Uutinen 20.5.2026

Lisää mehiläispesiä Ilmarisen kiinteistökohteisiin

Ilmarisen toimitalon katolle muuttaneet mehiläiset jatkavat työtään. Nyt mehiläispesiä asennetaan myös joihinkin muihin Ilmarisen kiinteistökohteisiin.

Viime keväänä Ilmarisen toimitalon Lepakon katolle Helsingin Ruoholahteen asennettiin kaksi mehiläispesää. Niistä mehiläiset lensivät pölyttämään lähiympäristön kukkia.

– Yhtenä Suomen suurimmista kiinteistöomistajista sekä merkittävänä vastuullisena rakennuttajana haluamme olla edelläkävijänä edistämässä toimialan työtä luonnon monimuotoisuuden tilan parantamiseksi, rakennuttajapäällikkö Niina Nurminen perusteli tuolloin pesien asentamista.

Vuosi on kulunut, ja mehiläiset talvehtineet Lepakon katolla. Populaatio on tänä kesänä viimevuotista suurempi.

– Lepakon katolla asustavat kaksi mehiläisyhteiskuntaa talvehtivat molemmat oikein mallikkaasti ja ovat jo kovassa työn touhussa keräämässä siitepölyä kasvavan pesän tarpeisiin, HumbleBee Housing Project -yrityksen perustajayrittäjä Aapo Reuter kommentoi.

Yritys asensi ja huoltaa pesiä.

Viime vuonna alkanut kokeilu on siis nyt pysyvä, ja laajenee:

– Olemme tuomassa useampaan kohteeseemme mehiläispesiä. Tämä on osa meidän luonnon monimuotoisuuden jalkauttamista kiinteistötasolle ja työn tekemistä näkyväksi, Niina Nurminen kertoo.

Suunnitelmallista työtä luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi

Ilmarisen yhteiskunnallisena tehtävänä on sijoittaa eläkevarat tuottavasti, turvaavasti ja vastuullisesti siten, että pystymme maksamaan eläkkeet nyt ja tulevaisuudessa.

– Pitkäjänteisenä sijoittajana meille on tärkeää ottaa huomioon luonnon monimuotoisuuteen ja luontopääomaan liittyvät pitkän aikavälin
riskit ja mahdollisuudet, vastuullisen sijoittamisen johtaja Karoliina Lindroos sanoo.

Niinpä Ilmarisessa on laadittu luonnon monimuotoisuus -tiekartta (PDF) koko sijoitussalkulle ja lisäksi kotimaisten kiinteistöjen luonnon monimuotoisuuden suunnitelma (PDF). Mehiläispesät ovat siis yksi pieni käytännön esimerkki Ilmarisen kiinteistösijoituksiin liittyvästä biodiversiteettityöstä.

Lue lisää:

 

Ajankohtaista

Uutinen 18.5.2026

Ilmarinen käynnistää uuden hankkeen: Hyvä alku – kestävät työurat kaupan alalla

Ilmarinen käynnistää tutkimus- ja kehityshankkeen, jonka tavoitteena on vahvistaa nuorten työkykyä ja kiinnittymistä työelämään. Toimialaksi valikoitui kaupan ala, koska se on Suomen elinkeinoelämän suurin työllistäjä ja monelle nuorelle ensimmäinen kosketus työelämään. Hankkeen asiantuntijana toimii Kaupan liitto.

Ilmarinen käynnistää uuden hankkeen: Hyvä alku – kestävät työurat kaupan alalla
Lisää uutisia ja tiedotteita
Sivu päivitetty viimeksi