NEC jatkaa ihmisoikeuksiin keskittyvää työtä
Pohjoismaisten eläkesijoittajien The Nordic Engagement Cooperation -vaikuttajayhteistyö jatkaa keskittymistä ihmisoikeuksiin.
Ilmarinen on mukana pohjoismaisten eläkesijoittajien vaikuttajayhteistyössä Nordic Engagement Cooperation (NEC) -vaikuttamisyhteistyössä. NEC on viime vuosina kiinnittänyt huomiota erityisesti ihmisoikeuksiin sijoituskohteissaan.
Myös vuonna 2024 NEC keskittyi ihmisoikeuskysymyksiin ja pyrki lisäämään tietoisuutta ihmisoikeuksista sijoittajayhteisössä, käy ilmi NEC:n vuoden 2024 raportista (pdf). NEC:n tapaamisissa käsiteltiin kaivostoimintaa, yhdistymisvapautta ja työoikeuksia. Lisäksi aiheena oli luonnon monimuotoisuus.
Raportointi parantunut
Palveluntarjoajan avulla NEC vaikuttaa sijoituskohteisiin. Tällä Human Rights Accelerator -yhteisvaikuttamisella saatiin vuonna 2024 parannuksia ihmisoikeuksien huomiointiin hallintorakenteissa, johdon palkitsemisessa ja valitusmekanismeissa.
– Yritykset ovat parantaneet sisäisiä raportointirakenteitaan ja tiedonkulkua, vastuullisen sijoittamisen asiantuntija Mira Mielonen Ilmarisesta kertoo.
Parannettavaakin on.
– Moni yritys kamppailee edelleen oikeudenmukaisten korjaavien toimenpiteiden tarjoamisessa, Mielonen sanoo.
Mitä luvassa vuonna 2025?
Human Rights Accelerator -ohjelma päättyi vuoden 2025 ensimmäisellä neljänneksellä, ja ihmisoikeuksiin keskittyvä vaikuttaminen jatkuu Human Rights and Transition Stewardship -ohjelmassa. Se keskittyy uusiutuvan energian toimitusketjuihin ja sisältää kaivos-, aurinko- ja tuulivoimavalmistajat sekä energiayhtiöt.
Mikä NEC?
- NEC-vaikuttajayhteistyöhön kuuluu neljä pohjoismaista eläkesijoittajaa: Ilmarinen Suomesta, Folksam Group Ruotsista, KLP Norjasta ja PFA Pension Tanskasta.
- NEC:n työ koostuu kahdesta osasta: tapaamisista neljä kertaa vuodessa sekä palveluntarjoajan avulla tehtävästä vaikuttamisesta.
- NEC on toiminut vuodesta 2009.
- Jos vaikuttamistavoitteita ei saavuteta, käytettävissä on myös muita työkaluja, kuten sijoittajakirjeet ja päätöslauselmien jättämiset.
Lisätietoja
- Karoliina Lindroos, vastuullisen sijoittamisen johtaja, Ilmarinen, p. 040 577 2203, karoliina.lindroos@ilmarinen.fi
- Mira Mielonen, vastuullisen sijoittamisen asiantuntija, Ilmarinen, mira.mielonen@ilmarinen.fi
Lue lisää
- NEC-raportit
- Vastuullisen sijoittamisen periaatteet (pdf)
- Kestävyysraportti (osana toimintakertomusta) (pdf)
Ajankohtaista
Ilmarinen sitoutuu tieteeseen perustuviin ilmastotavoitteisiin
Työeläkeyhtiö Ilmarinen vahvistaa ilmastotyötään ja sitoutuu asettamaan tieteeseen perustuvat lyhyen aikavälin päästövähennystavoitteet Science Based Targets -aloitteen (SBTi) mukaisesti.
Earth Hour – tunti pimeää ilmaston ja luonnon puolesta
Olemme jälleen mukana maailmanlaajuisessa Earth Hour -ympäristötapahtumassa.
Ilmarisen tavoitteellinen ilmastotyö etenee – päästövähennystavoitteet saavutettiin etuajassa
Ilmarinen saavutti kaikki vuosille 2021–2025 asetetut päästövähennystavoitteensa ja loi samalla vahvan perustan uudelle, entistä kunnianhimoisemmalle ilmastosuunnitelmalle vuosille 2026–2030.