Jäämmekö yksin vaatimaan itseltämme enemmän?

Työtahdin kiihtyminen ja työn vaatimusten kasvu herättää suurta huolta, varsinkin tietotyössä. Jos tuntuu siltä, että tilanne on karkaamassa käsistä, neuvon pysähtymään ja pohtimaan seuraavia askeleita. Voimme pyrkiä vähentämään työkuormitusta, mutta vähintään yhtä tärkeää on, että suuntaamme huomiomme kuormitusta tasapainottaviin voimavaroihin.

Hallinnan tunne, autonomia ja vaikutusmahdollisuudet tukevat motivaatiota ja työhyvinvointia. Hyvin monet työn kuormitustekijät voivat sopivissa määrin olla voimavaroja ja toisinpäin. Minua huolestuttaa nykyisessä tietotyön kehityksessä mitä tapahtuu, kun omat vaikutusmahdollisuudet viedään äärimmilleen.

Intensiivisempi työ ei aina tarkoita enemmän työtä

Työn intensifikaatio ei tarkoita pelkästään sitä, että työpino ja aikapaine kasvavat hallitsemattomasti. Tiivistyminen voi olla myös laadullista. Etätyö ja Teams-kokoukset ovat vähentäneet työn väljyyttä. Siirtymät eri työtehtävien ja keskustelujen välillä tapahtuvat reippaan kävelyn sijaan yhdellä klikkauksella.

Myös jatkuva uuden oppiminen, huoli että ei ehdi oppia riittävästi ja rinnakkaisten tavoitteiden jonglööraaminen saavat työtahdin tuntumaan tiiviimmältä. Ja selvitäksemme tästä, on varsin luontevaa käpertyä omien töiden pariin ja pyrkiä karsimaan häiriötekijät minimiin. Kun jokainen työntekijä juoksee omaa kaistaansa kotonaan vastamelukuulokkeet päässä, saamme kyllä pidettyä yllä reipasta vauhtia. Mutta miten varmistamme, että meillä on yhteinen suunta ja riittävästi eväitä perille pääsemiseen?

Jos työn tavoitteet, rajat ja riittävä laatutaso jäävät vain työntekijän vastuulle, joutuu hän yksin ratkaisemaan, mikä riittää. Ulkoisen valvonnan tilalle on asettunut sisäinen työnjohtaja, pahimmassa tapauksessa orjapiiskuri. Sellainen ikävä tyyppi, joka ei noudata työaikoja tai pidä edes lounastaukoja.

Kiihdyttääkö vai rauhoittaako tekoäly työntekoa?

Tekoäly vähentää myyntipuheiden mukaan kuormitusta ja vapauttaa aikaa "tärkeämpiin työtehtäviin". En purematta niele tätä väitettä. Enemmän näyttää siltä, että työtahti uhkaa tekoälyn siivittämänä kiihtyä aivan uusiin mittoihin. Tärkeämpien töiden sijaan syntyy vaatimus tehdä lisää samoja töitä ja kognitiivinen kuorma kasaantuu. Lisäksi mukana kulkee epävarmuus: onko tulevaisuudessa töitä ja mitä ne työt oikeastaan ovat?

Pysähdyimme pohtimaan tekoälyn vaikutuksia työkykyyn HR-ammattilaisten kanssa Tulevaisuuden laboratorio -työpajoissa. Päädyimme pohtimaan kehityksen kahta mahdollista ääripäätä:

1. Ulkoistamme tekoälylle sellaiset työt, jotka on helppo ulkoistaa. Työ eriytyy, yksilöityy ja yhteys toisiin ihmisiin hapertuu. Aikaa ei vapaudu, vaan ainoastaan tulostavoitteet kiristyvät. Jokainen meistä työskentelee omien tekoälyagenttinsa tai -parvensa kanssa. Yhdessä tekemisen sijaan keskustelemme yhä enemmän koneiden kuin kollegoiden kanssa.
2. Tässä valoisammassa laidassa tekoäly automatisoi rutiineja työnkuluissa, ja me käytämme vapautuvan ajan yhteiseen ajatteluun, oppimiseen, kehittämiseen ja vuorovaikutukseen.

Mielestäni olisi upeaa, jos teknologinen kehitys viekin nimenomaan inhimillisyyttämme eteenpäin.

Huomio ylös yksilöstä, ratkaisut löytyvät rakenteista

Tekoälyn tavoin etätyö on kaksiteräinen miekka. Etätyöskentely voi helpottaa työn intensiivisyyden säätelyä. Työmatkoista vapautuu aikaa, keskeytyksiä voi olla vähemmän ja työpöydän ääreen voi pukeutua juuri niin rennosti kuin haluaa. Toisaalta työn rajaaminen ja tauottaminen jää entistä enemmän työntekijän omalle vastuulle. Tunnollinen työntekijä tekee etänä varmuuden vuoksi vähän ekstraa, ettei kukaan pääse syyttämään laiskottelusta. Kukaan ei näe, kun työkaveri istuu neljättä tuntia putkeen näytön ääressä. Niin onnistumiset, kuin pulmat ja epävarmuus, jäävät helposti piiloon.

Emme voi taklata työn intensiivisyyttä pelkästään automatisoimalla töitämme tai opettelemalla ajanhallintaa. Kalenterin värikoodaaminen ei auta, jos jokainen väri huutaa kiireellistä. Tarvitsemme intensifikaation vastapainoksi työpaikoilla enemmän aikaa yhteisten käsitysten muodostamiseen sekä siitä, mitä tavoittelemme, että siitä, mikä on riittävää.

Uusien projektien suunnittelun ja kick-offien lisäksi meidän pitää myös yhdessä pysähtyä arvioimaan milloin työ on riittävän valmis. Autonomia on parhaimmillaan valtava voimavara. Ilman yhteisiä puitteita, rajoja ja yhteisön tukea se voi kuitenkin olla vain kauniimpi nimi yksinäiselle puurtamiselle. Tärkein kysymys on, miten rakennamme työmme mahdollisimman sujuvaksi ja sellaiseksi, ettei jokaisen tarvitse selvitä siitä yksin.

Simo Levanto
asiantuntijapsykologi, Ilmarinen

• Ilmoittaudu  ”Riittäkö mikään enää kenellekään” webinaariimme 4.11.

  Ota maksuttomat työkykypalvelut käyttöösi

  Työkykypalvelumme auttavat sinua tukemaan työntekijöidesi jaksamista, ehkäisemään työkykyriskejä ja rakentamaan arkea, jossa ihmiset voivat hyvin ja onnistuvat työssään. Saat palvelut käyttöösi, kun olet asiakkaamme.

  Kokeile työkykypalveluita