EU ja Britannia sopimukseen - vaikutukset sosiaaliturvaan tarkentuvat vielä
Euroopan komissio ja Britannia saivat suhdettaan koskevat neuvottelut päätökseen ja allekirjoittivat sopimuksen 30.12.2020.
Sopimusta on alettu soveltaa väliaikaisesti jo 1.1.2021 lähtien, jotta vältetään sopimuksetonta tilaa. Sopimus tulee lopullisesti voimaan, kun Euroopan parlamentti on antanut sopimukselle hyväksyntänsä ja EU:n neuvosto on vielä hyväksynyt sen.
Sopimuksen mukaan sovellettavaa sosiaaliturvalainsäädäntöä koskevat määräykset vastaavat pitkälti EU:n sosiaaliturva-asetusten säännöksiä.
- Pääperiaatteena on, että henkilö kuuluu kerralla vain yhden maan sosiaaliturvaan.
- Pääsääntönä on, että henkilö vakuutetaan työskentelymaan lainsäädännön mukaisesti. Poikkeukset ovat vastaavia kuin EU:n sosiaaliturva-asetuksissa, kuten työntekijöiden ja yrittäjien lähettäminen sekä työskentely kahdessa tai useammassa maassa.
- Eläkkeitä koskevat sopimusmääräykset vastaavat EU:n sosiaaliturva-asetuksen mukaisia säännöksiä eläkkeiden maksamisesta, hakemisesta ja eläkkeiden määräytymisestä.
Eläketurvakeskus tulee julkaisemaan soveltamisohjeita uutta suhdetta koskevien sosiaaliturvamääräysten osalta alkuvuodesta.
Lue lisää
Lue lisää työeläkelakipalvelusta (telp.fi)
Ajankohtaista
Ilmarisen alkuvuosi: Asiakashankinta ennätystasolla, vakavaraisuus säilyi vahvana
Ilmarisen sijoitustuotto oli tammi-maaliskuussa -0,5 prosenttia. Vakavaraisuus on vahva ja kustannustehokkuus hyvällä tasolla. Asiakashankinnassa alkuvuosi sujui ennätysvauhdissa.
YEL-uudistus etenee – eläkemaksujen perusteeksi ehdotettu niin sanottua valinnanvapausmallia
Hallitus on päässyt kehysriihessä sopuun muutoksista yrittäjän eläkelain uudistamiseksi. Ehdotetussa mallissa eläkemaksut ja eläke-etuudet määräytyisivät joko yritystoiminnan veronalaisten ansiotulojen tai nykyisenkaltaisen, laskennallisen työtulon perusteella.
Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärien kehitys kääntyi vihdoin positiiviseksi
Työntekijämäärä nousi maaliskuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä +0,1 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen. Plusmerkkinen tulos on ensimmäinen lähes kolmeen vuoteen.