Ilmarisen asiakkuusjohtaja vaihtuu
Ilmarisen asiakkuusjohtaja Päivi Jääskeläinen on irtisanoutunut ja siirtyy uusiin tehtäviin yhtiön ulkopuolelle. Hänet on nimitetty Pohjola Vakuutuksen asiakkuuksista vastaavaksi johtajaksi. Jääskeläinen jatkaa Ilmarisessa vuoden loppuun ja aloittaa uudessa tehtävässä viimeistään 1.1.2023.
Jääskeläinen on työskennellyt Ilmarisessa vuoden 2019 alusta asiakkuudet ja kanavat -linjan johtajana ja johtoryhmän jäsenenä. Ennen Ilmarista hän on tehnyt pitkän uran OP Ryhmässä mm. Helsingin Seudun Osuuspankin sekä OP Yrityspankin johtotehtävissä.
– Haluan jo tässä vaiheessa kiittää Päiviä lämpimästi hänen erinomaisesta työstään Ilmarisessa. Päivin johdolla Ilmarisen asiakaskokemus ja kasvu ovat kehittyneet vahvasti. Päivi on ollut keskeisessä roolissa rakentamassa Ilmarisesta vetovoimaisinta työelämän kumppania, jonka asiakkaamme tuntevat asiakaslähtöisyydestä, aktiivisuudesta ja asiantuntijuudesta, sanoo Ilmarisen toimitusjohtaja Jouko Pölönen.
Uuden asiakkuusjohtajan haku käynnistyy kesän aikana.
Lisätietoja:
Jouko Pölönen, toimitusjohtaja, p. 050 1282
Ajankohtaista
Nimityksiä Ilmarisessa
Meillä on aloittanut uusia ilmarislaisia ja myös siirrytty uusiin rooleihin. Tässä viimeisimpiä uutisia vuodelta 2024.
Ilmarisen hoitokustannus alenee edelleen vuonna 2025
Ensi vuoden alusta alkaen Ilmarisen asiakkaiden hoitokustannus alenee keskimäärin 10 prosenttia. Hoitokustannus on osa TyEL-vakuutusmaksua. Asiakkaanamme TyEL-maksusi alenee hoitokustannuksen osalta.
Ilmarisen sijoitustuotto 4,9 prosenttia, ja epävarmuus markkinoilla lisääntynyt
Työeläkeyhtiö Ilmarisen sijoitusten tuotto oli tammi–kesäkuussa 4,9 prosenttia ja vakavaraisuus vahvistui. Kustannustehokkuus parani edelleen vakuutusmaksutulon kasvaessa 2 prosenttia ja eläketurvan hoitokulujen laskiessa 6 prosenttia.