Nuoret, työ ja mielenterveys – pitääkö olla huolissaan?

Oletko huolissasi nuorten työntekijöiden mielenterveydestä? Löydätkö itsesi pohtimasta, mihin katosivat sinnikkyys, nöyryys ja muut työelämässä vaadittavat valmiudet. Ne, jotka muistat itselläsi olleen urasi alussa? Jo muinaisten roomalaisten mielestä nuoriso on ollut pilalla. Valitettavasti tämä oletus värittää parhaillaankin tapaamme puhua työelämästä.

Erityisesti mielenterveydestä käytävään keskusteluun on hiipinyt nuoria syyllistävä sävy. Ymmärrän, että mielenterveyskeskustelun arkipäiväistyminen voi tuntua joskus hankalalta. Kun ahdistuksesta puhutaan avoimesti, syntyy helposti mielikuva, että “kaikki ovat ahdistuneita” tai että tavallisia vastoinkäymisiä medikalisoidaan. Tämä kertoo kulttuurin muutoksesta.

Julkisessa keskustelussa, työpaikoilla ja kouluissa on onnistuneesti purettu mielenterveysongelmiin liittyvää leimaantumisen pelkoa. Nykyään kynnys kertoa työkavereille, että käy psykoterapiassa, on usein yhtä matala kuin fysioterapiassa käymisestä. Seuraava askel on kuitenkin vielä ottamatta: meidän pitää myös opetella vastamaan esille nostettuihin asioihin. Ahdistus, harmitus tai epävarmuus eivät ole merkkejä epäonnistumisesta vaan nämä tunteet kuuluvat uuden oppimiseen.

Mielenterveyspommi ei tikitä työelämässä, vaan sen reunoilla

Keskustelusta syntyy myös helposti mielikuva, että nuorten hyvin alkaneet työurat katkeavat mielenterveyden ongelmiin ja että nämä ongelmat johtuvat puutteellisista työelämävalmiuksista. Tilastot kertovat täysin päinvastaista: alle 35-vuotiaiden mielenterveysperustaiset työkyvyttömyyseläkkeet työeläkejärjestelmässä ovat laskeneet viimeiset viisi vuotta. Ilmarisen tilastoista selviää, että noin 81 prosenttia hakijoista ei työkyvyttömyyseläkehakemuksensa aikana edes ole töissä, vaan työttömänä, opiskelijoina tai muuten työelämän ulkopuolella. Sama ilmiö on todettu aiemmin myös Työterveyslaitoksen (ncbi.nlm.nih.gov) ja Eläketurvakeskuksen (julkari.fi) tutkimuksissa.

Nuorten aikuisten mielenterveyden haasteet ovat todellisia, mutta kompastuskivenä ei ole työelämästä putoaminen, vaan työelämään pääseminen.

Työkyvyttömyyseläketilastoista löytyy silti myös huolestuttavaa kasvua, erityisesti Kelan myöntämissä eläkkeissä. Kasvu selittyy kuitenkin kahdella diagnoosiryhmällä (tietotarjotin.fi): F70–79 (älyllinen kehitysvammaisuus) ja F80–89 (psyykkisen kehityksen häiriöt). Näissä tapauksissa juurisyy ei ole huono asenne, riittämätön osaaminen tai huono kotikasvatus, vaan synnynnäiset, toiminta- ja työkykyä vakavasti rajoittavat terveydelliset haasteet. Nämä työkyvyttömyyseläkkeelle joutuvat nuoret eivät ole koskaan työelämään päässetkään. Parasta työkykyjohtamista nuorille on auttaa heitä pääsemään kestävään alkuun työuralla.

Lisää ihan tavallista palautetta

Työssä ongelmia syntyy silloin, kun työntekijän ja työnantajan odotukset eivät kohtaa, perehdytys jää ohueksi, tavoitteet ovat epäselviä ja palautteen antaminen unohtuu. Kun työn perusasiat ovat kunnossa, pääsee työntekijä loistamaan. Parhaimmillaan työ voi tukea mielenterveyttä: se tuo hallinnan tunnetta, onnistumisia, mielekkäitä kohtaamisia ja kuulumista työyhteisöön. Mutta itsestään tämä ei synny.

Nuorten työkykyä koskevassa tutkimuksessamme yksi keskeinen tulos oli nuorten työntekijöiden palautteen jano. Kiinnittäkää huomiota palautekulttuuriin eli siihen, miten ja mistä asioista annatte palautetta. Liian usein palaute mielletään vain kehuiksi poikkeuksellisen hyvin tehdystä työstä, tai rakentavaksi pyrkiväksi läksytykseksi pieleen menneistä asioita. Rohkaisen kokeilemaan ja lisäämään arkista palautetta. Kiittäkää toisianne työvuoron päätteeksi, mainitkaa välillä arkisten työaskareiden hoitamisesta ja huomioikaa myös hyvä yritys. Ja kiittäkää palautteesta.

Epäselvät tavoitteet lisäävät kuormitusta

Palaute liittyy myös tavoitteisiin ja odotuksiin. Väitän, että epäselvissä ja ristiriitaisissa tavoitteissa lymyää tämän hetken työelämän suurin henkisen kuormituksen riski. Euro- ja kappalemääräiset myyntitavoitteet ovat varsin yksiselitteisiä. Sen sijaan odotukset siitä, millainen tekeminen johtaa kohti näitä tavoitteita, eivät kuitenkaan ole, jos niistä ei keskustella. Jos jokin asia tuntuu sinusta selvältä ja maalaisjärkiseltä, tarkista vielä, miten työkaverisi on asian ymmärtänyt.

Jos koette työpaikalla, että nuoren valmiudet työelämään ovat vielä keskeneräiset, on teille tarjolla kaksi vaihtoehtoa. Voitte tuskailla, ettei kouluissa tai kodeissa opeteta näitä taitoja. Tai voitte panostaa nuoren työntekijän sujuvaan työuran alkuun eli perehdytyksen, keskusteluun ja luottamuksen rakentamiseen. Ensimmäinen vaihtoehto on helppo. Jälkimmäinen on vaikuttava ja vastuullinen.

Simo Levanto
asiantuntijapsykologi, Ilmarinen