Uutinen 27.4.2026

Työkyvyttömyyseläkkeen saajille suunnitellaan joustavampaa mallia työansioiden ja eläkkeen yhdistämiseen

Uusi malli mahdollistaisi joustavamman työskentelyn työkyvyttömyyseläkkeellä. Uusi joustomalli etenee nyt eduskuntaan käsiteltäväksi. Sen on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2028 alussa.

Joustomallissa eläkkeen maksua ei kokonaan keskeytetä, vaikka jonkin aikaa työansiot ylittäisivät ansaintarajan.

Tällä hetkellä työeläkelaitos laittaa eläkkeen lepäämään eli keskeyttää eläkkeen maksun, jos ansiot ylittävät ansaintarajan yhtäjaksoisesti vähintään kolmen kuukauden ajan. Uusi malli on siis nimensä mukaisesti nykyistä joustavampi.

Uuden joustomallin on tarkoitus korvata nykyiset määräaikaiset säännökset työkyvyttömyyseläkkeen lepäämään jättämisestä.

Näin käytännössä jousto toimisi

Jokaiselle työkyvyttömyyseläkkeen saajalle määriteltäisiin henkilökohtainen suojaosa, jonka alle jäävät työansiot eivät vaikuttaisi eläkkeen määrään mitenkään. Suojaosa määriteltäisiin kuten nykyinen työkyvyttömyyseläkkeen ansaintaraja.

Suojaosa voisi ylittyä joinakin kuukausina ilman, että sillä olisi heti vaikutusta työkyvyttömyyseläkkeen määrään. Ylityksiä voisi olla niin sanotun joustosumman verran. Joustosumma on vuosikohtainen potti, joka on määrältään kaksinkertainen kuukausittaiseen suojaosaan nähden.

Lue lisää:

Uusi malli mahdollistaisi joustavamman työskentelyn työkyvyttömyyseläkkeellä (etk.fi)

Työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovittamista helpottava joustomalli etenee eduskuntaan (stm.fi)

Ajankohtaista

Tiedote 2.9.2026

Kysely: Toivotun ja arvioidun eläkeiän välillä kolmen vuoden ero

Lähes kuusi kymmenestä uskoo jäävänsä eläkkeelle myöhemmin kuin haluaisi. Toivotun ja arvioidun eläkeiän välillä on keskimäärin noin kolmen vuoden kuilu. Noin joka toinen epäilee työkykynsä kestämistä eläkeikään asti. Tiedot selviävät Ilmarisen tuoreesta kyselytutkimuksesta, johon vastasi hieman yli 1 000 henkilöä.

Kysely: Toivotun ja arvioidun eläkeiän välillä kolmen vuoden ero

Uutinen 24.8.2026

Ilmarisen hankkeessa etsitään konkreettisia keinoja tukea nuorten ensiaskeleita työelämässä

Ilmarinen käynnisti keväällä tutkimus- ja kehityshankkeen Hyvä alku – kestävät työurat nuorille, jonka tavoitteena on vahvistaa nuorten työkykyä ja kiinnittymistä työelämään. Toimialaksi valikoitui kaupan ala, koska se on Suomen elinkeinoelämän suurin työllistäjä ja monelle nuorelle ensimmäinen kosketus työelämään. Hankkeen asiantuntijana toimii Kaupan liitto.

Ilmarisen hankkeessa etsitään konkreettisia keinoja tukea nuorten ensiaskeleita työelämässä

Tiedote 14.8.2026

Ilmarisen suhdanneindeksi: Länsi-Suomi erottuu talouden epätasaisessa käänteessä

Työntekijämäärä kasvoi heinäkuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä 0,1 prosenttia vuodentakaisesta. Länsi-Suomessa kasvua oli 1,8 prosenttia, kun Etelä-Suomessa työntekijämäärä väheni 0,5 prosenttia. Alueiden ja toimialojen erot kertovat työllisyyden epätasaisesta elpymisestä.

Ilmarisen suhdanneindeksi: Länsi-Suomi erottuu talouden epätasaisessa käänteessä
Lisää uutisia ja tiedotteita
Sivu päivitetty viimeksi