Työnantajien verkkopalvelua uudistetaan - Asiakkaiden toiveet näkyvät kehityksessä
Työnantajien asiointipalvelu saa uuden vakuutusnäkymän, johon on nostettu asiakastestien perusteella asiakkaitamme eniten kiinnostavat sisällöt. Uudistus tulee käyttöön ensivaiheessa niille TyEL-asiakkaille, jotka eivät kuulu maksuluokkamallin piiriin (työntekijöiden palkkasumma alle kaksi miljoonaa euroa).
Verkkopalvelu-uudistuksen keskeisin tavoite on parantaa asiakkaidemme palvelukokemusta, ja taustalla tehdään myös palvelun teknologian uudistus. Ensimmäisessä vaiheessa eri toimintojen sivut, kuten esimerkiksi TyEL-todistuksen avaussivu, pysyvät ennallaan. Sen sijaan tiedot ja toiminnot asiointipalvelun etusivulla mukautuvat entistä paremmin kunkin asiakkaan tarpeen mukaan.
Uuden kirjautumisnäkymän ensimmäiseksi osioksi asiakkaat nostivat TyEL-laskut, maksuprosentit ja laskuihin liittyvät toiminnot. Asiakkaiden toiveiden mukaisesti samaan näkymään tuotiin myös esimerkiksi kuvaaja asiakashyvityksen kehityksestä.
Ennen palvelun rakentamista Ilmarisen asiakkaat pääsivät testaamaan uudistuvan palvelun prototyyppiä.
– Upeaa, että asiakkaamme ovat antaneet arvokasta aikaansa ja osallistuneet palvelun kehittämiseen, kiittelee Ilmarisen kehityspäällikkö Maarit Ojaranta.
Kehitystyö jatkuu vuonna 2022
Nyt tehty kehitystyö näkyy asiakkaille vaiheittain. Maksuluokkamallin piiriin kuuluvien asiakkaiden (työntekijöiden palkkasumma yli kaksi miljoonaa euroa) palveluiden uudistaminen aloitetaan vaiheittain vuoden 2022 aikana.
– Lähtökohta digitaalisen asioinnin kehittämisessä on, että lähes kaikki asiat voi hoitaa verkossa helposti ja turvallisesti silloin, kun asiakkaillemme parhaiten sopii. Haluamme jatkuvasti kehittää asiakkaidemme kanssa yhdessä entistä parempaa palvelua ja asioinnin sujuvuus on meille erityisen tärkeää, sanoo prosessinjohtaja Hanna Haikonen Ilmarisen vakuutus- ja eläkepalvelut -linjalta.
Asiakas näkee työnantajien asiointipalvelussa esimerkiksi tulevien laskujen tiedot ja saa TyEL-todistuksen sekä vakuutuksen tiliotteen. Lisäksi verkkopalvelusta näkee tulorekisteriin ilmoitetut palkat muutaman tunnin kuluttua ilmoituksesta. Palvelusta voi myös lähettää viestejä Ilmariseen turvallisesti. Verkkopalvelut ovat käytettävissä suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.
- Lue lisää työnantajan verkkopalvelusta
Ajankohtaista
Ilmarisen alkuvuosi: Asiakashankinta ennätystasolla, vakavaraisuus säilyi vahvana
Ilmarisen sijoitustuotto oli tammi-maaliskuussa -0,5 prosenttia. Vakavaraisuus on vahva ja kustannustehokkuus hyvällä tasolla. Asiakashankinnassa alkuvuosi sujui ennätysvauhdissa.
YEL-uudistus etenee – eläkemaksujen perusteeksi ehdotettu niin sanottua valinnanvapausmallia
Hallitus on päässyt kehysriihessä sopuun muutoksista yrittäjän eläkelain uudistamiseksi. Ehdotetussa mallissa eläkemaksut ja eläke-etuudet määräytyisivät joko yritystoiminnan veronalaisten ansiotulojen tai nykyisenkaltaisen, laskennallisen työtulon perusteella.
Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärien kehitys kääntyi vihdoin positiiviseksi
Työntekijämäärä nousi maaliskuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä +0,1 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen. Plusmerkkinen tulos on ensimmäinen lähes kolmeen vuoteen.