Yhtiökokouksissa huomio monimuotoisuuteen
Ilmarinen osallistui jälleen yli sataan kotimaiseen yhtiökokoukseen. Äänestyksissä yhtiö kiinnitti erityistä huomiota hallituksen monimuotoisuuteen sekä palkitsemiseen.
Yhtiökokouskausi on olennainen osa työeläkeyhtiö Ilmarisen aktiivista omistajuutta. Suomessa yhtiökokoukset järjestetään maalis–toukokuussa.
– Yhtiökokouskausi on meille Ilmarisessa kiireistä vaikuttamisen aikaa. Yhtiökokouskaudella konkretisoituu se, miten vaikutamme yhtiöiden hyvään hallintotapaan ja kestävään liiketoimintaan, vastuullisen sijoittamisen johtaja Karoliina Lindroos kertoo.
Kevään 2026 yhtiökokouskaudella Ilmarinen osallistui kaikkien sijoituskohteinaan olevien kotimaisten listayhtiöiden yhtiökokouksiin. Yhtiökokouksia oli yhteensä 114, joista kymmenen järjestettiin etäyhteyksin.
– Osallistuimme paikan päällä niihin yhtiökokouksiin, joissa se oli mahdollista, Lindroos kertoo.
Äänestykset omistajaohjauksen periaatteiden mukaisesti
Yhtiökokouksissa Ilmarinen äänestää omistajaohjauksen periaatteidensa mukaisesti. Periaatteemme ovat julkiset. Ilmarinen viestii niistä myös aktiivisesti yhtiöille ennen Suomen yhtiökokouskautta.
– Tällä yhtiökokouskaudella kiinnitimme äänestyksissä erityistä huomiota hallituksen monimuotoisuuteen sekä palkitsemiseen. Keskeisiä teemoja palkitsemisessa olivat palkitsemisen läpinäkyvyys, eli palkitsemispolitiikan ja palkitsemisraportin laatu, Lindroos kertoo.
– On tärkeää, että osakkeenomistaja saa selkeän kuvan yhtiön johdon palkitsemisesta. Päivitetyn hallinnointikoodin myötä odotukset hallituksen monimuotoisuutta kohtaan ovat kasvaneet, ja tämä heijastui myös meidän äänestyspäätöksissämme.
Sijoituksista 13 miljardia Suomessa
Ilmarisen sijoitukset Suomeen olivat vuoden 2026 ensimmäisellä neljänneksellä 13 miljardia euroa eli 20 prosenttia sijoitussalkusta. Näistä sijoituksista yli puolet eli 7 miljardia euroa kohdistui suomalaisiin pörssiyhtiöihin.
– Tehtävämme on sijoittaa eläkevarat tuottavasti, turvaavasti ja vastuullisesti. Pitkäjänteiset sijoituksemme Suomeen tukevat osaltaan eläkkeiden turvaamista ja kestävän kasvun rakentumista, Lindroos sanoo.
Ilmarinen vaikuttaa myös ulkomaisten sijoituskohteidensa yhtiökokouksissa. Kansainvälinen yhtiökokouskausi kestää koko vuoden, ja tähän mennessä Ilmarinen on vaikuttanut noin 300 ulkomaisen sijoituskohteensa yhtiökokouksessa. Äänestykset toteutetaan palveluntarjoajan avulla.
– Toimintamme yhtiökokouksissa kuvastaa pitkäjänteistä omistajuutta. Jokainen äänestys, keskustelu ja yhteydenotto on osa kokonaisuutta, jolla edistämme hyvää hallintotapaa, vastuullista liiketoimintaa ja kestävää arvonkehitystä, Lindroos sanoo.
Lue lisää:
- Yhtiökokouksissa vaikutamme hyvään hallintotapaan ja vastuullisuuteen
- Miten pörssiyhtiöiden hallitusjäseniä valitaan osakkeenomistajien nimitystoimikunnissa?
- Ilmarisen omistajaohjauksen periaatteet (vastuullisen sijoittamisen periaatteissa) (PDF)
- Ilmarisen nimitystoimikuntajäsenyydet listatuissa yhtiöissä (PDF)
- Ilmarisen tilinpäätös ja toimintakertomus (PDF)
Lisätietoja:
- Karoliina Lindroos, vastuullisen sijoittamisen johtaja, 010 284 3563, karoliina.lindroos@ilmarinen.fi
- Mira Mielonen, vastuullisen sijoittamisen asiantuntija, 0102842469, mira.mielonen@ilmarinen.fi
Ajankohtaista
Lisää mehiläispesiä Ilmarisen kiinteistökohteisiin
Ilmarisen toimitalon katolle muuttaneet mehiläiset jatkavat työtään. Nyt mehiläispesiä asennetaan myös joihinkin muihin Ilmarisen kiinteistökohteisiin.
Ilmarinen käynnistää uuden hankkeen: Hyvä alku – kestävät työurat kaupan alalla
Ilmarinen käynnistää tutkimus- ja kehityshankkeen, jonka tavoitteena on vahvistaa nuorten työkykyä ja kiinnittymistä työelämään. Toimialaksi valikoitui kaupan ala, koska se on Suomen elinkeinoelämän suurin työllistäjä ja monelle nuorelle ensimmäinen kosketus työelämään. Hankkeen asiantuntijana toimii Kaupan liitto.
Vesi on Ilmarisen sijoituksille tärkein luonnonvara
Veteen liittyvät ekosysteemipalvelut ovat merkittävimpiä Ilmarisen sijoitusten luontoriippuvuuksia. Veteen kohdistuvat myös Ilmarisen sijoitusten suurimmat luontovaikutukset.