Ilmariselle parhaan pääomasijoittajan palkinto
Ilmarinen palkittiin parhaana pääomasijoittajana 15.11. järjestetyssä Nordic Alternatives Summit -tapahtumassa Helsingissä kategoriassa Best Use of Private Equity. Voittajan äänestivät muut institutionaaliset sijoittajat, mikä tekee tunnustuksesta erityisen merkittävän.
Ilmarisen pääomasijoitusjohtaja Jukka Reijonen kertoo, että palkinto on jälleen hieno tunnustus Ilmarisen pitkäjänteisestä ja tuloksellisesta pääomasijoitustoiminnasta.
– Oikeat strategiset painotukset ja rahastovalinnat ovat tuloksellisen sijoitustoiminnan perusta, ja tässä olemme mielestäni onnistuneet erityisen hyvin. Olemme suhteellisen pienellä tiimillä onnistuneet tekemään hyvää tulosta pitkäjänteisen ja vastuullisen työn ansiosta. Kiitos kuuluu koko tiimille sekä taustaorganisaation tuelle, sanoo Jukka Reijonen.
Ilmarisen sijoitusomaisuuden arvo vuoden 2017 lopussa oli 39,3 miljardia ja sijoitussalkun tuotto viime vuonna oli 7,2 prosenttia. Pääomasijoitusten osuus Ilmarisen sijoituksista oli 6,6 prosenttia, ja niiden tuotto 14,7 prosenttia.
Ilmarisen pääomasijoitustiimiin kuuluvat senior salkunhoitajat Mikko Räsänen ja Katja Salovaara, salkunhoitajat Pekka Ahlajärvi ja Ilja Ripatti sekä analyytikko Eero Vesa.
Nordic Alternatives Summit -tapahtuman järjestää Institutional Investor.
Eri sarjoissa palkitut:
- Alternatives Investments Team of the Year – PensionDanmark
- Best Use of Hedge Funds – The State Pension Fund of Finland
- Best Use of Real Estate – Danica Pension
- Best Use of Private Equity –Ilmarinen
- Best Use of Private Debt –PensionDanmark
- Best Use of Infrastructure –Skandia
Lisätietoja:
Jukka Reijonen, pääomasijoitusjohtaja, Ilmarinen, puh. 040 356 0999.
Ajankohtaista
Ilmarinen ja OP Pohjola: 300 miljoonaa euroa vauhdittamaan pk-yritysten kasvua ja investointeja Suomessa
Ilmarinen ja OP Pohjola käynnistävät 300 miljoonan euron kasvurahoitusohjelman kasvuyritysten menestyksen mahdollistamiseksi. Yhteistyön kautta yrityksille kanavoituva rahoitus tuo pk-yrityksille lisää kasvun mahdollisuuksia ja kiihdyttää talouden myönteistä kehitystä eri puolilla Suomea.
Yhtiökokouksissa huomio monimuotoisuuteen
Ilmarinen osallistui jälleen yli sataan kotimaiseen yhtiökokoukseen. Äänestyksissä yhtiö kiinnitti erityistä huomiota hallituksen monimuotoisuuteen sekä palkitsemiseen.
Lisää mehiläispesiä Ilmarisen kiinteistökohteisiin
Ilmarisen toimitalon katolle muuttaneet mehiläiset jatkavat työtään. Nyt mehiläispesiä asennetaan myös joihinkin muihin Ilmarisen kiinteistökohteisiin.