Näkemisen arvoista Porissa: Puuvilla on Suomen vähäpäästöisin kauppakeskus
Ilmarisen puoliksi omistama Porin Puuvilla-kauppakeskus tarjoaa ympäristöystävälliset ja historialliset puitteet yhteiskunnallisille keskusteluille tällä viikolla.
Vuoden 2017 kauppakeskukseksi valittu Ilmarisen omistamassa Porin Puuvilla tarjoaa tämän viikon aikana puitteet 28 yhteiskunnalliselle keskustelutilaisuudelle. Tilaisuudet ovat osa Porissa järjestettävää yhteiskunnallista SuomiAreena-tapahtumaa.
Vuonna 2014 avattu Puuvilla on rakennettu historiallisen puuvillatehtaan miljööseen. Kauppakeskus palkittiin jo rakennusvaiheessaan maailman parhaan rakentamisen tietomallinnuskohteena Global Tekla BIM Awards -kilpailussa.
Suomen vähäpäästöisin kauppakeskus
KTI Kiinteistötiedon tutkimuksen mukaan Puuvilla oli Suomen vähäpäästöisin kauppakeskus vuonna 2017. Energiatehokkuutta lisäävät esimerkiksi geoenergian hyödyntäminen kauppakeskuksen lämmityksessä ja jäähdytyksessä ja yksi Suomen suurimmista kiinteistökohtaisista aurinkovoimaloista.
Kauppakeskuksen katolle asennettu voimala tuottaa vuodessa noin 530 MWh sähköä. Se vastaa noin 260 kerrostaloasunnon vuosittaista sähkökulutusta.
Kauppakeskuksen työ energian säästämiseksi on noteerattu esimerkiksi Suomen ympäristökeskuksen Hinku-palkinnolla maaliskuussa 2017. Lisäksi Puuvilla on saavuttanut LEED-ympäristösertifikaatin korkeimman mahdollisen tason eli platinatason.
Ilmarinen omistaa Puuvillan puoliksi yhdessä Renor Oy:n kanssa.
Lue lisää:
Ajankohtaista
Vesi on Ilmarisen sijoituksille tärkein luonnonvara
Veteen liittyvät ekosysteemipalvelut ovat merkittävimpiä Ilmarisen sijoitusten luontoriippuvuuksia. Veteen kohdistuvat myös Ilmarisen sijoitusten suurimmat luontovaikutukset.
Ilmarinen sitoutuu tieteeseen perustuviin ilmastotavoitteisiin
Työeläkeyhtiö Ilmarinen vahvistaa ilmastotyötään ja sitoutuu asettamaan tieteeseen perustuvat lyhyen aikavälin päästövähennystavoitteet Science Based Targets -aloitteen (SBTi) mukaisesti.
Earth Hour – tunti pimeää ilmaston ja luonnon puolesta
Olemme jälleen mukana maailmanlaajuisessa Earth Hour -ympäristötapahtumassa.