Uutinen 10.11.2022

Työeläkevakuutusmaksut vuodelle 2023 on vahvistettu

Sosiaali- ja terveysministeriö on vahvistanut vuoden 2023 työeläkevakuutusmaksut. Työnantajan eläkevakuutuksen (TyEL) keskimääräinen perittävä maksu on 24,84 prosenttia palkkasummasta vuonna 2023.

Keskimääräinen TyEL-maksu pysyy lähes samana kuin tänä vuonna. Keskimääräinen eläkevakuutusmaksu on työnantajille oleellinen, sillä se kuvaa yleistä maksutasoa ja antaa ison kuvan vuosien välisistä eroista.

TyEL-maksu jakaantuu työntekijän ja työnantajan välille. Työntekijän osuus pysyy samansuuruisena kuin tänä vuonna eli 7,15 prosenttia alle 53-vuotiailla ja yli 62-vuotiailla sekä 8,65 prosenttia 53–62-vuotiailla.

Työeläkemaksuun sisältyvä hoitokustannus määräytyy ensi vuoden alusta yhtiökohtaisesti. Hoitokustannus on se osa maksua, jolla katetaan eläkeyhtiön toiminnasta, eli vakuutusten ja eläkkeiden hoitamisesta aiheutuneet kustannukset. Ilmarisen erinomainen tehokkuus näkyy asiakkaillemme pienempinä työeläkemaksuina. Vuonna 2022 sopimustyönantajien maksettava hoitokustannus on ollut enimmillään noin 0,5 prosenttia palkkasummasta. Sopimustyönantajien hoitokustannus on Ilmarisessa vuonna 2023 enimmillään noin 0,25 prosenttia palkkasummasta.

Pienillä sopimustyönantajilla työeläkevakuutusmaksu on Ilmarisessa enintään noin 25,55 prosenttia palkkasummasta, kun hoitokustannus otetaan huomioon.

Tilapäisen työnantajan TyEL-maksuprosentti on ensi vuonna 26,20 prosenttia palkoista. Tilapäisen työnantajan maksu on samansuuruinen kaikissa eläkeyhtiöissä.

Oman vakuutusmaksuprosentin pääset tarkistamaan työnantajan palvelussamme.


Lataa myös sosiaaliturvamaksutaulukko 2023 (pdf)
Lue lisää työnantajan TyEL-maksusta

Vakuutusmaksukorko 2023

Vakuutusmaksukorko on osa vakuutusmaksua. Työeläkevakuutusmaksun korko nousee vuoden 2023 alusta 2,45 prosenttiin (tänä vuonna 2,0 prosenttia). TyEL-maksu erääntyy palkanmaksua seuraavan kuukauden viimeinen päivä. Jos siirrät TyEL-vakuutusmaksun eräpäivää myöhemmäksi, siihen lisätään vakuutusmaksukorko. Lue lisää TyEL-maksun erääntymisestä

Vakuutusmaksukorko vaikuttaa myös YEL-vakuutusmaksuun maksuajankohdan ja eräkuukausien mukaan. YEL-maksun voi maksaa useammassa erässä. Maksulle lasketaan joko korkohyvitystä tai -veloitusta sen mukaan, maksatko alku- vai loppuvuodesta. Edullisinta on maksaa YEL-maksu tammikuun 20. päivä. Lue lisää YEL-maksun erääntymisestä

Yrittäjien eläkemaksu pysyy samalla tasolla kuin vuonna 2022. Alle 53-vuotiailla ja yli 62-vuotiailla se on 24,10 prosenttia ja 53–62-vuotiailla 25,60 prosenttia vahvistetusta työtulosta. Työtulo tarkistetaan automaattisesti vuosittain palkkakertoimella. Palkkakerroin nostaa YEL-työtuloa ensi vuonna 3,79 prosenttia.

Ajankohtaista

Tiedote 15.4.2024

Ilmarisen uudistettu suhdanneindeksi: Työntekijämäärän lasku voimistui

Työntekijämäärä laski maaliskuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -2,9 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Seuratuista toimialoista eniten laskivat henkilöstövuokraus sekä rakentaminen. Alueellisesti tarkasteltuna työntekijämäärä laski joka puolella Suomea. Uudistettuun suhdanneindeksiin mukaan laskettavat toimialat kattavat nyt valtaosan yksityisestä sektorista.

Ilmarisen uudistettu suhdanneindeksi: Työntekijämäärän lasku voimistui
Lisää uutisia ja tiedotteita