PONSSEN PALKITTU JOHTAMISKULTTUURI AMMENTAA HISTORIASTA JA ARVOISTA

5.4.2016
|
Artikkeli
image

Noin neljäntuhannen asukkaan Vieremä voisi olla ihan tavallinen savolainen kirkonkylä tavallisine ongelmineen. Sitä se ei kuitenkaan ole. Vieremäläisillä on Ponsse. Savolaiselta kulkukoiralta nimensä saanut metsäkonejätti on kylän yhteinen ylpeyden aihe ja iso työllistäjä. Ja sen maailmanlaajuinen menestystarina hakee vertaistaan.

Ponsse on menestynyt kaikilla mahdollisilla mittareilla.

On kuitenkin asioita, joita kasvukäyrillä on hankala esitellä. On esimerkiksi arvot eli huolenpito, luottamus, yhteen hiileen puhaltaminen, kulttuurin vaaliminen ja vahva yrittäjähenki, jossa asiakas on kaikki kaikessa.

Ponssen erityinen johtamiskulttuuri on huomattu. Muutaman vuoden sisällä sekä talousjohto että teknologia- ja tuotekehitysjohto on valittu Suomen parhaiksi.

Nyt Ponssen toimitusjohtaja Juho Nummela valikoitui suomalaisten yritysten tulevaisuuden toimitusjohtajaksi, Future CEO of the Yeariksi.

Valinta on osa laajaa tutkimusta, jossa kartoitettiin runsaan 450 yrityksen johdon työtyytyväisyyttä, osaamista, johtamistaitoja sekä johtajan roolia arvoketjussa.

Talo täynnä Ponssen tuotoksia

Nummelalle valinta tulevaisuuden johtajaksi tuli mieleisenä yllätyksenä.

– Se on hyvä osoitus siitä työstä, mitä olemme Ponssella tehneet. Tämä on porukan peliä.

Yhdessä tekeminen ja hyvä fiilis toistuvat Nummelan puheissa. Menestystä ei olisi ilman jokaisen työpanosta.

– Täällä ollaan ihmisinä ihmisten kanssa. Asiakasta palvellaan ja töitä tehdään tosissaan, mutta ei totisina. Ponsselaisuus on lupsakkuutta ja reilua meininkiä. Silti olemme erittäin fokusoituneita viemään yritystä eteenpäin.

Niin, se ponsselaisuus. Siihen liittyy vahvasti Einari Vidgrén, jonka tarina tulee vastaan kaikkialla.

Vidgrén oli metsuri, joka kyllästyi raskaaseen käsityöhön savotoilla ja temppuileviin traktoreihin. Syntyi pieni konepaja, jonka ensimmäisistä tuotoksista kylänmiehet leukailivat, että ”mikähän Ponsse se tuostakin tulee”. Ponsse oli paikallinen kyläkoira, huoleton ja ruma, mutta taitava ja periksiantamaton metsästäjä.

– Kaikki me olemme täällä Ponssen tuotoksia tietyllä tavalla ja Einarista arvot ovat lähteneet liikkeelle, 14 vuotta talossa työskennellyt Nummela sanoo.

 

Nummelan mukaan Ponssen arvomaailma sopii hyvin hänen omaansa, ”mutta mitään roolia en lähde rakentamaan”. 

– Olen oma itseni ja se riittäköön.

Yrityshistorian tunteminen ja sen kunnioittaminen on tärkeää, Nummela sanoo. Hyvä johtaja ei ole väheksyvä ja ymmärtämätön sille, mistä ollaan kotoisin.

Niin kuin itselleen tekisi

Tehtaan toisen kerroksen ikkunasta näkyy sama vihertävä rakennus, jossa ensimmäinen Ponsse rakentui 46 vuotta aiemmin. Kaikki metsäkoneet valmistetaan yhä Vieremän tehtaassa.

Pääluottamusmies Heikki Hiltunen katselee tyytyväisenä traktorilinjan tasaista sykettä. Päivän traktorisaldo on liikesalaisuus, mutta niin hyvä se on, että jokainen ponsselainen saa ennen kesälomia tulospalkkiota isolla kädellä. Vanha ponsselainen viisaus on: kun talo pärjää, on kaikkien pärjättävä.

Sähköasentaja Pasi Hiltunen viimeistelee kuormatraktori Buffaloa. Hyvän johtamisen palkinto osui Hiltusen mukaan oikeaan osoitteeseen.

– Täällä kulkee vastuu ja vapaus käsi kädessä. Esimiehet eivät hoputa tai pomo hengitä niskaan, mutta koneet tehdään aina niin kuin itselleen tekisi. Ei oikotietä, Hiltunen puhuu.

Työilmapiiri on Hiltusen mukaan paras mahdollinen.

– On mukava tulla töihin. Meillä on hyvä Ponsse-henki täällä.

Tuore ponsselainen, työpari Mika Lähderinne komppaa vieressä. 

Työtehtävät ovat vaihtelevia ja kyntensä pääsee näyttämään.

  
Mika Lähderinne, Pasi Hiltunen ja Heikki Hiltunen

Yksi Ponsse

Future CEO of the Year -palkinnon valintaperusteissa Nummelaa kuvataan ”avoimen ja keskustelevan johtajatyylin esimerkilliseksi edustajaksi ja idearikkaaksi, energiseksi yritysjohtajaksi, joka vaatii sekä itseltään että henkilöstöltään vahvaa panosta”.

Työtoverit kertovat Nummelan olevan kaverillinen johtaja, joka kulkee rennosti työntekijöiden keskuudessa. Kravatti ei ole tiukalla, mutta tarpeen tullen jämäkkyyttä löytyy.

– Täytyy olla riittävä nöyryys katsoa asioita niin kuin ne ovat. Se vaatii organisaatiossa toisinaan rankankin palautteen, mutta kun asioita saadaan eteenpäin, se näkyy kaikkien työssä.

Sillä, että oma tekeminen vaikuttaa työhyvinvointiin, on iso merkitys. Tärkeää on, että työhyvinvointi ei vaan ole jokin palautekanava, johon annetulle palautteelle kukaan ei tee mitään.

– Olemme pyöritelleet nyt yhtä teemaa, yksi Ponsse. Se tarkoittaa sitä, että me ponsselaiset ja asiakkaat olemme yhtä.

Ponsse on aina ollut aktiivinen tuotekehitysyhtiö. Metsäkoneala on yksi maailman nopeimmin kehittyvistä aloista.

– Ei ole olemassa eri tasoja eikä kahden kerroksen väkeä. Henkisesti me elämme niin, että pyrimme tekemään maailman parhaat metsäkoneet ja pidämme huolta siitä, että meidän asiakkaamme pärjää.

Juho Nummelan viisi vinkkiä parempaan johtajuuteen:

  1. Kunnioita yrityskulttuuria, elä ajassa ja kehitä yhtiötä pitkäjänteisesti.
  2. Ihmiset ja yhteistyö ratkaisevat – aikaansaavat ihmiset oikeille paikoille.
  3. Mahdollista ihmisten kehittyminen ja sitä kautta koko organisaation tulevaisuus.
  4. Muodosta selvä suunta yhtiölle, kommunikoi tehokkaasti ja anna vastuuta tekijöille.
  5. Pyri läpinäkyvyyteen, kurinalaisuuteen johtamisessa ja ole oma itsesi.

Ponsse, kyläpajasta maailman markkinoille

  • Perusti Einari Vidgrén (1943–2010) vuonna 1970 Vieremällä.
  • Liikevaihto 461,9 miljoonaa euroa. Kasvua 18 prosenttia edellisvuodesta.
  • Maaliskuussa valmistui 11 000. Ponsse.
  • Suomessa lähes joka toinen metsäkone on Ponsse.
  • 11 tytäryhtiötä, 30 jälleenmyyjää 40 eri maassa.
  • Työntekijöitä 1 373, joista Suomessa työskentelee 750 ja Vieremällä 550 henkilöä.
  • Aikoo investoida toimintaansa 23 miljoonalla eurolla tänä vuonna.
  • Ponsse-klubilla vierailee vuosittain lähes kolme tuhatta asiakasta ja yhteistyökumppania ympäri maailmaa.
  • Toimitusjohtaja Juho Nummela on toiminut Ponsse Oyj:n tehtävissä vuodesta 2002, toimitusjohtajana vuodesta 2008. Nummela on tekniikan tohtori.

 

Teksti: Milla Bouquerel
Kuvat: Timo Hartikainen