Blogit ja artikkelit
Tervetuloa artikkeleiden ja blogien pariin.
YEL vai TyEL? Mitä eläkevakuutuksella saa?
Suomessa työntekeminen vakuutetaan aina, jotta sinulla olisi tukenasi vahva sosiaaliturva. Kun maksat eläkemaksua, säästät omiin eläkepäiviisi ja varaudut tulevaan. Oli tälle turvalle tarvetta jo huomenna tai vasta vuosien päästä.
YEL vai TyEL? Mitä eläkevakuutuksella saa?
Työn sujuvuuden varhainen tuki
Monilla työpaikoilla on jo pitkään ollut käytössä varhaisen tuen toiminta, jonka avulla pyritään havaitsemaan työntekijöiden työkyvyn haasteita ja puuttumaan niihin mahdollisimman varhain. Mutta entä jos kiinnittäisimme huomiota myös työn sujuvuuteen liittyviin varhaisiin merkkeihin? Millaisia ne voisivat olla?
Miten mikroyrittäjän kannattaa verrata työeläkeyhtiöitä?
Jos luulet tai kuulet, ettei eläkeyhtiöissä ole mikroyrittäjille eroja, se ei pidä paikkaansa. Juttelimme asiasta yrittäjien kanssa. Kokosin keskustelujen pohjalta avuksesi 10 kohdan vinkkilistan, miten mikroyrittäjän kannattaa verrata työeläkeyhtiöitä. Poimi listalta ne kohdat, jotka ovat sinulle tärkeitä.
Hei työnantaja! Näin uravalmennus voi auttaa työntekijääsi, kun terveys vaikuttaa työkykyyn
Ilmarisen uravalmennuspalvelu on apuna silloin, kun työntekijäsi tarvitsee uuden työn, joka sopii paremmin hänen muuttuneeseen terveydentilaansa. Uravalmennuspalvelua voivat saada Ilmarisen ammatillisen kuntoutuksen asiakkaat.
Lisää artikkeleja
Esimies, rakenna luottamusta arjessa
Muuttuva työelämä ja uudenlaiset tavat tehdä työtä haastavat myös varhaisen välittämisen käytännöt. Esimiehellä on lupa ja velvollisuus ottaa asia puheeksi, jos jokin työntekijän työkyvyssä huolettaa.
Esimies, rakenna luottamusta arjessa
Jos työkykysi heikkenee, hae kuntoutusta
Ammatillinen kuntoutus on ratkaisu työkyvyn heiketessä – se tarjoaa polun takaisin työelämään. Ilmarisen sähköinen kuntoutushakemus nopeuttaa prosessia ja kuntoutusasiantuntijat auttavat matkan varrella.
Jos työkykysi heikkenee, hae kuntoutusta
Jos kauppasota syttyy huomenna, kuka kärsii eniten?
Jos kauppasota syttyy huomenna, kuka kärsii eniten?
Yhdeksän ergonomiavinkkiä toimistoon
Millaisiin asioihin kannattaa työasennossa kiinnittää huomiota ja miten säätää itselleen sopivaksi esimerkiksi sähköpöytä? Terveystalon työfysioterapeutti Lea Huhtaniemi-Järvinen antaa yhdeksän ergonomiavinkkiä toimistotyöhön.
Yhdeksän ergonomiavinkkiä toimistoon
Yrittäjä, näin vähennät YEL-vakuutusmaksusi verotuksessa
Yrittäjä voi vähentää YEL-vakuutusmaksunsa verotuksessa: joko omassa, puolisonsa tai yrityksensä verotuksessa. Milloin mikäkin tapa kannattaa toiminimiyrittäjällä? Entä yhtiössä yritystoimintaa harjoittavalla?
Yrittäjä, näin vähennät YEL-vakuutusmaksusi verotuksessa
Vinkkejä Amerikasta: kysy, pyydä apua ja innostu uudesta
Vinkkejä Amerikasta: kysy, pyydä apua ja innostu uudesta
Esko Ora ei malttanut jäädä eläkkeelle – nyt se näkyy myös eläkekertymässä
Saipu Oy:llä sähköasentajana työskentelevä Esko Ora jatkoi työskentelyä yli alimman eläkeiän. Viimeisimmät vuodet kerryttivät tulevaa eläkettä mukavasti.
Esko Ora ei malttanut jäädä eläkkeelle – nyt se näkyy myös eläkekertymässä