Kati Huoponen, muotokuva.
Blogit

Mitkä ovat työelämän tärkeimmät taidot?

Ilmarinen julkaisi kuluvan vuoden alussa yrityksille ja yksilöille suunnatun Future Score -testin, joka luo kuvaa yksilön ja työnantajan muutoskyvystä suhteessa työelämän muuttuviin vaatimuksiin. Testi pohjautuu eri alojen asiantuntijoiden näkemykseen työelämän muutoksista ja tekijöistä, joihin tulisi varautua.

Yritystestiin on vastannut jo yli 850 työnantajan edustajaa ympäri Suomen erikokoisista yrityksistä. Henkilötestiin puolestaan on vastannut yli 3 000 henkilöä. Testin tähän mennessä kertyneet tulokset kertovat, että yritysten kyky uudistua on hienoisessa nousussa. Työntekijät ovat kuitenkin yrityksiä enemmän joustavia ja suhteellisen hyvin valmistautuneita työelämän murrokseen. Silti työelämän rakenteiden muuttuessa on paljon huomioitavaa ja tehtävää.

Omassa työssäni Ilmarisen työhyvinointijohtajana olen seurannut näköalapaikalta, miten työurat ja työn tekemisen tavat ovat murroksessa. Nopea muutos vaikuttaa siihen, kokevatko ihmiset osaamisensa vastaavan muuttuvan työelämän vaatimuksia tai kykenevätkö työpaikat tarjoamaan osaamisen uudistamiselle puitteet.

Future Score -työnantajatestiin vastanneet kokevat, että työ tulee muuttumaan merkittävästi, mutta silti henkilöstölle ei tarjota riittävästi koulutusta muutokseen. Noin kolmanneksessa organisaatioissa ei kannusteta työssä oppimiseen. Hämmästyttävästi jopa 75 prosenttia yritystestiin vastanneista kokee yrityksen toiminnan tulevan jatkumaan samanlaisena, eikä suurta henkilöstön koulutustarvetta ole olemassa!

Minä uskon, että jos organisaatio ei uudistu, se menettää vääjäämättä kilpailukykynsä. Vain jatkuva oppiminen ja kehittyminen mahdollistavat menestymisen muuttuvassa työelämässä. Oppimista ei organisaatioissa tapahdu, ellei työnantaja luo oppimiselle ja ihmisten väliselle vuorovaikutukselle laadukkaita puitteita. Jatkuvaan oppimiseen, luovuuteen ja vuorovaikutukseen kannustavat yritykset menestyvät ja houkuttavat palvelukseensa osaavimmat työntekijät.

Omaa oppimis- ja omaksumiskykyä kannattaa pohtia, sillä vain harva meistä tekee työtä, joka on edelleen ihan samanlaista kuin vuosi takaperin. Future Score -testin vastaajista 40 prosenttia uskoo nykyisen työtehtävänsä katoavan kokonaan 10 vuoden aikana. Iso muutos on tapahtunut esimerkiksi työsuhteiden pituudessa ja luonteessa. Yhteiskunnassa on perinteisesti arvostettu pitkiä työsuhteita, mutta nykyään ihmisillä voi olla monta eri ammattia ja lukuisia työantajia työuransa aikana.  Sama työ ei välttämättä ole koko työuran ajan se sopivin työ.

Ihmisen työkyvyn kannalta pidän tärkeänä tunnetta työn merkityksellisyydestä. Työ ei ole merkityksellistä vain tietyissä tehtävissä, vaan se voi olla on sitä kaikissa ammateissa. Oma asenne työntekoon vaikuttaa valtavasti.

Olemme Ilmarisen työhyvinvointitiimissä pohtineet paljon merkityksellistä työtä ja työelämän tärkeimpiä taitoja. Itse nostan tähän viisi taitoa, joihin kannattaa mielestäni satsata – nyt ja tulevaisuudessa.

1.Vuorovaikutustaito. Oppiminen tapahtuu pitkälti yhteistyössä muiden ihmisten kanssa.
2.Tunneälykkyys. Tässä ihminen pesee robotin 10-0. Tärkeä taito myös johtajille!
3.Resilienssi eli muutosjoustavuus. Muuttuva työelämä vaati kykyä sopeutua.
4.Kriittinen ajattelu ja luovuus. Rutiinitöiltä digitalisaation avulla vapautuva aika kannattaa käyttää luovasti.
5.Itseohjautuvuus. Itseohjautuvuus on tärkeää yksilöille ja yrityksille, jotka haluavat menestyä muuttuvassa työelämässä

Kati Huoponen
työhyvinvointijohtaja
Ilmarinen
@KatiHuoponen

Tee Ilmarisen testi ja tarkista, kuinka valmis sinä olet tulevaisuuden työelämään!

Kuuntele Kati Huoposen haastattelu (podcast)

Kirjoitus on julkaistu myös Work Goes Happy -sivuilla. Kati Huoponen puhuu ja Ilmarinen on mukana Work Goes Happy -tapahtumissa Oulussa 2.11.2017 ja Kuopiossa 16.11.2017. Ilmoittaudu mukaan!

  • GeorgeCep 31.1.2024 klo 13.23
    I gave [url=https://www.cornbreadhemp.com/collections/cbd-cream ]buy cbd lotion[/url] a struggle quest of the earliest but, and I'm amazed! They tasted great and provided a sense of calmness and relaxation. My urgency melted away, and I slept superiority too. These gummies are a game-changer representing me, and I extraordinarily persuade them to anyone seeking bona fide ictus assuagement and better sleep.
    Vastaa kommenttiin
    • MichaelWaymn 8.2.2024 klo 15.06
      I'm in love with the cbd products and [url=https://organicbodyessentials.com/products/cbd-honey-sticks ]cbd sticks[/url] ! The serum gave my peel a youthful rise, and the lip balm kept my lips hydrated all day. Eloquent I'm using unsullied, simpleton products makes me desire great. These are age my must-haves after a saucy and nourished look!
      Vastaa kommenttiin
    • MichaelWaymn 9.2.2024 klo 16.04
      I'm in attraction with the cbd products and https://organicbodyessentials.com/products/cbd-oil-1000mg ! The serum gave my epidermis a youthful boost, and the lip balm kept my lips hydrated all day. Meaningful I'm using moral, natural products makes me guess great. These are infrequently my must-haves for a fresh and nourished look!
      Vastaa kommenttiin
    • JarrodBiome 12.2.2024 klo 15.34
      I gave [url=https://www.cornbreadhemp.com/products/cbd-sleep-gummies ]https://www.cornbreadhemp.com/products/cbd-sleep-gummies [/url] a whack at for the cardinal previously, and I'm amazed! They tasted distinguished and provided a sense of calmness and relaxation. My lay stress melted away, and I slept outstrip too. These gummies are a game-changer on the side of me, and I extremely put forward them to anyone seeking spontaneous emphasis liberation and better sleep.
      Vastaa kommenttiin
    • JarrodBiome 13.2.2024 klo 21.51
      I gave [url=https://www.cornbreadhemp.com/products/full-spectrum-cbd-gummies ]cbd with thc gummies[/url] a prove for the maiden previously, and I'm amazed! They tasted excessive and provided a be under the impression that of calmness and relaxation. My importance melted away, and I slept better too. These gummies are a game-changer since me, and I extremely commend them to anyone seeking natural emphasis relief and think twice sleep.
      Vastaa kommenttiin
    • JarrodBiome 15.2.2024 klo 20.41
      I gave https://www.cornbreadhemp.com/products/full-spectrum-cbd-gummies a prove payment the cardinal habits, and I'm amazed! They tasted great and provided a intelligibility of calmness and relaxation. My emphasis melted away, and I slept outstrip too. These gummies are a game-changer since me, and I highly commend them to anyone seeking natural pain alleviation and improved sleep.
      Vastaa kommenttiin

Lisää uusi kommentti

0/4000
Viesti on pakollinen
Nimi on pakollinen
Sähköpostiosoite on pakollinen

Lisää aiheesta

Blogit 25.1.2024

Uusi maksuluokkamalli kirittää työterveysyhteistyötä

Aiemmin suurten työnantajien maksuluokkaan ja sitä kautta työeläkemaksuun vaikuttivat vain pysyvät työkyvyttömyyseläkkeet. Maksuluokkamallin uudistus toi mukaan yhtälöön myös pitkittyneet kuntoutustuet. Ennakoivan ja suunnitelmallisen työkykyjohtamisen merkitys korostuu entisestään. Muutos haastaa myös työterveysyhteistyötä.

Uusi maksuluokkamalli kirittää työterveysyhteistyötä

Blogit 16.1.2024

Kohti talouden pehmeää kasvua – vai onko kojootin putous kivulias?

Viime vuosi oli pääomamarkkinoilla monitahoinen. Keskeiset osakeindeksit nousivat hulppeasti esimerkiksi Yhdysvalloissa, kun taas Suomessa jäätiin loppuvuoden kiitolaukasta huolimatta hiukan pakkasen puolelle. Suomen pörssilistalla on monia hyviä yhtiöitä, mutta vaimeaa menoa selitti osaksi suomalaisten listayhtiöiden toimialajakauma. Sykliset yhtiöt eivät olleet muodissa. Myös tulosrintamalla suomalaisten yhtiöiden kyyti oli kylmää.

Kohti talouden pehmeää kasvua – vai onko kojootin putous kivulias?
Lisää ajankohtaisia artikkeleita