Työkyky
Tässä kaikki blogimme ja artikkelimme valitsemastasi aihepiiristä, ole hyvä!
Koko kylän kehnoin piika
Onnekseni synnyin tähän maailman aikaan. Osaamiseni ja ominaisuuteni sopivat varsin hyvin 2020-luvun yhteiskunnan tarpeisiin, mutta 1800-luvulla olisin ollut toivottoman ei-toivottua työvoimaa.
Koko kylän kehnoin piika
Pitkästy ja lorvaile lomalla, mutta muista palautuminen myös arkena
Raskaiden koronavuosien jälkeen monet odottavat jo taukoa töistä malttamattomana. Loma onkin hartaasti odotettu palautumisen ja virkistäytymisen mahdollisuus. Monen toiveena on paluu kohti normaalia rentoutuneena loman jälkeen.
Pitkästy ja lorvaile lomalla, mutta muista palautuminen myös arkena
Tiikerinloikka strategiseen työkykyjohtamiseen
Suomalainen työkykyjohtaminen on kehittynyt ajoittain nopeasti, ajoittain pienin askelin. Olisiko nyt aika ottaa tiikerinloikka strategisen työkykyjohtamisen suuntaan?
Tiikerinloikka strategiseen työkykyjohtamiseen
Lindströmillä osataan muokata työtä sopivaksi
Lindström on yksi Euroopan johtavista tekstiilipalveluyrityksistä. 170-vuotias perheyritys on historiansa aikana kasvanut kankaiden värjäämöstä pesulaksi ja siitä tekstiilivuokrauksen ammattilaiseksi. Lindströmin palveluita ovat muun muassa toimitilojen siisteyteen ja sisustamiseen, työpukeutumiseen ja suojautumiseen liittyvät palvelut. Lindström on tehnyt hyvää työtä työkykyjohtamisessa ja erityisesti työn muokkauksessa: tavoitteena on löytää jokaiselle sopiva, omaan työkykyyn sopiva työ.
Lindströmillä osataan muokata työtä sopivaksi
Työterveysneuvottelu tukee lähijohtajaa
Suomalaistutkimuksen mukaan lähijohtajat kokevat työterveysneuvottelujen tukevan esimiestyötään. Johtajat toivovat saavansa neuvotteluissa tietoa, miten huomioida työntekijän terveysrajoitteet työpaikalla. He myös arvostavat työterveysneuvotteluiden avointa keskustelua sekä konkreettisia ratkaisuja. Silti työterveysneuvottelu voi jännittää niin johtajaa kuin työntekijääkin.
Työterveysneuvottelu tukee lähijohtajaa
Destiassa työkykyjohtaminen ja välittäminen toivat hyvät tulokset
Destia on Suomen suurin infra-alaan keskittynyt palveluyhtiö, joka on tehnyt pitkän matkan valtion liikelaitoksesta moderniksi moniosaajaksi. Matkan varrella myös Destian työkykyhaasteet ovat muuttuneet ja niitä taklataan nyt ketterästi yhdessä.
Destiassa työkykyjohtaminen ja välittäminen toivat hyvät tulokset
Miten kohdata mielenterveysongelmia työpaikalla?
Mielenterveyden aiheuttamista sairauspoissaoloista ja työkyvyttömyydestä kirjoitetaan ja puhutaan paljon. Miten työkykyriskiä voisi ja kannattaisi työpaikalla hallita? Minkälaisia valmiuksia tarvitsemme mielenterveysongelmien käsittelemisen? Entä minkälaista tukea työntekijöille olisi järjestettävä?
Miten kohdata mielenterveysongelmia työpaikalla?
Työkyky ei ole mustavalkoinen – harmaan alueen presenteismi
Presenteismi eli ”puolikuntoisena” työskentely maksaa yhteiskunnalle vähintään sairauspoissaolojen verran. Korkeasta hinnasta huolimatta ilmiötä tunnetaan huonosti. Miten presenteismiä voi mitata ja vähentää työpaikoilla?
Työkyky ei ole mustavalkoinen – harmaan alueen presenteismi
Juha Siltala oli väärässä: Työelämä ei ole vain kurjistumassa
Tutkijat, kuten tunnettuna esimerkkinä Juha Siltala, ovat perinteisesti raportoineet jatkuvaa työelämän kurjistumista. Tutkimus on keskittynyt ongelmien esille nostamiseen ja erilaisten kuormittavien tekijöiden hallintaan, mikä on myös auttanut osaltaan tuki- ja liikuntaelinsairauksien työpaikkatapaturmien sekä ammattitautien saamista paremmin hallintaan. Lisäksi työelämän muutokset voivat myös voimaannuttaa työntekijöitä parempaan menestykseen.
Juha Siltala oli väärässä: Työelämä ei ole vain kurjistumassa