein kysymys ei ehkä ole, miten nuoret saadaan kiinnostumaan eläkkeistä, vaan miten eläketieto tuodaan sinne, missä nuoret jo ovat.

Eläketieto kiinnostaa nuoria, kun se tulee vastaan arjessa
Kaksi ihmistä kävelee rannassa aurinkoisella ilmalla.

Artikkelit 25.9.2026

Sitoudumme YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin

YK:lla on kestävän kehityksen tavoitteet, joilla pyritään kestävään kehitykseen, joka ottaa tasavertaisesti huomioon ympäristön, talouden ja ihmiset. Me Ilmarisessa tuemme tätä työtä.

Sitoudumme YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin
Näytetään 7/842
Näytä lisää
Sivu päivitetty viimeksi