Mielenterveyspuhe on karannut käsistä

Mielenterveyden ongelmiin liittyvän häpeäleiman eli stigman purkaminen on ollut kiistaton menestystarina. Samalla psykiatrinen sanasto on kuitenkin levinnyt arkikieleen tavalla, joka uhkaa tehdä tavanomaisista elämän vastoinkäymisistä psykologisia kriisejä ja lääketieteellisiä ongelmia.

Ei ole lainkaan tavatonta kuulla, että työnhaussa kielteinen päätös masentaa tai edessä oleva julkinen puheenvuoro ahdistaa, vaikka oikeastaan kyse on pettymyksestä ja jännityksestä. Leimaamme helposti tavanomaisen hajamielisyyden ADHD:ksi, ja olemmepa kuulleet koulun pinaattikeittopäiväänkin viitattavan traumatisoivana.

Menettikö käsite merkityksensä?

Kävikö tässä nyt niin, että mielenterveyden käsitteen laajentuessa sana on myös menettänyt merkitystään? Oliko sittenkään järkevää yrittää sulloa lähes kaikki paha olo, vaikeat tunteet, hankalat elämäntilanteet ja henkinen työkuormitus yhteen pulloon saman etiketin taakse? Nyt nimittäin näyttäisi olevan käsillä sellainen ongelma, että pullon sisältö on kaatunut pöydälle, eikä sen lappaminen takaisin paljain käsin onnistu.

Yksinäisyydestä, takkuuntuneista ihmissuhteista, rahahuolista, epävarmuudesta ja arvoristiriidoista puhutaan mielenterveyden haasteina. Tässä on ollut takana hyvä tarkoitus. Olemme halunneet tehdä mielenterveydestä helpommin lähestyttävän ja hyväksyttävän puheenaiheen. Tavoitteena on ollut päästä käsiksi psyykkisen kärsimyksen ja hiertymäkohtien juurisyihin. Halusimme puhua asioista niiden oikealla nimellä. Kävikin ilmi, että oikeita nimiä on enemmän kuin yksi.

Tarvitsemme mielenterveyspuheen rinnalle täsmällisempää tapaa hahmottaa henkistä hyvinvointia ja mielen työkykyä. Kokonaisuutta voisi tarkastella ainakin kuuden erilaisen näkökulman kautta.

Terve mieli tuntee kaikenlaiset tunteet

Terveys vaikuttaa suoraan meidän toimintakykyymme. Se asettaa rajat sille, miten jaksamme ajatella, tuntea ja toimia. Uni, kipu, sairaudet, palautuminen ja kehon toimintakyky eivät ole mielenterveyden sivujuonne. Ne ovat oma, perustavanlaatuinen osa työkykyä. Mielen tapauksessa terveys tarkoittaa muun muassa kykyä tuntea erilaisia tunteita, ei sitä, että nuo tunteet ovat koko ajan myönteisiä.

Minäpystyvyys tarkoittaa käsitystä omasta kyvystä selviytyä erilaisista tilanteista, oppia uutta ja vaikuttaa ympärillä tapahtuviin asioihin. Jos koemme jatkuvaa epävarmuutta siitä, olemme onnistuneet, alkaa usko omaan pärjäämiseen ymmärrettävästi horjua. Ratkaisu ei välttämättä löydy terapiasta, vaan työpaikalla esim. osaamisen vahvistamisesta, selkeämmistä työnkuvista, realistisemmista tavoitteista ja vertaistuesta.

Taloudellinen hyvinvointi liittyy toimeentuloon, taloudelliseen turvallisuuteen ja mahdollisuuteen suunnitella ja ennakoida tulevaa. Rahahuolista kumpuava ahdistus voi olla täysin asianmukainen reaktio todelliseen ongelmaan. Silloin on tärkeämpi kiinnittää huomiota talousasioiden järjestelyyn, kuin ahdistusoireiden hoitamiseen.

Sosiaalinen hyvinvointi rakentuu yhteenkuuluvuudesta, hyväksytyksi tulemisesta ja toimivista ihmissuhteista. Yksinäisyyttä ei ratkaista vahvistamalla yksilön resilienssiä. Jos ihminen on pudonnut yhteisön ulkopuolelle, myös yhteisön rakenteita on syytä tarkastella. Työelämässä on ratkaisevaa kyky ja valmius saada työntekijät osaksi työyhteisöä.

Arvot ja merkityksellisyys kertovat miksi teemme sitä, mitä teemme. Ihminen voi olla terve, toimeentuleva, osaava ja osa yhteisöä, mutta silti kokea työnsä tyhjäksi. Merkityksettömyyden tunne ei kuitenkaan ole terveysongelma. Se voi olla viesti siitä, että olemme ajautuneet liian kauas siitä, mitä pidämme tärkeänä.

Nämä osa-alueet ovat vahvasti yhteydessä toisiinsa, eikä niitä aina voi tarkastella erillään. Erottelu on kuitenkin tärkeää, koska erilaisiin ongelmiin tarvitaan erilaisia ratkaisuja.

Sopivasti haastava työ tukee mielenterveyttä

Työelämässä mielenterveyspuheen ongelmana ei ole se, että puhumme liian paljon mielenterveydestä ja henkisestä hyvinvoinnista. Sen sijaan olemme menneet metsään siinä, että keskitymme työelämässä ehkäisemään ja hoitamaan mielenterveyden ongelmia. Työelämässä meidän pitäisi tukea työkykyä ja ehkäistä mielenterveysongelmista johtuvaa työkyvyttömyyttä.

Sujuvaksi järjestetty, työntekijän voimavaroja vastaava ja vahvuuksia valjastava tai sopivasti haastava työ tukee mielenterveyttä, pystyvyyden tunnetta ja merkityksellisyyttä. Toimivat työyhteisöt tukevat sosiaalista hyvinvointia ja asiallinen palkka taloudellista hyvinvointia.  Työpaikoilla onkin hyödyllisintä keskittyä pohtimaan, kuinka juuri nämä työt saadaan tehtyä juuri tässä työpaikassa, juuri näiden ihmisten yhteisvoimin. Totta kai työssä onnistuminen vaatii myös keskittymiskykyä, tiedonkäsittelyä, toimivaa muistia, tunteiden säätelyä ja vuorovaikutustilanteissa toimimista.

Kun nimeämme ongelmat ja haasteet entistä tarkemmin, voimme myös löytää paremmin kohdennettuja ratkaisuja. Mielenterveyden häiriötä ja terveysongelmia pitää hoitaa asianmukaisesti ja tämä työ on paras jättää alan ammattilaisille. Sen sijaan pystyvyydentunnetta voimme rakentaa vertaistuella, palautteella ja oppimisen tukemisella. Rahahuoliin meidän täytyy etsiä taloudellisia ratkaisuja. Yksinäisyyttä voimme vähentää rakentamalla yhteyttä ja työyhteisöjen kykyä vastaanottaa uusia jäseniä. Merkityksettömyyden tunteeseen ja arvoristiriitoihin tarvitaan keskustelua arvoista, työn tarkoituksesta ja suunnasta.

Pyrkikäämme siis rakentamaan sellaisia työpaikkoja, joissa on mahdollista ja turvallista tehdä työnsä hyvin, myös silloin kun elämä itsessään tuntuu vaikealta.