Kaksi ihmistä vierekkäin työmaavaatteet ja -kypärät päällä, kuvituskuva.
Tiedote 20.2.2018

Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärä kasvoi viime vuonna 6,1 prosenttia

Työntekijämäärät suomalaisissa yrityksissä olivat viime vuonna vahvassa kasvussa, kertoo Ilmarisen suhdanneindeksi. Indeksin seurannassa olevat yritykset työllistivät vuoden aikana 6,1 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Työntekijämäärä henkilöstövuokrausalalla kasvoi voimakkaasti koko vuoden, ja satama-alalla työntekijämäärät kääntyivät nousuun loppuvuonna viennin kasvun myötä.

Ilmarisen suhdanneindeksi antaa ajantasaista tietoa Suomen talouden kehityksestä. Se kuvaa muutosta seurantaryhmän työntekijämäärissä kuukausi- ja vuositasolla.

Joulukuussa seurantaryhmän työntekijämäärät kasvoivat 5,9 prosenttia edellisvuoden joulukuuhun verrattuna. Koko vuoden suhdanneindeksi oli 6,1 prosenttia.  

– Työntekijämäärien kasvu todistaa sen, että talouskasvu viime vuonna oli vahvaa, sanoo Ilmarisen yhteiskuntasuhdejohtaja Jaakko Kiander.

Rakennusala ei enää veturi  

Vuonna 2016 alkanutta talouskasvua vauhditti pitkälle rakennusteollisuus. Vuonna 2017 kasvu ei enää ollut samalla tavalla rakentamisvetoista. Rakennusalan työntekijämäärät kasvoivat 5 prosenttia, mutta kasvu jäi alle kaikkien alojen keskiarvon.

– Seuraamistamme toimialoista kasvu oli vahvinta henkilöstövuokrausalalla, jossa työntekijämäärät kasvoivat vuoden aikana 11,5 prosenttia. Kasvu oli voimakasta koko vuoden, Kiander sanoo.

– Myös satama-alalla työntekijämäärät ovat vahvasti nousussa. Siellä kasvu on painottunut loppuvuoteen. Joulukuussa työntekijämäärät kasvoivat peräti 8 prosenttia, kun alkuvuosi mentiin vielä miinuksella. Koko vuoden kasvuksi tuli 2 prosenttia. Tässä on selvä yhteys viennin kasvuun, joka myös vahvistui loppuvuonna, Kiander jatkaa.

Suhdannetietoa kuukausittain

Eläkevakuutusyhtiö Etera on julkaissut suhdanneindeksiä vuodesta 2013 lähtien. Ilmarinen ja Etera yhdistyivät vuoden 2018 alussa. Suhdanneindeksin seurantaryhmä koostuu nyt niistä yhdistyneen Ilmarisen yritysasiakkaista, jotka ilmoittavat palkkatietonsa kuukausittain. Suhdanneindeksi kuvaa noin 15 000 Ilmarisen asiakkaana olevan yrityksen työntekijämäärän muutosta edellisvuoteen verrattuna.

Ilmarisen suhdanneindeksi julkaistaan kuukausittain, seuraavan kerran 20.3.2018.  

Lue lisää:
Lisätietoja:

Jaakko Kiander, yhteiskuntasuhdejohtaja, p. 050 583 8599, jaakko.kiander@ilmarinen.fi

Ajankohtaista

Uutinen 29.10.2025

Työnantaja, yrittäjä, eläkkeensaaja – vuoden 2026 työeläkeindeksi ja palkkakerroin on vahvistettu

Sosiaali- ja terveysministeriö on vahvistanut työeläketurvaa koskevat indeksit vuodelle 2026. Työeläkeindeksi on ensi vuonna 3104, mikä tarkoittaa noin 0,9 prosentin korotusta eläkkeisiin vuodenvaihteessa. Palkkakertoimeksi vahvistettiin 1,712. Vuoteen 2025 verrattuna palkkakerroin nousee noin 2,3 prosenttia.

Työnantaja, yrittäjä, eläkkeensaaja – vuoden 2026 työeläkeindeksi ja palkkakerroin on vahvistettu

Tiedote 15.10.2025

Ilmarisen suhdanneindeksi: työntekijämäärän lasku hidastui hieman, mutta positiivinen kierre ei ole vielä käynnistynyt

Työntekijämäärä väheni syyskuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -1,5 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen. Suhdanneindeksi on laskenut yli kahden vuoden ajan, mutta edelleen vain pieniä elpymisen merkkejä on näköpiirissä.

Ilmarisen suhdanneindeksi: työntekijämäärän lasku hidastui hieman, mutta positiivinen kierre ei ole vielä käynnistynyt
Lisää uutisia ja tiedotteita