Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärien kehitys jakaa Suomen kahtia
Työntekijämäärä väheni helmikuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -0,3 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen. Alueellisesti tarkasteltuna Länsi- ja Pohjois-Suomessa työntekijämäärät nousivat, kun taas Itä- ja Etelä-Suomessa suunta oli alaspäin.
Ilmarisen suhdanneindeksi kertoo ajantasaista tietoa Suomen talouden kehityksestä. Se kuvaa muutosta yhteensä yli 50 000 yrityksen ja noin 600 000 työntekijän joukossa. Suhdanneindeksiin laskettavat 10 toimialaa kattavat valtaosan yksityisestä sektorista.
Ilmarisen suhdanneindeksin jo yli 2,5 vuotta kestänyt negatiivinen kehitys jatkuu edelleen. Työntekijämäärä väheni helmikuussa -0,3 prosenttia (tammikuu -0,6 %) vuoden takaiseen ajankohtaan verrattuna. Indeksissä seuratuista toimialoista kasvua oli kuljetuksessa (+2,0 %), teollisuudessa (+0,6 %) sekä hallinto- ja tukipalveluissa (+0,5 %). Suurimassa laskussa olivat henkilöstövuokraus (-4,0 %), rakentaminen (-2,2 %) sekä viestintä ja tietotekniikka (-2,0 %).
– Työntekijämäärä väheni edelleen helmikuussa, mutta lasku on nyt hidastunut jo nollan tuntumaan. Suomi on kehityksen osalta jakautunut maantieteellisesti: Länsi- ja Pohjois-Suomessa työntekijämäärät kasvoivat, kun taas Itä- ja Etelä-Suomessa suunta oli edelleen alaspäin. Pohjoisessa kehitystä tukee matkailun vahva veto, ja lännessä teollisuus on pärjännyt hyvin. Itä-Suomen tilannetta puolestaan varjostaa yhä Venäjän kaupan pysähtyminen, sanoo Ilmarisen tutkija Jouni Vatanen.
Suomen talouden näkymiin vaikuttaa myös globaalin talouden tilanne.
– Uskon edelleen taloutemme orastavaan kasvuun tänä vuonna, mutta maailmapoliittisen tilanteen vaikutukset talouteen, kuten energian hinnan vaihtelut, heijastuvat väistämättä myös Suomeen, Jouni Vatanen kommentoi.
Työntekijämäärät nousivat pohjoisessa ja lännessä
Alueellisesti tarkasteltuna työntekijämäärät olivat kasvussa Länsi-Suomessa (+0,8 %) ja Pohjois-Suomessa (+0,4 %). Laskussa olivat Itä-Suomi (-1,0 %) ja Etelä-Suomi (-0,8 %).
Etelä-Suomi (-0,8 %): Seuratuista toimialoista kasvussa oli kuljetus (+4,0 %). Suurimmassa laskussa olivat henkilöstövuokraus (-6,7 %), asiantuntijapalvelut (-2,9 %) ja rakentaminen (-2,2 %). Vähäisintä lasku oli teollisuudessa (-0,2 %) ja kaupassa (-0,4 %).
Länsi-Suomi (+0,8 %): Kasvussa olivat asiantuntijapalvelut (+4,3 %), hallinto- ja tukipalvelut (+2,1 %), teollisuus (+1,4 %), kuljetus (+1,2 %) ja henkilöstövuokraus (+0,4 %). Kauppa (+0,0 %) pysyi samana. Suurimmassa laskussa olivat viestintä ja tietotekniikka (-3,4 %), rakentaminen (-2,0 %) ja sosiaali- ja terveysala (-1,3 %). Vähäisintä lasku oli majoitus- ja ravitsemisalalla (-0,3 %).
Itä-Suomi (-1,0 %): Kasvussa olivat viestintä ja tietotekniikka (+1,9 %), majoitus- ja ravitsemisala (+1,7 %) ja teollisuus (+0,9 %). Suurimmassa laskussa olivat henkilöstövuokraus (-5,6 %), kauppa (-5,5 %) ja rakentaminen (-4,2 %). Vähäisintä lasku oli asiantuntijapalveluissa (-0,1 %) ja hallinto- ja tukipalveluissa (-1,0 %).
Pohjois-Suomi (+0,4 %): Kasvussa olivat henkilöstövuokraus (+9,1 %), hallinto- ja tukipalvelut (+9,0 %), asiantuntijapalvelut (+3,4 %), majoitus- ja ravitsemisala (+1,9 %) ja teollisuus (+0,7 %). Suurimmassa laskussa olivat viestintä ja tietotekniikka (-6,9 %), kuljetus (-3,4 %) ja kauppa (-2,1 %). Vähäisintä lasku oli rakentamisessa (-1,0 %) ja sosiaali- ja terveysalalla (-1,4 %).
Suhdanneindeksiä on julkaistu vuodesta 2013 lähtien. Suhdanneindeksin seurantaryhmä koostuu yli 50 000:sta eri toimialoilla toimivasta Ilmarisen asiakasyrityksestä, jotka ilmoittavat palkkatietonsa tulorekisteriin. Suhdanneindeksi kuvaa yritysten työntekijämäärän muutosta edellisvuoteen verrattuna. Indeksi lasketaan niiden yritysten perusteella, jotka ovat olleet Ilmarisen asiakkaana koko vuoden tarkastelujakson ajan. Tulevat tai lähtevät asiakasyritykset eivät siis vaikuta indeksin kehitykseen.
Tutustu tarkemmin
Lisätietoja
- Jouni Vatanen, tutkija, p. 050 5712 309, jouni.vatanen@ilmarinen.fi
- Sami Kelhä, viestintäpäällikkö, p. 050 587 8464, sami.kelha@ilmarinen.fi
Ajankohtaista
Työkyvyttömyyseläkkeen saajille suunnitellaan joustavampaa mallia työansioiden ja eläkkeen yhdistämiseen
Uusi malli mahdollistaisi joustavamman työskentelyn työkyvyttömyyseläkkeellä. Uusi joustomalli etenee nyt eduskuntaan käsiteltäväksi. Sen on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2028 alussa.
Ilmarisen alkuvuosi: Asiakashankinta ennätystasolla, vakavaraisuus säilyi vahvana
Ilmarisen sijoitustuotto oli tammi-maaliskuussa -0,5 prosenttia. Vakavaraisuus on vahva ja kustannustehokkuus hyvällä tasolla. Asiakashankinnassa alkuvuosi sujui ennätysvauhdissa.
YEL-uudistus etenee – eläkemaksujen perusteeksi ehdotettu niin sanottua valinnanvapausmallia
Hallitus on päässyt kehysriihessä sopuun muutoksista yrittäjän eläkelain uudistamiseksi. Ehdotetussa mallissa eläkemaksut ja eläke-etuudet määräytyisivät joko yritystoiminnan veronalaisten ansiotulojen tai nykyisenkaltaisen, laskennallisen työtulon perusteella.