Uutinen 19.12.2024

Joululahjoituksemme tukee vähävaraisia lapsiperheitä

Tuemme tänä vuonna joululahjoituksellamme vähävaraisia lapsiperheitä Suomessa.

Ilmarislaiset ovat vuosittain päässeet äänestämään hyväntekeväisyyskohteesta, johon teemme joululahjoituksemme. Tänä vuonna kohteeksi valikoitui Hyvä joulumieli -keräys. Teemme keräykseen 20 000 euron lahjoituksen.

– Haastava taloustilanne näkyy monessa lapsiperheessä. Haluamme osaltamme olla mukana tuomassa konkreettista apua perheiden arkeen, Ilmarisen henkilöstö- ja viestintäjohtaja Sami Ärilä sanoo.

Hyvä joulumieli -keräyksen järjestävät Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Suomen Punainen Risti yhdessä Ylen kanssa. Keräyksellä hankitaan ruokalahjakortteja Suomessa asuville vähävaraisille lapsiperheille.

Lahjoitamme Ilmarisessa vuosittain varoja yleishyödyllisiin tutkimuksiin ja tarkoituksiin. Tänä vuonna olemme tehneet lahjoitukset myös MIELI Suomen Mielenterveys ry:n Sekasin-chatille, 55 rise and shine ry:lle sekä SPR:n Ketjureaktio-hyväntekeväisyyskampanjaan. Tuemme lahjoituksilla pääsääntöisesti tutkimusta tai toimintaa, jolla pyritään ennaltaehkäisemään työkyvyttömyyttä ja syrjäytymistä, pidentämään työuria sekä edesauttamaan nuorten työelämään sijoittumista.

Rauhallista joulunaikaa ja hyvää uutta vuotta!

Ajankohtaista

Uutinen 15.4.2025

​​Ilmarisen nimissä lähetetty huijausviestejä​

Olethan tarkkana, jos saat meiltä tekstiviestin tai sähköpostia. Viime aikoina on havaittu huijaustekstiviestejä, joissa Ilmarisen nimissä pyydetään tunnistautumaan pankkiin erillisellä sivustolla osoitteessa ilmarinen.com. Kyseessä on tietojenkalasteluyritys, jonka tarkoituksena on saada haltuun henkilökohtaisia tietoja, kuten verkkopankkitunnuksia.

​​Ilmarisen nimissä lähetetty huijausviestejä​

Uutinen 1.4.2025

Olemme tutkitusti hyvän mielen työpaikka – Mitä olemme tehneet?

Ilmariselle on myönnetty jo kolmantena vuotena peräkkäin Hyvän mielen työpaikka® -merkki. Se on tunnustus sitoutumisesta työntekijöidemme mielenterveyden vahvistamiseen: meillä on hyvä olla ja työskennellä, ja panostamme vahvasti työkykyyn ja mielenturvaan. Merkin myöntää hakemuksesta MIELI Suomen Mielenterveys ry.

Olemme tutkitusti hyvän mielen työpaikka – Mitä olemme tehneet?
Lisää uutisia ja tiedotteita