Annika Ekman on nimitetty Ilmarisen sijoitusjohtajaksi
Ilmarisen hallitus on nimittänyt KTM Annika Ekmanin uudeksi sijoitusjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Ekman on toiminut Ilmarisen osakejohtajana vuodesta 2015 lähtien. Ekman aloittaa uudessa tehtävässä 1.9.2025.
Annika Ekman seuraa sijoitusjohtajan tehtävässä Mikko Mursulaa, joka aloittaa Ilmarisen toimitusjohtajana syyskuun alussa.
Ekman on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri (KTM). Annika Ekmanilla on laaja ja monipuolinen kokemus sijoitustoiminnasta sekä vahva tausta kansainvälisiltä rahoitusmarkkinoilta. Ekman on työskennellyt Ilmarisessa vuodesta 2004 lähtien, viimeksi osakejohtajana vuodesta 2015.

Annika Ekman
Ekman on aiemmin toiminut salkunhoitajana Ilmarisessa (2004–2015), osakeanalyytikkona Nordeassa (2002–2004) sekä analyytikkona Goldman Sachsilla (2001).
– Annika Ekmanin nimitys sijoitusjohtajaksi perustuu hänen monipuoliseen osaamiseensa ja pitkään kokemukseensa sijoitustoiminnan eri osa-alueilta. Ekman on osoittanut vahvaa johtajuutta ja asiantuntemusta osakejohtajan tehtävässä, ja uskomme hänen olevan erinomainen valinta viemään Ilmarisen sijoitustoimintaa eteenpäin. Ensi vuonna voimaan tuleva eläkejärjestelmämme rahoitusta vahvistava eläkeuudistus vaatii myös huolellista valmistautumista. Uudistus antaa meille mahdollisuuden kasvattaa osakeriskiä ja hajauttaa salkkua laajemmin, mikä tukee pitkän aikavälin tuottoja, sanoo Mikko Mursula.
– Kiitän lämpimästi luottamuksesta. Lähden innolla kehittämään tätä vastuullista tehtävää eteenpäin yhdessä Ilmarisen osaavien kollegoiden kanssa. Sijoittamalla yhteisiä eläkevaroja turvaamme nykyisten ja tulevien eläkkeiden rahoitusta. Myös tulevan eläkeuudistuksen jälkeen yhteiset eläkevarat tulee sijoittaa tuottavasti, turvaavasti ja vastuullisesti. Valmistaudumme uudistukseen huolellisella riskienhallinnalla ja analysoimalla eri markkinaskenaarioita, kommentoi Annika Ekman.
Lisätietoja
- Mikko Mursula, mikko.mursula@ilmarinen.fi, 050 380 3016
- Annika Ekman, annika.ekman@ilmarinen.fi, 040 590 0344
- Sami Ärilä, henkilöstö- ja viestintäjohtaja, sami.arila@ilmarinen.fi, p. 0400 271 066
Ajankohtaista
YEL-uudistuksesta päästy sopimukseen – eläkemaksujen perusteeksi ehdotettu niin sanottua valinnanvapausmallia
Sosiaali- ja terveysministeriö on lähettänyt lausunnoille hallituksen esitysluonnoksen yrittäjän eläkelain (YEL) muuttamiseksi. YEL-uudistuksen jälkeen eläkemaksut ja eläke-etuudet määräytyisivät joko yrittäjätoimintaan perustuvan viimeksi päättyneen verotuksen ansiotulojen tai nykyisenkaltaisen kokonaisarvioon perustuvan työtulon perusteella.
Ilmarisen nimissä lähetetty huijausviestejä
Olethan tarkkana, jos saat meiltä tekstiviestin tai sähköpostia. Viime aikoina on havaittu sähköpostin välityksellä toimitettuja huijausviestejä, joissa Ilmarisen nimissä kehotetaan kirjautumaan verkkopalveluun ja antamaan tilinumero vakuutusmaksun palautusta varten. Kyseessä on tietojenkalasteluyritys, jonka tarkoituksena on saada haltuun henkilökohtaisia tietoja, kuten verkkopankkitunnuksia.
Ilmarisen hallituksen jäseneksi ja varapuheenjohtajaksi Minna Helle
Ilmarisen hallituksen jäseneksi ja varapuheenjohtajaksi on valittu Elinkeinoelämän keskusliitto ry:n toimitusjohtaja Minna Helle.