Viivästyskorko säilyy kahdeksassa prosentissa loppuvuoden
TyEL- ja YEL-vakuutusmaksujen viivästyskorko on kahdeksan (8) prosenttia loppuvuonna 1.7.–31.12.2022.
Vakuutusmaksuihin sovellettava viivästyskorko on aina kahdeksan prosenttiyksikköä korkeampi kuin kulloinkin voimassa oleva viitekorko. Viitekorko on tällä hetkellä 0,0 prosenttia.
TyEL- ja YEL-vakuutuksissa käytetty vakuutusmaksukorko loppuvuonna 1.7.-31.12.2022 on kaksi prosenttia. Korko on pysynyt samana vuodesta 2016 lähtien.
Suomen Pankki vahvistaa viite- ja viivästyskoron puolen vuoden välein. Lisätietoja Suomen Pankin verkkosivulta.
Ajankohtaista
Ilmarisen alkuvuosi: Asiakashankinta ennätystasolla, vakavaraisuus säilyi vahvana
Ilmarisen sijoitustuotto oli tammi-maaliskuussa -0,5 prosenttia. Vakavaraisuus on vahva ja kustannustehokkuus hyvällä tasolla. Asiakashankinnassa alkuvuosi sujui ennätysvauhdissa.
YEL-uudistus etenee – eläkemaksujen perusteeksi ehdotettu niin sanottua valinnanvapausmallia
Hallitus on päässyt kehysriihessä sopuun muutoksista yrittäjän eläkelain uudistamiseksi. Ehdotetussa mallissa eläkemaksut ja eläke-etuudet määräytyisivät joko yritystoiminnan veronalaisten ansiotulojen tai nykyisenkaltaisen, laskennallisen työtulon perusteella.
Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärien kehitys kääntyi vihdoin positiiviseksi
Työntekijämäärä nousi maaliskuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä +0,1 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen. Plusmerkkinen tulos on ensimmäinen lähes kolmeen vuoteen.