Miten sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus toteutuu eläkejärjestelmässä?

Työeläkejärjestelmä on viime päivien aikana ollut julkisen keskustelun aiheena. Eläkelaitosten osavuosikatsauksissaan julkistamat sijoitustuotot ovat herättäneet pohdintaa siitä, onnistutaanko matalien korkojen aikana saavuttamaan yhtä hyviä tuottoja kuin aiemmin. Eläketurvakeskus otti omalta osaltaan kantaa julkistamalla oman pitkän tähtäyksen laskelmansa, jossa sijoitustuotto-olettamaa alennettiin seuraavan 10 vuoden ajaksi.

Samaan aikaan eduskuntaan edennyt kansalaisaloite eläkeindeksin parantamisesta perustuu käsitykseen, jonka mukaan tulevat sijoitustuotot olisivat ETK:n käyttämiä lukemia paremmat.
Lisäksi tutkivat journalistit Jari Hanska ja Teemu Muhonen julkistivat Eläketurma-kirjansa (Eläketurma: miksi Suomeen tarvitaan uusi sukupolvisopimus, Kustannusosakeyhtiö Vastapaino), jossa koko järjestelmän oikeudenmukaisuutta tarkastellaan eri sukupolvien näkökulmasta.

Monien eläkeläisten ajama indeksialoite ja nuorempien sukupolvien edusmiehiksi asettuneiden Hanskan ja Muhosen näkemys törmäävät jyrkimmin. Hanska ja Muhonen osoittavat kirjassaan, että nuoremmat sukupolvet saavat selvästi heikomman tuoton eläkemaksuilleen kuin vanhemmat sukupolvet.

Tähän on ilmeisiä syitä. Nykyisten eläkeläisten ollessa työelämässä eläkemaksut olivat nykyistä pienemmät ja työeläkkeen karttumasäännöt nykyistä anteliaammat. Lisäksi nykyiset eläkeläiset ovat jääneet eläkkeelle paljon nuorempina kuin mitä nuoremmat ikäluokat voivat odottaa. ETK onkin laskenut, että vanhempien ikäluokkien saama reaalituotto eläkemaksuille on ollut noin neljä prosenttia vuodessa, kun taas nuorten on tyytyminen noin kahden prosentin reaalituottoon.

Suomessa on kuitenkin perinteisesti eläkepolitiikassa korostettu sukupolvien välistä solidaarisuutta, mille löytyy myös vahvoja perusteita. Erityisesti nykyisten eläkeläisten saamia suhteellisesti parempia eläke-etuja voidaan perustella monilla seikoilla: Nykyisillä eläkeläisillä oli aikanaan vähemmän mahdollisuuksia opiskeluun ja heidän elinajan odotteensa on lyhyempi kuin nuoremmilla. Lisäksi väestön edullisen ikärakenteen ansiosta suurten ikäluokkien työssä ollessa kartutettiin nykyiset mittavat eläkerahastot, jotka aikanaan hyödyttävät myös nuorempia ikäluokkia.

2010-luvulle jatkuneen maksuylijäämäisyyden lisäksi rahastoja ovat erityisen paljon kasvattaneet kertyneille ylijäämille saadut sijoitustuotot, jotka viimeisen 20 vuoden ajalta ovat keskimäärin olleet lähellä ETK:n aiemmin olettamaa 3,5 prosentin reaalituottoa – esimerkiksi Ilmarisen sijoitusten keskimääräinen reaalituotto vuodesta 1997 lukien on ollut 4,1 prosenttia.

Hanska ja Muhonen pohtivat kirjassaan myös tasaeläkejärjestelmää nykyisen etuusperusteisen järjestelmän vaihtoehtona. Tämä tarkoittaisi suurten työeläkkeiden leikkaamista ja kaikille maksettavaa yhtä suurta, nykytasolla 1600 euron kuukausieläkettä sekä yksityisiä rahastoituja lisäeläkkeitä niille, jotka haluavat saada enemmän. Tällainen malli muistuttaa mm. Tanskan eläkejärjestelmää.

Tasaeläkkeeseen liittyy käytännöllisiä ja periaatteellisia ongelmia. Käytännössä siirtyminen nykyisestä mallista täysin toisenlaiseen edellyttäisi hyvin pitkää muutosprosessia, koska jo ansaittuja eläkeoikeuksia tulee kunnioittaa. Periaatteelliset ongelmat liittyvät siihen, että tasaeläkemallissa työeläkejärjestelmän nykyinen vakuutusluonne katoaisi ja eläkkeestä tulisi lapsilisän tapainen verorahoitteinen tasaetuus.

Koska maksuja tarvittaisiin saman verran kuin nykyäänkin, eläkemaksusta muodostuisi puhdas 24 prosentin lisävero siltä osin kuin ansiot ylittäisivät noin 2700 euroa/kk (nykyjärjestelmässä keskimäärin 2700 euron kuukausiansiot tuottavat noin 1600 euron kuukausieläkkeen, jos työura kestää 40 vuotta). Tämä olisi hyvin suuri progression jyrkennys eikä varmaankaan kannustaisi työhön tai eläkemaksujen maksamiseen.

Tasaeläkemalli tarkoittaisi hyvin voimakasta tulontasausta: mallista hyötyisivät kaikki ne, joiden työuran aikaiset keskiansiot olisivat vähemmän kuin 2670 euroa/kk (tai joiden työura jostain syystä jäisi selvästi keskimääräistä lyhyemmäksi). Luku on lähellä suomalaisten mediaanipalkkaa, joten mallissa olisi hyötyjiä ja häviäjiä yhtä paljon.

Tasaeläkemallissa noin puolet työntekijöistä olisi tilanteessa, jossa heidän olisi liityttävä lisäeläkejärjestelmään saadakseen saman tasoisen eläkkeen kuin työeläkejärjestelmä nykyisin tarjoaa. Kokemukset monesta muusta maasta kertovat, että yksilölliset, työpaikkakohtaiset ja toimialakohtaiset lisäeläkejärjestelmät johtavat monimutkaiseen ja kalliiseen järjestelmään, jossa toimijoita on paljon ja jossa eläke-edut vaihtelevat sen mukaan missä kukin on työssä ja kuinka hyviä sijoitustuottoja rahastointiin perustuvat järjestelmät onnistuvat saamaan.

Suomalaisen työeläkejärjestelmän keskeiset vahvuudet liittyvät taas siihen, että kaikki ovat saman järjestelmän piirissä ja että maksujen ja etuuksien suhde on vakuutusperiaatteen mukainen. Lisäksi suomalaiseen mallin ominaisuuksiin kuuluva osittainen rahastointi tarkoittaa sitä, että eläkkeet ja eläkemaksut eivät riipu suoraan eläkerahastojen sijoitustuotoista – tai ETK:n tekemistä oletuksista.

Jaakko Kiander
Johtaja, talous ja eläkepolitiikka
Ilmarinen