Kaksi ihmistä vierekkäin työmaavaatteet ja -kypärät päällä, kuvituskuva.
Tiedote 20.8.2018

Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärät kasvavat edelleen, mutta kasvu hidastunut

Työntekijämäärät Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä ovat edelleen kasvussa, mutta kasvu näyttää jäävän hieman viime vuotista hitaammaksi. Ensimmäisen vuosipuoliskon aikana kasvua oli keskimäärin 5,9 prosenttia, kun viime vuonna kasvuvauhti oli 6,6 prosenttia. Kesäkuussa työntekijämäärät kasvoivat 5 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna.

Ilmarisen suhdanneindeksi antaa ajantasaista tietoa Suomen talouden kehityksestä. Se kuvaa muutosta yhteensä noin 15 000 yrityksen työntekijämäärissä kuukausi- ja vuositasolla. 

– Työntekijämäärät kasvavat edelleen kaikilla seuraamillamme toimialoilla, mutta kasvun hidastumista on ollut näkyvissä. Erityisesti rakennusalalla työntekijämäärän kasvuvauhti on ollut viime vuotta matalammalla tasolla helmikuusta saakka ja kasvua oli nyt 4 prosenttia. Vielä vuosi sitten kesäkuussa kasvuvauhti oli 7,4 prosenttia, sanoo Ilmarisen yhteiskuntasuhdejohtaja Jaakko Kiander. 

Henkilöstövuokrauksessa työntekijämäärät kasvoivat kesäkuussa 7,7 prosenttia, kun vielä alkuvuonna saavutettiin yli 15 prosentin kasvulukuja. Sen sijaan teollisuudessa ja kaupan alalla työtekijämäärät ovat kasvaneet alkuvuonna viime vuotista nopeammin. 

– Alueellisesti tarkasteltuna selvin muutos on tapahtunut Pohjois-Suomessa, jossa viime vuonna kasvu oli muuta maata nopeampaa ja työntekijämäärät kasvoivat yli 9 prosenttia. Tänä vuonna ensimmäisen puolen vuoden aikana kasvuvauhti on ollut keskimäärän 7,4 prosenttia ja kesäkuussa kasvua oli 6,2 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Etelä-Suomessa kasvu on jatkunut tänä vuonna viime vuoden tasolla noin 6 prosentissa, Kiander sanoo. 

Suhdannetietoa kuukausittain

Suhdanneindeksiä on julkaistu vuodesta 2013 lähtien. Suhdanneindeksin seurantaryhmä koostuu noin 15 000:sta Ilmarisen asiakasyrityksestä, jotka ilmoittavat palkkatietonsa kuukausittain. Suhdanneindeksi kuvaa yritysten työntekijämäärän muutosta edellisvuoteen verrattuna.

Ilmarisen suhdanneindeksi julkaistaan kuukausittain, seuraavan kerran 20.9.2018.   

Lue lisää: 
Lisätietoja:

Jaakko Kiander, yhteiskuntasuhdejohtaja, p. 050 583 8599, jaakko.kiander@ilmarinen.fi

Ajankohtaista

Tiedote 15.10.2026

Ilmarisen suhdanneindeksi: Milloin IT- ja viestintäalan kasvu muuttuu työpaikoiksi?

Työntekijämäärä kasvoi syyskuussa 0,1 prosenttia vuodentakaisesta Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä. Viestinnän ja tietotekniikan toimialalla työntekijämäärä kuitenkin väheni 1,6 prosenttia. Alan liikevaihto ja tuotanto ovat vahvistuneet, mutta kasvu ei vielä näy työntekijämäärässä.

Ilmarisen suhdanneindeksi: Milloin IT- ja viestintäalan kasvu muuttuu työpaikoiksi?

Uutinen 6.10.2026

Työeläkemaksut vuonna 2027

Työmarkkinoiden keskusjärjestöt ovat käsitelleet ehdotuksen vuoden 2027 yksityisalojen työeläkevakuutusmaksuksi. Sosiaali- ja terveysministeriö vahvistaa työeläkevakuutusmaksun perusteet työeläkevakuutusyhtiöiden hakemuksesta.

Työeläkemaksut vuonna 2027

Tiedote 15.9.2026

Vetävätkö datakeskusinvestoinnit rakennusalan työllisyyden nousuun? Ilmarisen suhdanneindeksi ei vielä näytä käännettä

Työntekijämäärä väheni elokuussa Ilmarisen suhdanneindeksin yrityksissä 0,6 prosenttia vuodentakaisesta. Rakennusalan työntekijämäärä väheni peräti 1,8 prosenttia. Rakennusalan työllisyys supistui erityisesti Etelä-Suomessa, kun taas Itä-Suomessa nähtiin hienoista kasvua.

Vetävätkö datakeskusinvestoinnit rakennusalan työllisyyden nousuun? Ilmarisen suhdanneindeksi ei vielä näytä käännettä
Lisää uutisia ja tiedotteita
Sivu päivitetty viimeksi