
Future CEO -tutkimus: Mitä toimitusjohtajat painottavat työssään?
Toimitusjohtajat painottavat osaamisessaan ihmisten johtamista, mutta hallitus ja johtoryhmä arvioivat toimitusjohtajien osaamisen painottuvan strategiaan ja operaatioihin, selviää Future CEO 2018 -tutkimuksesta.
Yli 100 henkilöä työllistävien yritysten toimitusjohtajille suunnattu Future CEO 2018 -tutkimus osoitti, että toimitusjohtajat pitävät hyviä ihmissuhdetaitoja ja taitavaa henkilöstön johtamista tärkeänä. Myös hallitus ja johtoryhmä arvioivat, että tulevaisuuden toimitusjohtajalta täytyy löytyä kykyä saada organisaatio ja henkilöstö puhaltamaan yhteen hiileen strategian mukaisesti. Toimitusjohtajien tämänhetkisiä sosiaalisia taitoja he sen sijaan eivät arvioineet erinomaisiksi.
Toimitusjohtajat kuvailevat nykyistä yrityskulttuuria turvalliseksi sekä kokeilevaksi ja kommunikoivaksi, mutta johtoryhmän ja hallituksen arvion mukaan nykyistä yrityskulttuuria kuvaa paremmin tuloskeskeisyys ja hierarkkisuus.
Toimitusjohtajat ovat luotettavia ja nopeita tekemään päätöksiä, innovaatioiden hyödyntämisessä kehitettävää
Johtoryhmä, hallitus sekä toimitusjohtajat itse arvioivat toimitusjohtajien vahvuusalueiksi nopean päätöksenteon, ongelmiin tarttumisen ja niiden ratkaisemisen sekä sovituista asioista ja lupauksista kiinni pitämisen.
Kaikki kolme vastaajaryhmää näkivät, että toimitusjohtajien heikoimpia osaamisalueita olivat selkeiden prosessien ja systemaattisen toiminnan luominen, tekoälyn, esineiden internetin, kierotalouden, jakamistalouden ja palvelullistamisen tuomien bisnesmahdollisuuksien ymmärtämisen.
Kolme tapaa selviytyä työn ja vapaa-ajan välisestä paineesta
Noin viidesosa toimitusjohtajista arvioi work-life-balancensa erinomaiseksi (arvosana 9-10) ja neljäsosa heikoksi (arvosana 0-6). Vastausten keskiarvo asteikolla 0-10 oli 8,25.
Toimitusjohtajien vastauksista erottui kolme selkeää keinoa tasapainotella työn ja vapaa-ajan välillä:
- Työ on aina läsnä, ja työ ja vapaa-aika sekoittuvat keskenään. Se ei yleensä kuitenkaan stressaa. Osalle työ on kuin harrastus ja mielenkiinnon kohde.
- Työ ja vapaa-aika erotellaan määrätietoisesti toisistaan. Töiden jatkamista illalla, viikonloppuna ja lomilla vältetään.
- Joustavaa sukkulointia tilanteen mukaan: sekä työ että vapaa-aika joustavat tarpeen tullen. Oman kalenterin hallinta vähentää stressiä. Esimerkiksi työpäivän aikana voi mennä urheilemaan, mutta toisaalta vapaa-ajalla tehdään töitä.
Jaksamisessa perhe ja urheilu ovat usein keskeinen tuki ja voimavara.
Kahdessa vuodessa toimitusjohtajien työpainetta on helpottanut keskimääräisen työajan pieneneminen kahdella tunnilla. Vuonna 2016 toimitusjohtajat tekivät keskimäärin 52h 34min töitä viikossa, kun vastaava luku vuonna 2018 oli 49h 46min. Kahdessa vuodessa 8,25 % muutos työajassa on merkittävä.
Kattava katsaus suomalaisista toimitusjohtajista
Kolmatta kertaa toteutetussa Future CEO -tutkimuksessa selvitettiin, keitä suomalaiset toimitusjohtajat ovat, mitä he painottavat, miten he jaksavat ja mitä heiltä odotetaan. Tänä vuonna fokuksessa olivat yli 100 henkeä työllistävät yritykset, joista tutkimukseen osallistui 134 toimitusjohtajaa, 76 hallitusten jäsentä sekä 76 johtoryhmien jäsentä. Yhteensä vastaajia oli 250.
Tutkimuksen toteutti Ratkaisutoimisto Seedi ja tutkimusasiantuntijana toimi Pirjo Paavolainen. Hankkeen kumppaneita olivat Ilmarinen, Neon Audit sekä Aalto CEMS.
Lisätietoja
Tomi Hussi, tutkimusjohtaja, Ilmarinen, p. 050 517 9209, tomi.hussi@ilmarinen.fi
Janne Juntunen, projektipäällikkö, Ratkaisutoimisto Seedi, p. 050 535 1911, janne.juntunen@seedi.fi
Ajankohtaista

Tutkimus: Kuormitus ei pudota nuoria työelämästä – ongelmana työhön kiinnittyminen
Huolen aihe ei ole niinkään se, että nuorten hyvin alkaneet työurat katkeaisivat liialliseen kuormitukseen. Sen sijaan työkyvyttömyyseläkettä hakevat nuoret, jotka eivät ole vielä työelämään päässeetkään. Työkyvyn ja motivaation osalta nuoret ovat varsin kahtiajakautunut ikäryhmä. Tiedot selviävät Ilmarisen juuri julkaistusta tutkimuksesta.

Tutkimus: Yhä harvempi eläkeläinen haluaisi tehdä töitä
Aiempaa harvempi eläkeläinen haluaisi tehdä töitä. Eläkesuunnitelmista tulisi keskustella työpaikoilla nykyistä avoimemmin ja aikaisemmin. Näin myös heille, jotka yhä haluaisivat työskennellä osittain, voitaisiin luoda mahdollisuuksia jatkaa töissä. Tiedot selviävät Ilmarisen kyselytutkimuksesta.

Ilmarisen lahjoitus tukee opiskelijoiden mielenterveyttä
Tuemme nuorten mielenterveyden edistämistä tekemällä 20 000 euron lahjoituksen Nyyti ry:lle.