
Voin vain kuvitella yrittäjien arkea – ja ihailla sitkeyttä
Näin Yrittäjän päivän kynnyksellä mietin, millainen yrittäjien arki on mahtanut olla tänä vuonna. Voin vain yrittää kuvitella ja arvailla.
Tämän vuoden piti olla yrittäjän eläketurvan näkökulmasta juhlavuosi. Tarkoituksenamme oli juhlistaa 50-vuoden iän saavuttanutta ja kohtalaisen timmissä kunnossa olevaa yrittäjän eläkejärjestelmää. Kehua sen hyviä puolia ja tunnustaa viisikymppisen uudistamistarpeet.
Toisin kuitenkin kävi ja tapahtui odottamaton: koronapandemia. Maaliskuussa useiden yrittäjien taloudellinen ahdinko iski äkillisesti ja rajusti. Mistä löytää rahat laskujen maksamiseen, kun asiakkaat ovat kadonneet eikä kassaan tule rahaa? Tämä oli yleisin kysymys yrittäjien huulilla asiakaspalvelussamme. Samanaikaisesti huoli oli suuri myös siitä tärkeimmästä eli meidän kaikkien terveydestä, turvallisuudesta ja hyvinvoinnista.
Valoa näkyvissä tunnelin päässä
Koronan iskiessä oli taloutemme kannalta tärkeää varmistaa yrittäjien rahoitus, välttää turhat konkurssit ja turvata työpaikat. Työeläkeala tuli mukaan talkoisiin muun muassa mahdollistaen eläkemaksujen maksuaikataulun pidentämisen.
Kesän mittaan monen yrittäjän tilanne on alkanut näyttää jo hiukan valoisemmalta ja kuulimme useita selviytymistarinoita ja ilon pilkahduksia. Joku yrittäjä oli keksinyt täysin uuden keinon palvella asiakkaita, toinen oli muuttanut ketterästi koko yrityksen toimintaa. Myös ilahduttavan moni suomalainen halusi tukea ja tsempata tuttuja ja tärkeitä yrityksiä.
Syksyn kynnyksellä epätietoisuus tulevasta tuo kuitenkin epävarmuutta ja levottomuutta. Kuinka raju ja pitkäkestoinen koronan toisesta aallosta tulee? Uskon, että selviämme myös tulevasta varmasti yhdessä. Vastuullisuus on Ilmariselle tärkeä arvomme, ja sen mukaisesti pyrimme löytämään oikeita ratkaisuja maksuvaikeuksien keskellä painivien asiakkaidemme haasteisiin.
Työtä tehdään yrittäjän eläketurvan kehittämiseksi
Koronasyksyn kynnyksellä kannattaa kuitenkin katsoa myös tulevaan. Perustehtävämme on eläketurvasta huolehtiminen ja siksi seuraan huolestuneena ja hiukan surullisin mielin yrittäjien alivakuuttamista. Yrittäjälle eläkevakuutus YEL tuo turvaa koko elämänkaaren ajaksi. YEL on sosiaaliturvan perusta niin yrittäjäuran aikana kuin eläkkeelle siirryttäessäkin.
Yrittäjät alivakuuttavat itsensä useiden selvitysten mukaan siksi, että he pitävät YEL-vakuutusta kalliina ja joustamattomana. Luottamusta ei siis ole riittävästi, vaikka en ole itse löytänyt vielä yhtään halvempaa tuotetta vastaavin etuuksin.
Olenkin iloinen, että tänä syksynä on tarkoitus jatkaa selvitystyötä siitä, miten yrittäjän eläketurva saataisiin entistäkin paremmaksi. Sosiaali- ja terveysministeriö asettanee työryhmän yrittäjän eläketurvan kehittämiseksi. Työryhmä tulisi jatkamaan kolmikantaista selvitystyötä, jonka loppuraportti valmistui vuonna 2019. Tavoitteena oli yrittäjän eläketurvan parantaminen ja vakuuttamisen sujuvoittaminen työelämän muuttaessa muotoaan.
Yrittäjien eläkevakuutus on mielestäni mainettaan parempi, mutta sen uudistaminen on tervetullutta. Uudistusta odotellessa toivotan onnea ja jaksamista kaikille yrittäjille Yrittäjän päivänä 5.9.2020! Ihailen sitä rohkeutta, innovatiivisuutta ja sinnikkyyttä, mitä teillä on kaiken epävarmuuden keskellä.
Tiina Nurmi
vakuutusjohtaja
Ilmarinen
Lue lisää
- Kenelle YEL-vakuutus?
- Yrittäjä, tule Ilmarisen asiakkaaksi
- Tilaa aloittavan yrittäjän opas
-
Yrittäjien puolesta 7.9.2020 klo 10.34
Alan tutkimus-ja kehitystyö on hyvä olla ammattilaisten käsissä. STM osaa työnsä. Työeläkeyhtiön tuleekin pysyä siinä perustehtävässä, joka Suomen lakien perusteella sille on määriltelty.Vastaa kommenttiin
Lisää aiheesta

Lisää osakepainoa sijoitussalkkuihin – mahdollisuus vai riski?
Miten raha riittää tulevaisuudessa eläkkeisiin? Pitääkö maksuja korottaa? Vai jopa leikata nykyisiä eläkkeitä? Me Ilmarisessa haluaisimme turvata tulevien eläkkeiden rahoitusta sijoittamalla yhteisiä eläkevaroja entistä suuremmalla painolla pitkällä tähtäimellä korkeimman tuotto-odotuksen omaisuusluokkaan eli osakkeisiin. Korkeampaa tuottoa haemme, jotta työeläkejärjestelmän tasapaino on entistä paremmin turvattu.

Aivoystävällinen johtaminen – miten saat sen osaksi arkea?
Tuloksellinen johtaminen on ennen kaikkea aivojen johtamista. Siksi tulevaisuuden johtamisjärjestelmissä tulee huomioida aivojen hyvinvoinnin vahvistaminen. Se edellyttää uudenlaista ajattelua ja johtamiskäytäntöjä.

Työkyvyttömyydestä työkyvyn johtamiseen – miksi työkyky ei ole vielä osa yritysten strategiaa?
Henkilöstön työkyvyn merkitys yksilöille, työpaikalle ja yhteiskunnalle ymmärretään laajasti. Miksi siitä huolimatta edelleen koetaan, ettei johto ole aina riittävän kiinnostunut työkykyasioista?