Blogit ja artikkelit
Tervetuloa artikkeleiden ja blogien pariin.
YEL vai TyEL? Mitä eläkevakuutuksella saa?
Suomessa työntekeminen vakuutetaan aina, jotta sinulla olisi tukenasi vahva sosiaaliturva. Kun maksat eläkemaksua, säästät omiin eläkepäiviisi ja varaudut tulevaan. Oli tälle turvalle tarvetta jo huomenna tai vasta vuosien päästä.
YEL vai TyEL? Mitä eläkevakuutuksella saa?
Ensimmäisen työntekijän palkkaus muuttaa yrittäjän arkea
Yrityksen kasvu on hieno asia. Se tuo mukanaan uusia mahdollisuuksia ja myös uusia tarpeita. Jossain vaiheessa yrittäjän aika ja osaaminen eivät enää riitä kaikkeen yksin. Silloin on aika harkita työntekijän palkkaamista.
Vaikuttava työkykyjohtaminen – totta vai tarua?
Työkykyjohtamisen vaikuttavuus on ollut haastavaa osoittaa suomalaisessa toimintaympäristössä. Kansainvälinen tutkimus antaa kuitenkin selkeän viestin: kun työkykyjohtamiseen on nähty tarvetta ja siihen on panostettu, on se tutkimuksissa näkynyt taloudellisena hyötynä.
“Me tehdään tätä maratonvauhdilla, ei sprinttinä” –Työkykyjohtaminen on osa arjen työtä
Päivittäin 80 000 annosta ruokaa. Satoja kiloja raaka-aineita liikkeessä. Pitkiä työuria ja edessä iso eläköitymispiikki. Leijona Cateringissa ymmärrettiin, että työkykyä ei voi jättää sattuman varaan. Yhdessä Ilmarisen kanssa yritys on rakentanut arkeen mallin, jossa työkyky on osa johtamista, ei erillinen hanke.
Lisää artikkeleja
Lapsiparkki kesäkuussa voi pelastaa loma-ajan
Ilmarinen järjestää jälleen työntekijöille kesäkuuksi mahdollisuuden tuoda lapsia hoitoon työpäivän ajaksi. Lue jutusta, mitä lapset halusivat kysyä Ilmarisen toimitusjohtajalta.
Lapsiparkki kesäkuussa voi pelastaa loma-ajan
Laskeudu lomalle leppoisasti
Aamukahvit laiturinnokassa ja päiväunet riippukeinussa. Kiireetöntä yhdessäoloa läheisten kanssa ja reissuja tai rentoa oleilua kotikulmilla. Kesälomalla on aikaa ladata akkuja ja viedä ajatukset pois töistä. Mitä kannattaa huomioida, jotta loma sujuu mahdollisimman leppoisasti? Lue Ilmarisen palvelujohtajan Kati Huoposen vinkit.
Laskeudu lomalle leppoisasti
Millaiselta näyttää Rinteen hallituksen eläkepolitiikka?
Millaiselta näyttää Rinteen hallituksen eläkepolitiikka?
Valmennus tiivisti MMA:n työyhteisöä
Myynnin ja markkinoinnin ammattilaisten etujärjestö MMA oli ajautunut kiperään tilanteeseen: 15 hengen henkilöstö pieneni puolentoista vuoden aikana neljän työntekijän verran, ja työt piti jakaa jäljelle jäävien työpöydille. Jotta tilanne ei olisi kärjistynyt, organisaatio alkoi petrata työyhteisötaitojaan.
Valmennus tiivisti MMA:n työyhteisöä
On pirullista tehdä itsestään numero
Päihdeongelma vaarantaa terveyden ja voi viedä työkyvyn. Se myös vaikuttaa koko työyhteisön hyvinvointiin ja tulee kalliiksi. Miksi alkoholi ja toisaalta myös absolutismi ovat edelleen hankalia asioita suomalaisille?
On pirullista tehdä itsestään numero
Tunnetko yrittäjän pakolliset ja vapaaehtoiset vakuutukset?
Yrittäjyyteen liittyy paljon uuden opettelua, eikä kaikkea suinkaan tarvitse osata heti. Yrittäjän vakuutusten on kuitenkin syytä olla kunnossa, kun yritystoiminta alka. Kysyimme Ilmarisen YEL-tuotepäällikkö Anniina Kaasiselta, mitä kaikkea yrittäjän tulee tietää vakuutuksista, jotta ne saa valittua omaan tilanteeseen oikein.
Tunnetko yrittäjän pakolliset ja vapaaehtoiset vakuutukset?
Voiko työyhteisö tarjota MM-tason tunnekokemuksen?
Voiko työyhteisö tarjota MM-tason tunnekokemuksen?
Yrittäjä, kevytyrittäjä tai työntekijä - miten eläke kertyy?
Teetkö keikkatyötä muun työn ohessa, tai onko harrastuksestasi tullut työ? Moni pohtii, miten satunnainen työ kannattaisi hoitaa vakuuttamisen näkökulmasta. Keräsimme yhteen, mitä yrittäjän eläketurvasta ja muista sosiaalietuuksista tulisi tietää.
Yrittäjä, kevytyrittäjä tai työntekijä - miten eläke kertyy?
”Emme voi kävellä pois ja pestä käsiämme” – vaikuttaminen auttaa ratkaisemaan myös vaateteollisuuden ongelmia
Ongelmia ei ratkaista pesemällä käsiä ja kääntämällä katse toisaalle, uskovat Ilmarisen Vaatteet ja aatteet -paneeliin osallistuneet keskustelijat. Lue, mikä puhututti muodin ja vaatteiden vastuullisuutta pohtineessa paneelikeskustelussa suomalaisen muodin keskittymässä Kämp Gallerian Gardenissa.
”Emme voi kävellä pois ja pestä käsiämme” – vaikuttaminen auttaa ratkaisemaan myös vaateteollisuuden ongelmia