Blogit ja artikkelit
Tervetuloa artikkeleiden ja blogien pariin.
YEL vai TyEL? Mitä eläkevakuutuksella saa?
Suomessa työntekeminen vakuutetaan aina, jotta sinulla olisi tukenasi vahva sosiaaliturva. Kun maksat eläkemaksua, säästät omiin eläkepäiviisi ja varaudut tulevaan. Oli tälle turvalle tarvetta jo huomenna tai vasta vuosien päästä.
YEL vai TyEL? Mitä eläkevakuutuksella saa?
Työkyky ei synny täydellisestä aamurutiinista
Aikainen herätys, lasi vettä, hengitysharjoitus, treeni ja kylmä suihku ennen työpäivää. Vielä muutama vuosi sitten lähes kilpailtiin siitä, kuka herää aikaisimmin, mittaa eniten ja optimoi tehokkaimmin. Jos omasta täydellisesti optimoidusta aamurutiinista poikkeaa, onko päivä jo epäonnistunut?
Suomen luonnon päivän kuvasato näyttää kasvun monet muodot
Elokuun viimeisenä lauantaina juhlitaan Suomen luonnon päivää. Päivä muistuttaa luonnon arvosta ja merkityksestä meille kaikille. Ilmarislaisille jälleen tänä vuonna päivän kunniaksi järjestetyn valokuvakilpailun teemana oli ”kasvu". Juhlistamme Suomen luonnon päivää 29. elokuuta julkaisemalla kisan parhaat otokset.
Työuupumus – mistä sen tunnistaa ja miten sitä voi ehkäistä?
Työuupumus kehittyy pitkäkestoisen stressin seurauksena. Mikä työelämässä uuvuttaa? Miten tunnistaa työuupumus ja miten ehkäistä sitä työpaikalla?
Lisää artikkeleja
Miten yrittäjänä jään eläkkeelle?
Yrittäjänä jäät eläkkeelle samaan tapaan kuin työntekijäkin. YEL-työtulosi ratkaisee, minkä suuruinen eläkkeesi on. Eläkeikäsi määräytyy syntymävuotesi perusteella.
Miten yrittäjänä jään eläkkeelle?
Voiko yrittäjä saada sairauspäivärahaa?
Kyllä, yrittäjä voi saada sairauspäivärahaa Kelalta, kun YEL-vakuutus on kunnossa. Katso alta vastaukset yrittäjien yleisimpiin kysymyksiin sairauspäivärahasta.
Voiko yrittäjä saada sairauspäivärahaa?
Osa-aikaisen yrittäjän YEL-maksut
Lakisääteinen YEL-vakuutus turvaa myös osa-aikaisen yrittäjän tulevaa eläkettä. Tarvitset sen, jos työsi hinta eli työpanoksesi arvo ylittää vakuuttamisen alarajan ja myös muut vakuuttamisen ehdot täyttyvät. YEL-maksut ovat noin neljännes työtulostasi. Vaikka vakuuttamisen hinta mietityttäisi, ota vakuutus ajoissa, jottei YEL-maksu tule maksettavaksesi jälkikäteen korkojen kera.
Osa-aikaisen yrittäjän YEL-maksut
Moni nainen voisi olla yrittäjä, mutta miettii vielä hetken
Naisyrittäjien määrä on pysynyt viime vuosina melko tasaisena: noin joka kolmas yrittäjä on nainen. Yrittäjyys ei siis ole naisille vieras ajatus, mutta usein jokin estää ottamasta ensiaskelta ja aloitus lykkääntyy.
Moni nainen voisi olla yrittäjä, mutta miettii vielä hetken
Vain löydetty tieto vaikuttaa
Työkyvystä kertovia sisältöjämme on viime vuosina hyödynnetty yli miljoona kertaa. Yhä ratkaisevampaa on se, että luotettava tieto on helposti käytettävissä siellä, missä ihmiset kysymyksiään esittävät.
Vain löydetty tieto vaikuttaa
Yrittäjä, lähestytkö eläkeikää? Muista nämä kymmenen asiaa
Eläkkeen suunnittelu kannattaa aloittaa hyvissä ajoin – yrittäjänä voi olla tarpeen aloittaa valmistautuminen jo vuosia etukäteen. Pidä mielessäsi nämä kymmenen asiaa, kun suunnittelet eläköitymistä.
Yrittäjä, lähestytkö eläkeikää? Muista nämä kymmenen asiaa
Liikuntaetu ei pelasta, jos työpäivä kuluu paikallaan
Moni työpaikka haluaa panostaa henkilöstön hyvinvointiin liikuntaa ja liikkumista tukemalla. Ilmiö on pelkästään positiivinen, sillä fyysisen aktiivisuuden tiedetään tukevan jaksamista, vireyttä, palautumista ja työkykyä. Keinoja on olemassa lukuisia, mutta mihin olisi syytä panostaa ja mitä näkökulmia kannattaa huomioida?
Liikuntaetu ei pelasta, jos työpäivä kuluu paikallaan
Miten arvioida ja mitata työkykyä?
Työkyky ei ole sama asia kuin terveys, vaikka terveydentila työkykyyn vaikuttaakin. Ihminen voi sairaudestaan huolimatta olla työkykyinen sopivaan työhön. Työkykyä arvioidaan monissa erilaisissa tilanteissa, kuten sairastumisen, kuntoutuksen tai eläkkeen hakemisen yhteydessä. Miten työkykyä voi mitata ja miten arviointi etenee?
Miten arvioida ja mitata työkykyä?
Yrittäjän oma työkyky on koko yrityksen turvaverkko
Yrittäjän vuorokaudessa on samat 24 tuntia kuin muillakin, mutta rooleja on useita. Työllistäessään muita hän toimii samanaikaisesti omistajana, johtajana, esihenkilönä, HR-ammattilaisena sekä usein myös oman alansa kovana substanssiosaajana. Miten yrittäjän kuormitus näkyy pienyrityksen arjessa?
Yrittäjän oma työkyky on koko yrityksen turvaverkko