
Nimitys Ilmarisen johtoryhmässä
Ilmarisen hallitus on nimittänyt OTK Sami Ärilän Ilmarisen henkilöstö- ja viestintäjohtajaksi. Ärilä on toiminut Ilmarisen henkilöstöjohtajana ja johtoryhmän jäsenenä vuodesta 2018. Vastuu viestinnän johtamisesta siirtyy Ärilälle Kaisa Ala-Laurilalta, joka aloittaa 1.10. uusissa tehtävissä yhtiön ulkopuolella.
– Ilmarinen on asiakkaidensa omistama keskinäinen työeläkeyhtiö, joka huolehtii 1,1 miljoonan suomalaisen työeläketurvasta. Suurena omistajana olemme myös merkittävä yhteiskunnallinen toimija. Tässä työssä viestinnällä on keskeinen rooli. Olen iloinen, että yhtiön jo erittäin hyvin tunteva Sami innostui laajentamaan omaa vastuualuettaan, Jouko Pölönen sanoo.
– Olen todella innoissani saadessani johtaa näin tärkeää ja vaikuttavaa kokonaisuutta. Viestinnän ja markkinoinnin sekä yritysvastuutyön vahva pohja antaa meille erinomaiset lähtökohdat toiminnan kehittämiselle edelleen. Henkilöstötyön ja viestinnän tuominen entistä lähemmäs toisiaan vahvistaa erityisesti sisäistä viestintää ja tukee brändinmukaisen yrityskulttuurin rakentamista. Yhdessä luomme parempaa työelämää sekä itsellemme että asiakkaillemme, Sami Ärilä sanoo.
Sami Ärilä
Lisätietoja:
- Jouko Pölönen, toimitusjohtaja, Ilmarinen, p. 050 1282
- Sami Ärilä, henkilöstöjohtaja, Ilmarinen, p. 0400 271066
Ajankohtaista

Ilmarisen nimissä lähetetty huijausviestejä
Olethan tarkkana, jos saat meiltä tekstiviestin tai sähköpostia. Viime aikoina on havaittu huijaustekstiviestejä, joissa Ilmarisen nimissä pyydetään tunnistautumaan pankkiin erillisellä sivustolla osoitteessa ilmarinen.com. Kyseessä on tietojenkalasteluyritys, jonka tarkoituksena on saada haltuun henkilökohtaisia tietoja, kuten verkkopankkitunnuksia.

Ilmarisen toimitusjohtajaksi Mikko Mursula
Ilmarisen hallitus on nimittänyt Ilmarisen uudeksi toimitusjohtajaksi KTM Mikko Mursulan. Mursula on toiminut aiemmin Ilmarisen sijoitusjohtajana ja toimitusjohtajan sijaisena.

Katso asiakaspalvelumme kesän aukioloajat
Ilmarisen asiakaspalvelu palvelee myös kesällä. Tarkista tästä kesän palveluajat.