Blogit ja artikkelit
Tervetuloa artikkeleiden ja blogien pariin.
YEL vai TyEL? Mitä eläkevakuutuksella saa?
Suomessa työntekeminen vakuutetaan aina, jotta sinulla olisi tukenasi vahva sosiaaliturva. Kun maksat eläkemaksua, säästät omiin eläkepäiviisi ja varaudut tulevaan. Oli tälle turvalle tarvetta jo huomenna tai vasta vuosien päästä.
YEL vai TyEL? Mitä eläkevakuutuksella saa?
Ensimmäisen työntekijän palkkaus muuttaa yrittäjän arkea
Yrityksen kasvu on hieno asia. Se tuo mukanaan uusia mahdollisuuksia ja myös uusia tarpeita. Jossain vaiheessa yrittäjän aika ja osaaminen eivät enää riitä kaikkeen yksin. Silloin on aika harkita työntekijän palkkaamista.
Vaikuttava työkykyjohtaminen – totta vai tarua?
Työkykyjohtamisen vaikuttavuus on ollut haastavaa osoittaa suomalaisessa toimintaympäristössä. Kansainvälinen tutkimus antaa kuitenkin selkeän viestin: kun työkykyjohtamiseen on nähty tarvetta ja siihen on panostettu, on se tutkimuksissa näkynyt taloudellisena hyötynä.
“Me tehdään tätä maratonvauhdilla, ei sprinttinä” –Työkykyjohtaminen on osa arjen työtä
Päivittäin 80 000 annosta ruokaa. Satoja kiloja raaka-aineita liikkeessä. Pitkiä työuria ja edessä iso eläköitymispiikki. Leijona Cateringissa ymmärrettiin, että työkykyä ei voi jättää sattuman varaan. Yhdessä Ilmarisen kanssa yritys on rakentanut arkeen mallin, jossa työkyky on osa johtamista, ei erillinen hanke.
Lisää artikkeleja
Tilastot kertovat hyviä uutisia työelämästä
Uutisia ja somekeskustelua seuratessa saa helposti kuvan, että työelämämme on kriisissä. Työ uuvuttaa, mielenterveys murenee ja eläkeaikaan on entistä vaikeampi jaksaa. Hans Rosling (2018) kutsui tällaista ilmiötä ylidramaattiseksi maailmankuvaksi. Media luo poikkeuksista sääntöjä ja yksittäisistä tarinoista muodostuu koko todellisuus. Kun pysähdymme tarkastelemaan tilastoja pidemmältä ajalta, kuva muuttuu yllättävän paljon. Monella keskeisellä mittarilla mitattuna suomalaisessa työelämässä menee nyt paremmin kuin koskaan.
Tilastot kertovat hyviä uutisia työelämästä
Unohtuiko yrittäjien taloudellinen turva keskusteluista?
Rantalan selvityksen valmistuttua keskustelu on painottunut eläkemaksuihin; kenen kuuluisi maksaa ja kuinka paljon. Olisi tärkeää keskustella, millainen turva yrittäjillä tulisi olla ja millainen se on tällä hetkellä.
Unohtuiko yrittäjien taloudellinen turva keskusteluista?
Miksi työkyvyttömyys- eläkehakemus hylätään?
Millä perusteella joku pääsee (tai joutuu) työkyvyttömyyseläkkeelle? Kysymys voi herätä silloin, kun kuulet jonkun tutun siirtyneen eläkkeelle. Asia ei ole ihan yksinkertainen, sillä jokaisen ihmisen tilanne arvioidaan yksilöllisesti.
Miksi työkyvyttömyys- eläkehakemus hylätään?
Työelämän psykologinen sopimus täytyy neuvotella uusiksi
Kirjallisen ja allekirjoitetun työsopimuksen lisäksi työnantajan ja työntekijän välillä vallitsee sanattomia odotuksia, joihin vastaaminen määrittää työhyvinvointia ja työhön sitoutumista. Työelämän muuttuessa tämä psykologinen sopimus on murroksessa. Jotta voimme rakentaa enemmän, parempia ja pidempiä työuria, meidän täytyy löytää tapoja neuvotella myös sanattomat sopimukset uusia olosuhteita vastaaviksi.
Työelämän psykologinen sopimus täytyy neuvotella uusiksi
Työkykyjohtaminen on osa vastuullisuutta ja johdon arjen päätöksiä
Schneider Electric on valittu kahdesti maailman vastuullisimmaksi yritykseksi, eikä titteli ole sattumaa. Yhtiö rakentaa systemaattisesi vahvaa vastuullisuuskulttuuria, jossa strategia muuttuu käytännön teoiksi. Tärkeintä on varmistaa, että kaikki tulevat töiden jälkeen terveinä kotiin.
Työkykyjohtaminen on osa vastuullisuutta ja johdon arjen päätöksiä
Monimuotoisuus tekee työpaikasta vahvemman ja bisneksestä paremman
Monimuotoisuus on kaikkea, mikä tekee meistä yksilöitä. Se on sekä näkyvää että näkymätöntä: ikä, sukupuoli, terveydentila, seksuaalinen suuntautuminen, syntyperä, ajattelutavat ja arvot. Tätä kaikkea kannattaa hyödyntää yrityksen eduksi.
Monimuotoisuus tekee työpaikasta vahvemman ja bisneksestä paremman
Parantaako tekoäly tuottavuutta ja työkykyä – vai lisääkö se työkuormitusta?
Tekoälyn on luvattu mullistavan työn, tuottavuuden ja jopa koko yhteiskunnan, mutta millä hinnalla? Mitä vaikutuksia tekoälyllä on jo tällä hetkellä arjen tekemiseen ja työkykyyn?
Parantaako tekoäly tuottavuutta ja työkykyä – vai lisääkö se työkuormitusta?
Ilmarisen uutiskirjeet ovat arvokas lisä arkeesi
Kaipaatko sähköpostiisi hyvää luettavaa? Tilaa uutiskirjeemme, niin tuomme arkeasi auttavan tiedon suoraan sinulle.
Ilmarisen uutiskirjeet ovat arvokas lisä arkeesi
Syksy Ilmarisessa harjoittelussa - "Mitä sä olet oivaltanut sun harjoittelun aikana?"
Katso video ja kuule, mitä harjoittelijamme ovat oivaltaneet syksyn aikana ja miltä nykyajan työelämä heidän silmissään näyttäytyy.
Syksy Ilmarisessa harjoittelussa - "Mitä sä olet oivaltanut sun harjoittelun aikana?"