Työnantaja

Tässä kaikki blogimme ja artikkelimme valitsemastasi aihepiiristä, ole hyvä!

Blogit 16.10.2024

Työperäinen maahanmuutto haastaa työnantajia – avuksi webinaarisarja

Globaali työvoiman liikkuvuus yli kansainvälisten rajojen on lisääntynyt. Pääasiallinen syy tähän on hybridi- ja etätyön räjähdysmäinen kasvu. Muutokset työnteon luonteessa haastavat perinteitä ja vaativat organisaatioilta uudenlaista osaamista muun muassa teknologiassa, lainsäädännössä, verotuksessa ja perheasioissa. Digitalisaation myötä monia työtehtäviä voi nykyisin hoitaa olinpaikasta riippumatta. Vielä vuosituhannen alussa ulkomaantyöllä tarkoitettiin lähinnä parin vuoden työkomennuksia ulkomailla.

Työperäinen maahanmuutto haastaa työnantajia – avuksi webinaarisarja

Blogit 8.10.2024

Enää ei voi toimia niin kuin ennen – kiertotalouden vauhti kasvaa

”Maailma muuttuu Eskosein”, tätä hokemaa olemme saaneet kuulla aina silloin tällöin. Lausahdusta voisi pitää nykyään myös kiinteistö- ja rakennusalan mottona, kun vastuulliset toimintatavat ovat yleistyneet. Vastuullisesta rakennuttamisesta on tullut meille normaalia toimintaa, eikä vanhaan ole enää paluuta.

Enää ei voi toimia niin kuin ennen – kiertotalouden vauhti kasvaa

Blogit 17.9.2024

Korot laskevat – onko siitä talouden ihmelääkkeeksi?

Rahapolitiikan tekijöiden ja pääomamarkkinoiden asettamat korot ohjaavat taloutta monella tavalla. Rahan hinta on maailman tärkein hinta. Sen avulla hinnoitellaan yritysten kannattavuus, kotitalouksien kulutusvara – ja myös tulevaisuuden arvo.

Korot laskevat – onko siitä talouden ihmelääkkeeksi?

Artikkelit 4.9.2024

Verman sai apua varhaiseen tukeen ja työn muokkaukseen Ilmarisen työkykypalveluista

Perheyritys Vermanilla työkyky on koko porukan asia. HR:n lisäksi esihenkilöillä on tärkeä tehtävä arjen käytäntöjen parantamisessa, ja työntekijät saavat kertoa kokemuksistaan vastaamalla säännöllisesti tehtäviin kyselyihin. Ilmarisen työkykyjohtamisen asiantuntija on auttanut yritystä aktivoimaan muun muassa varhaisen tuen ja työn muokkauksen käytäntöjä.

Verman sai apua varhaiseen tukeen ja työn muokkaukseen Ilmarisen työkykypalveluista
Ihminen katsoo kädessään olevaa puhelinta, kuvituskuva.

Artikkelit 25.7.2024

Työnantaja, opasta nuorta työelämän perusasioissa

Uusi työntekijä, kuten esimerkiksi ensimmäistä kesäänsä työssä viettävä nuori, pääsee parhaiten sisään työelämään, kun perehdytät hänet huolellisesti työtehtäviinsä. Yhtä lailla häntä kannattaa opastaa myös työelämää koskevissa perusasioissa.

Työnantaja, opasta nuorta työelämän perusasioissa

Artikkelit 4.6.2024

Työnantaja, tiedätkö mihin maahan vakuutat työntekijäsi?

Oletko palkkaamassa ulkomaalaisen työntekijän Suomeen tai lähettämässä työntekijäsi Suomesta töihin ulkomaille? Työnantajana sinun on huolehdittava työntekijöittesi työeläkevakuuttamisesta riippumatta siitä, missä maassa he työskentelevät tai kauanko työsuhde kestää.

Työnantaja, tiedätkö mihin maahan vakuutat työntekijäsi?

Artikkelit 16.5.2024

VeliMarkissa ammattitaitoa pidetään yllä oppimisympäristön kursseilla – ”Harva on synnynnäinen esihenkilö”

VeliMarkissa henkilöstöasioita hoidetaan pienellä porukalla, ja siksi työntekijöiden työkyvyn ylläpitämiseen on otettu avuksi Ilmarisen tarjoamia työkykypalveluita. Nyt henkilöstöjohtaja ja esihenkilöt pysyvät paremmin ajan tasalla esimerkiksi työntekijöiden kuormittuneisuudesta ja voimavaroista. Oppimisympäristö antaa yrityksessä tukea ja turvaa ammatilliseen osaamiseen.

VeliMarkissa ammattitaitoa pidetään yllä oppimisympäristön kursseilla – ”Harva on synnynnäinen esihenkilö”
Näytetään 9/99
Näytä lisää