Tiedote 30.6.2023

Viisi keinoa työvoimapulan taltuttamiseksi

– Jos Suomi on vain ikääntyvä kansantalous, ei tänne saada investointeja, työeläkeyhtiö Ilmarisen toimitusjohtaja Jouko Pölönen sanoo.

Ilmarisen toimitusjohtaja Jouko Pölönen toi työvoimapulaan talouspoliittisen näkökulman Chydenius-seminaarissa Kokkolassa perjantaina. Talouskasvun ja investointien suuntaamisen näkökulmasta on äärimmäisen tärkeää, että saatavilla on riittävästi ammattitaitoisia työntekijöitä.

Ilmarisella on asiakkaana yli 60 000 työnantajayritystä eri puolilla Suomea. Moni niistä kärsii työntekijäpulasta.

Kannustinloukkujen purkaminen sekä osaamisen ja työkyvyn kehittäminen erittäin tärkeää

Jouko Pölönen on tyytyväinen, että uusi hallitus aikoo ohjelmansa perusteella yrittää ratkaista ongelmaa purkamalla kannustinloukkuja.

– Toinen keino parantaa työvoiman saatavuutta on kehittää työntekijöiden ja työnhakijoiden osaamista sekä liikkumista paikasta ja alalta toiselle.

Työikäisiä työntekijöitä myös menetetään työmarkkinoilta koko ajan, sillä työkyvyttömyyseläkkeelle jää lähes 20 000 henkilöä vuodessa. Suurimmat työkyvyttömyyseläkkeiden syyt ovat tuki- ja liikuntaelinsairaudet sekä mielenterveyden häiriöt.

– Tähän meillä ei ole varaa, Pölönen sanoo.

– Hyvä työkyky on työntekijöiden, yritysten ja koko yhteiskunnan etu. Työkyvyn ylläpito ja edistäminen työpaikalla sekä sopivan työn järjestäminen osatyökykyisille on aivan keskeistä.

Ilmarisen työnantaja-asiakkaat voivat hyödyntää työkykypalveluita työnantajan palvelussamme.

Vanheneva väestö valtava työvoimapotentiaali

Neljäntenä keinona Pölönen nostaa esiin sen, että eläkeläisissä on valtava työvoimapotentiaali.

Ilmarisen kyselytutkimuksen mukaan kaksi kolmesta eläkeläisestä haluaisi tehdä ansiotöitä eläkkeellä, useimmat osa-aikaisesti. Eläkeläisten mielestä työelämään tarvitaan joustoa ja räätälöintiä, jotta se olisi houkuttelevaa eläkeläisille. Moni toivoo, että saisi valita työajat ja -määrät vapaammin.

– Työelämään tarvitaan joustoja, jotta eläkeläiset saadaan töihin.

Tarvitaan kansainvälinen rekrytointiohjelma

Viides erittäin tehokas keino on työperäisen maahanmuuton lisääminen.

– Me tarvitsemme tänne työntekijöitä muualta. Mutta samoista ammattilaisista kilpailevat myös muut maat.

Muualta muuttavien houkuttelemiseksi Suomeen tarvitaan kansainvälinen rekrytointiohjelma. Pitää tietää, minkä alan ihmisiä tarvitaan eri puolille Suomea sekä mistä ja miten heidät houkutellaan muuttamaan tänne.

Suomella on paljon vetovoimatekijöitä:

– Olemme maailman onnellisin kansa, tasa-arvo on kansainvälisesti hyvällä tasolla, koulutus- ja sosiaaliturvajärjestelmät toimivat. Myös neljä vuodenaikaamme ovat ilmastonmuutoksen edetessä kilpailuvaltti. Näitä pitäisi nostaa ja luoda kansainvälistä brändimarkkinointia, Pölönen listaa.

– Samalla on sanottava, että suomalaisten asenteiden pitää olla kunnossa: rasismia ei saa olla. Muualta tulleet pitää ottaa avosylin vastaan yhteiskuntaan ja työpaikoille, sillä ilman työperäisiä maahanmuuttajia emme tule toimeen.

Lisätietoja:

  • Jouko Pölönen, toimitusjohtaja, jouko.polonen@ilmarinen.fi

Lue lisää:

Ajankohtaista

Tiedote 15.5.2024

Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärän lasku voimistui edelleen

Työntekijämäärä laski huhtikuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -3,2 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Seuratuista toimialoista eniten laskivat henkilöstövuokraus sekä rakentaminen. Alueellisesti tarkasteltuna työntekijämäärä laski joka puolella Suomea.

Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärän lasku voimistui edelleen
Lisää uutisia ja tiedotteita