Uutinen 15.3.2022

Kokeilu keväällä: OmaVero-palveluun mahdollisuus tarkistaa myös työeläkeote

Ilmarinen on mukana työeläkealan ja Verohallinnon yhteisessä kokeilussa, jossa yhteensä 50 000 henkilöä saa itselleen viestin OmaVero-palvelun kautta. Viestissä kehotetaan tarkistamaan työeläkeote eläkevakuuttajan verkkopalvelusta, johon henkilö ohjataan eläkealan yhteisen ohjauspalvelun kautta.

Viestit ajoitetaan sopimaan esitäytettyjen veroilmoitusten julkaisupäivien ja veroilmoitusten jättöpäivien kanssa. Kokeilu tehdään kahdessa vaiheessa, joista ensimmäinen kestää maaliskuun puolivälistä huhtikuun loppuun ja toinen koko toukokuun ajan.

OmaVeron työeläkeote-linkin tavoitteena on saada useammat kansalaiset tarkistamaan oma sähköinen työeläkeotteensa. Kokeilusta saatavien kokemusten perusteella päätetään, laajennetaanko sitä. OmaVero tavoittaa potentiaalisesti yli 3,1 miljoonaa kansalaista.

Ilmarisen OmaEläke-palvelussa voi työeläkeotteelta tarkistaa oman eläkekertymän, eläkkeeseen vaikuttavat ansiotulot, yrittäjätoiminnan sekä palkattomat ajat. Palvelussa voi myös laskea arvion tulevan eläkkeen suuruudesta. Sähköisen työeläkeotteen ansiotiedot ovat aina ajan tasalla, sillä ne päivittyvät kuukausittain.

Työeläkeotteen tarkistaminen sähköisesti on ekoteko, jolla voi auttaa säästämään luontoa paperipostin vähentyessä. Lisäksi valitsemalla sähköisen otteen ei tarvitse murehtia vanhojen työeläkeotteiden tietoturvallisesta tuhoamisesta.

Lue lisää:

Ajankohtaista

Uutinen 27.3.2026

Uusi ammatillisen kuntoutuksen kokeilu alkaa – tavoitteena nopeampi työllistyminen

Ilmarinen ja Eezy Työllisyyspalvelut aloittavat uuden, tulosperusteisen ammatillisen kuntoutuksen kokeilun. Tavoitteena on vahvistaa kuntoutuksen tuloksellisuutta, nopeuttaa asiakkaiden työllistymistä ja rakentaa asiakkaalle nopealla tahdilla etenevä, työelämälähtöisistä ratkaisuista koostuva palvelukokonaisuus.

Uusi ammatillisen kuntoutuksen kokeilu alkaa – tavoitteena nopeampi työllistyminen

Uutinen 23.3.2026

Tärkeä tieto osittaisesta vanhuuseläkkeestä: Jo aiemmin myönnetty OVE ei vaikuta Kelan uuteen yleistukeen

Hallitus suunnittelee peruvansa tukileikkauksen työttömiltä, jotka ovat alkaneet nostaa varhennettua eläkettä ennen kuin Kelan uusi yleistuki oli hyväksytty eduskunnassa. Siirtymäaika koskee noin 3 000 osittaisen vanhuuseläkkeensaajaa. Esityksen on tarkoitus edetä eduskunnan käsittelyyn toukokuussa.

Tärkeä tieto osittaisesta vanhuuseläkkeestä: Jo aiemmin myönnetty OVE ei vaikuta Kelan uuteen yleistukeen
Lisää uutisia ja tiedotteita
Sivu päivitetty viimeksi