
Enemmän ja pidempiä työuria kaikkien työkykyä tukemalla
Työelämän kehittämiseen ja työurien pidentämiseen liittyvät kysymykset nousevat entistä tärkeämmiksi yhteiskuntamme vanhetessa ja työvoiman monimuotoistuessa. Miten voimme tukea kaikkien työkykyä, jotta mahdollisimman moni voisi osallistua työelämään ja rakentaa kestävän työuran?
Inklusiivisuus ja monimuotoisuus työelämässä kaiken perustana
Ensimmäinen askel kohti monipuolisempia työuria on varmistaa työelämän inklusiivisuus ja monimuotoisuus. Tämä tarkoittaa, että työpaikoilla työntekijät nähdään aidosti yksilöinä, ja heidän erilaisia taustojaan arvostetaan ja hyödynnetään.
Tämä ei ainoastaan lisää työpaikkojen luovuutta ja innovatiivisuutta, vaan myös vahvistaa työpaikkojen kykyä reagoida muuttuviin markkinatilanteisiin.
Esteettömyys on puolestaan avainasemassa, kun puhutaan kaikkien työkyvyn tukemisesta. Esteettömyyttä ei kannata tulkita liian kapeasti. Esteettömät työtilat, joissa on huomioitu sekä työntekijöiden että työtehtävien erilaiset fyysiset ja kognitiiviset tarpeet, auttavat kaikkia työntekijöitä suoriutumaan parhaalla mahdollisella tavalla.
Lisäksi jatkuvasti kehittyvän teknologian hyödyntäminen työtehtävien mukauttamisessa voi olla merkittävässä roolissa, kun pyritään parantamaan työn sujuvuutta ja työkykyä.
Työkyvyn tukeminen ja terveyden edistäminen
Työkykyisyys ja terveys ovat keskeisiä tekijöitä pitkien ja kestävien työurien rakentamisessa. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi työhön liittyvän haitallisen kuormituksen vähentämistä, työn tekemisen tapojen kehittämistä ja työterveyspalvelujen kehittämistä.
Ennaltaehkäisevät toimenpiteet sekä työpaikalla että työterveyskumppanin tukemana auttavat tunnistamaan ja puuttumaan mahdollisiin terveysongelmiin ennen kuin ne ehtivät vaikuttaa työntekijän työkykyyn. Lisäksi on tärkeää, että työpaikoilla on selkeät käytännöt ja suunnitelmat, joiden avulla voidaan reagoida nopeasti, jos työntekijän työkyky heikkenee.
Työkykyä tukevan kulttuurin luominen
Työkykyä tukeva kulttuuri lähtee johdon esimerkistä ja koko organisaation sitoutumisesta hyvinvointia tukeviin arvoihin ja käytäntöihin. Kun työpaikalla arvostetaan työntekijöiden hyvinvointia ja tarjotaan tukea arjessa jaksamiseen, työntekijät voivat sitoutua paremmin työhönsä ja kehittää omaa työuraansa pitkäjänteisesti.
Koulutus ja jatkuva oppiminen ovat olennaisia tekijöitä työurien pidentämisessä ja monipuolistamisessa. Työnantajien kannattaakin tukea työntekijöidensä jatkuvaa oppimista säännöllisin kehityskeskusteluin, joiden puitteissa rakennetaan jokaiselle omaa kasvutarinaa. Työnantajat, jotka panostavat työntekijöidensä osaamisen kehittämiseen, hyötyvät myös itse, sillä osaava ja motivoitunut henkilöstö on organisaation tärkein voimavara.
Myös työn ja muun elämän tasapainottaminen on tärkeä osa työkyvyn tukemista ja työurien pidentämistä. Perheystävälliset käytännöt, kuten vanhempainvapaat ja lastenhoitojärjestelyt, tukevat työn ja perhe-elämän yhteensovittamista. Kun työntekijät voivat tasapainottaa työelämänsä ja henkilökohtaisen elämänsä, heidän hyvinvointinsa ja työvireensä paranevat.
Ilmarinen apunasi myös huomisen työkyvyssä
Kaikkien työkyvyn tukeminen on avainasemassa, kun pyritään luomaan monipuolisempia ja pidempiä työuria. Mitä tämä tarkoittaa sinun työpaikallasi?
- Kuulethan henkilöstösi tarpeita hyödyntämällä kyselyitämme.
- Älä unohda monipuolisia oppimisen mahdollisuuksia työkyvyn tukemisen käytänteistä oppimisympäristössämme.
- Varaa aika työkykyjohtamisen kehityspäälliköltämme Oma asiantuntija -palvelustamme niin jutellaan lisää!
Kati Huoponen
osastonjohtaja, työkykyjohtamisen palvelut, Ilmarinen
Lisää aiheesta

Psykologinen joustavuus (työ)elämätaitona
Miksi toiset selviävät työelämän paineista paremmin kuin toiset? Miksi työkaverini pystyy säilyttämään rauhallisuutensa kaaoksen keskellä, kun itse uuvun jo ennen lounasta?

Kasvu syntyy työstä ja tuottavuudesta – tarvitsemme lisää osaajia Suomeen
Suomi on käännekohdassa. Syntyvyys on laskenut pysyvästi alhaiselle tasolle, väestö ikääntyy nopeammin kuin koskaan aiemmin ja työikäisten osuus kutistuu vuosi vuodelta. Tämä kehitys ei ole vain tilastollinen kuriositeetti – se on yhteiskuntamme kestävyyden kannalta perustavanlaatuinen haaste. Jos emme reagoi ajoissa, vaarana on, että hyvinvointivaltion rahoituspohja horjuu ja elintaso laskee.

Aktiivinen omistajuus konkretisoituu yhtiökokouksissa
Jokakeväinen yhtiökokouskausi on meille keskeinen keino edistää hyviä hallintotapoja omistamissamme suomalaisissa listayhtiöissä. Miltä Ilmarisen vaikuttamistyö näytti tällä yhtiökokouskaudella?