![](/media_global/kuvapankki/sisaltokuvat/hero/elakelaiset10_2880.jpg?mode=crop&width=496&height=124)
Vanhuuseläke ja työeläke – mikä on niiden ero?
Meiltä kysytään aika ajoin, mikä on vanhuuseläkkeen ja työeläkkeen ero. Lyhykäisyydessään vastaus on, että työeläke on yleisnimi lakisääteiselle pakolliselle vakuutukselle, joka on osa sosiaaliturvaasi ja jonka suuruuteen vaikuttaa tekemäsi ansiotyö tai yrittäjätoiminta. Vanhuuseläke on yksi työeläkkeen laji.
Työnantaja hoitaa työeläkevakuutuksen työntekijän puolesta, kun puolestaan yrittäjän tulee hoitaa oma työeläketurvansa itse ottamalla YEL-vakuutus. Vanhuuseläke taas on ikään perustuva eläke, jota maksetaan joko työeläkkeenä, kansaneläkkeenä tai niiden yhdistelmänä.
Työeläke tuo turvaa useissa elämäntilanteissa
Työeläkkeitä on erilaisia ja niistä löytyy vaihtoehtoja eri elämäntilanteisiin. Työeläkkeet turvaavat toimeentulosi, kun ansiot vähenevät tai loppuvat vanhuuden, työkyvyttömyyden tai perheenhuoltajan kuoleman vuoksi. Tämän takia työeläke on vakuutusluontoinen. Työeläkkeet antavat siis taloudellista turvaa monissa eri elämäntilanteissa. Työeläke voi myös tukea sinua jatkamaan työelämässä pidempään.
Työeläkkeestä pääset nauttimaan viimeistään vanhuuseläkeiässä. Mitä pidempään jatkat työelämässä, sitä suuremman vanhuuseläkkeen saat. Voit myös halutessasi ottaa osan eläkkeestäsi jo aikaisemmin maksuun osittaisena vanhuuseläkkeenä.
Työeläkkeen lisäksi voit saada Kelan maksamaa kansaneläkettä, mikäli työeläkkeesi jää alle kansaneläkkeelle asetetun euromääräisen rajan. Kansaneläke voi olla joko sairauteen perustuvaa työkyvyttömyyseläkettä tai ikään perustuvaa vanhuuseläkettä.
Vanhuuseläke voi toisin sanoen olla työeläkelakien mukaista työeläkettä tai se voi olla Kelan maksamaa kansaneläkettä.
Muita työeläkkeitä ovat osittainen vanhuuseläke, työkyvyttömyyseläke, työuraeläke ja perhe-eläke. Lue lisää eläkevaihtoehdoista
Milloin vanhuuseläke alkaa?
Tähän ei ole yhtä yleispätevää vastausta. Vanhuuseläkkeelle voit siirtyä joustavasti täytettyäsi oman alimman vanhuuseläkeikäsi. Mitä pidempään teet töitä, sitä suuremman vanhuuseläkkeen saat. Eläkkeelle ei siis välttämättä kannata rynnätä heti alimman ikärajan tullessa vastaan.
Jokaisella on oma vanhuuseläkeikänsä, sillä se riippuu syntymävuodesta. Voit myös jatkaa työskentelyä alimman vanhuuseläkeikäsi täyttämisen jälkeen ja näin kerryttää lisää eläkettä. Jos jatkat työntekoa ylimpään eläkeikääsi saakka, voit hakea vanhuuseläkettä päättämättä työsuhdettasi.
Lue lisää vanhuuseläkkeestä
Lue lisää
Lisää aiheesta
![](/media_global/kuvapankki/ajankohtaista/2019-ihmiset--ilmiot/paakuvat/nuoret_980x300.jpg?mode=crop&width=360&height=171)
Työnantaja, opasta nuorta työelämän perusasioissa
Uusi työntekijä, kuten esimerkiksi ensimmäistä kesäänsä työssä viettävä nuori, pääsee parhaiten sisään työelämään, kun perehdytät hänet huolellisesti työtehtäviinsä. Yhtä lailla häntä kannattaa opastaa myös työelämää koskevissa perusasioissa.
![](/media_global/kuvapankki/ajankohtaista/2021/paakuvat/tyokyky_980x300.jpg?mode=crop&width=360&height=171)
Sairauspoissaolot – mitä niistä tulee tietää?
Sairauspoissaoloja ei toivo kukaan – olivat ne sitten lyhyitä tai pitkiä. Milloin osa-aikainen sairauspoissaolo on vaihtoehto? Pitääkö sairauslomasta aina maksaa palkka? Entä mitä työpaikalla kannattaa tehdä, jos työntekijän sairausloma pitkittyy?
![](/media_global/kuvapankki/uutishuone/2022/tyontekija_980_300.jpg?mode=crop&width=360&height=171)
Milloin ja miten työtön pääsee eläkkeelle?
Oletko jo lähellä eläkeikääsi, mutta sait ikävän uutisen työsuhteesi päättymisestä, tai oletko ollut jo pidempään työttömänä? Kasasimme tietopaketin siitä, miten katkot työuralla tai työuran päättyminen odotettua aiemmin vaikuttavat eläkkeeseesi. Työttömänä voit jäädä eläkkeelle samoilla ehdoilla kuin työntekijänä eli kun eläkeikäsi tulee täyteen.