Ilmarinen
Tässä kaikki blogimme ja artikkelimme valitsemastasi aihepiiristä, ole hyvä!
Korona ei meitä lannista – Ota ilmarislaisten etätyövinkit haltuun!
Korona-ajan vaatima etätyöskentely on hiljentänyt toimistot. Kotona monella on sitäkin vilkkaampaa. Vanhempien etäpalaverien äänet kaikuvat, lapset ovat vallanneet olohuoneen leikeilleen ja läksyilleen, ja keskittymistä vaativille töillekin pitäisi löytää joku hiljainen nurkka. Myös normaalien arkipäivien ulkoistettu ruokapalvelu vaatii kotitoimistolla suunnittelua ja tekemistä.
Korona ei meitä lannista – Ota ilmarislaisten etätyövinkit haltuun!
Korona haastaa arkea ja yhteiskuntaa – olemme mukana talkoissa
Suomalainen yhteiskunta on hyvin varautunut monenlaisiin kriiseihin, ja nyt valmiuttamme testataan uudenlaisen tilanteen äärellä. Hallitus totesi maanantaina Suomen olevan poikkeusoloissa. Inhimillisen kärsimyksen lievittäminen ja hoidon varmistaminen on tärkein prioriteetti. Samaan aikaan koronavirus ajaa talouksia laajasti taantumaan, mutta toivottavasti vaikutukset jäävät kuitenkin väliaikaisiksi.
Korona haastaa arkea ja yhteiskuntaa – olemme mukana talkoissa
Yksi plus yksi on enemmän kuin kaksi – fuusiolla tehokkuutta eläketurvaasi
Kahden yhtiön fuusio on usein vaikea urakka, mutta samalla se voi olla hieno mahdollisuus. Ilmarisen ja Eteran yhdistymisestä tuli vuodenvaihteessa kuluneeksi kaksi vuotta. Kun nyt katson taaksepäin, voin hyvällä syyllä todeta, että yhdistymiselle asetetut tavoitteet on saavutettu. Tuloksena on syntynyt vakavarainen, kustannustehokas ja kilpailukykyiset asiakasedut tarjoava työeläkeyhtiö. Molempien yhtiöiden vahvuudet yhdistämällä olemme rakentaneet innovatiivistä, ketterää ja monipuolisia palveluja tarjoavaa työelämän kumppania.
Yksi plus yksi on enemmän kuin kaksi – fuusiolla tehokkuutta eläketurvaasi
Mikrofilmejä ja yhteisiä rientoja –Tunnelmia pitkän työuran varrelta
Ulla Peura ja Liisa Pietarinen ovat tehneet Ilmarisessa yli 40 vuoden työuran. Mitä kaikkea on matkan varrella tapahtunut ja millä mielin he suuntaavat uuteen elämänvaiheeseen?
Mikrofilmejä ja yhteisiä rientoja –Tunnelmia pitkän työuran varrelta
Yhtenä työyhteisönä polkien ilmastonmuutosta vastaan
Pyöräilyn Kilometrikisa sai taas ilmarislaiset liikkeelle yhtenä työyhteisönä, vähensi työmatkaliikenteestä aiheutuvia päästöjä sekä tuki Ketjureaktio-hyväntekeväisyyskampanjaa.
Yhtenä työyhteisönä polkien ilmastonmuutosta vastaan
Vuosi Ilmarisen toimitusjohtajana
Eläkealalla on perusteltua sanoa, että tämä on pitkäjänteistä työtä. Horisontti on kaukana tulevaisuudessa ja eläkejärjestelmän muutokset ovat harvoin äkkinäisiä. Ensimmäinen vuosi Ilmarisessa on kuitenkin osoittanut, että työ eläkeyhtiössä on kaikkea muuta kuin tasaista tai tylsää.
Vuosi Ilmarisen toimitusjohtajana
Vetovoimaisin työelämän kumppani – vastuullisesti sinua varten
Vetovoimaisin työelämän kumppani – vastuullisesti sinua varten
Chjoko luo kivijalkamyymälän tunnelmaa REDIin
Yrittäjäpariskunnan Laura Gröndahl kertoo, miksi kivijalkayritys päätti laajentaa artesaanisuklaaseen ja pralineihin erikoistuneen yrityksensä RED-kauppakeskukseen ja miten suklaasta luotiin menestystarina.
Chjoko luo kivijalkamyymälän tunnelmaa REDIin
Milloin kevytyrittäjän kannattaa siirtyä täysipäiväiseksi?
Mitä kevytyrittäjyys oikein tarkoittaa? Mitä eroa on sivutoimisella ja täysipäiväisellä yrittäjällä? Mitä asioita kannattaa ottaa huomioon, kun siirtyy täysipäiväiseksi yrittäjäksi? Kysyimme asiantuntijalta.
Milloin kevytyrittäjän kannattaa siirtyä täysipäiväiseksi?