Blogit ja artikkelit
Tervetuloa artikkeleiden ja blogien pariin.
YEL vai TyEL? Mitä eläkevakuutuksella saa?
Suomessa työntekeminen vakuutetaan aina, jotta sinulla olisi tukenasi vahva sosiaaliturva. Kun maksat eläkemaksua, säästät omiin eläkepäiviisi ja varaudut tulevaan. Oli tälle turvalle tarvetta jo huomenna tai vasta vuosien päästä.
YEL vai TyEL? Mitä eläkevakuutuksella saa?
Ensimmäisen työntekijän palkkaus muuttaa yrittäjän arkea
Yrityksen kasvu on hieno asia. Se tuo mukanaan uusia mahdollisuuksia ja myös uusia tarpeita. Jossain vaiheessa yrittäjän aika ja osaaminen eivät enää riitä kaikkeen yksin. Silloin on aika harkita työntekijän palkkaamista.
Vaikuttava työkykyjohtaminen – totta vai tarua?
Työkykyjohtamisen vaikuttavuus on ollut haastavaa osoittaa suomalaisessa toimintaympäristössä. Kansainvälinen tutkimus antaa kuitenkin selkeän viestin: kun työkykyjohtamiseen on nähty tarvetta ja siihen on panostettu, on se tutkimuksissa näkynyt taloudellisena hyötynä.
“Me tehdään tätä maratonvauhdilla, ei sprinttinä” –Työkykyjohtaminen on osa arjen työtä
Päivittäin 80 000 annosta ruokaa. Satoja kiloja raaka-aineita liikkeessä. Pitkiä työuria ja edessä iso eläköitymispiikki. Leijona Cateringissa ymmärrettiin, että työkykyä ei voi jättää sattuman varaan. Yhdessä Ilmarisen kanssa yritys on rakentanut arkeen mallin, jossa työkyky on osa johtamista, ei erillinen hanke.
Lisää artikkeleja
Olympialaisten opit taviskuntoilijalle: muista perusasiat, harjoittele ja luota systeemiin
Olympialaisten opit taviskuntoilijalle: muista perusasiat, harjoittele ja luota systeemiin
Työkyvyttömyys tulee kalliiksi - torjumme riskiä yhdessä
Työkyvyttömyys tulee kalliiksi - torjumme riskiä yhdessä
Rakkaudesta yrittämiseen
Työn imu kannattelee yrittäjää tutkitusti palkansaajaa enemmän. Näin Ilkka Syrjälä säilytti innon yrittämiseen vaikeidenkin aikojen keskellä.
Rakkaudesta yrittämiseen
Hyvässä vireessä eläkkeelle – tuoreista eläkeläisistä neljä viidestä olisi jaksanut töissäkin
Hyvässä vireessä eläkkeelle – tuoreista eläkeläisistä neljä viidestä olisi jaksanut töissäkin