Tiedote 15.9.2025

Ilmarisen suhdanneindeksi: kaksivuotinen laskukierre jatkuu – elpyminen vaatii lisää tekoja

Työntekijämäärä väheni elokuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -1,8 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen. Suhdanneindeksi on nyt laskenut yli kahden vuoden ajan, mutta pieniä elpymisen merkkejä on näköpiirissä.

Ilmarisen suhdanneindeksi kertoo ajantasaista tietoa Suomen talouden kehityksestä. Se kuvaa muutosta yhteensä yli 50 000 yrityksen ja noin 600 000 työntekijän joukossa. Suhdanneindeksiin laskettavat 10 toimialaa kattavat valtaosan yksityisestä sektorista.

Ilmarisen suhdanneindeksin yli kaksi vuotta jatkunut negatiivinen kehitys jatkuu edelleen. Elokuussa työntekijämäärä väheni -1,8 prosenttia (heinäkuu -2,3 %) verrattuna vuoden takaiseen ajankohtaan. Indeksissä seuratuista toimialoista vain asiantuntijapalveluissa (+0,6) ja teollisuudessa (+0,4) oli pientä kasvua. Suurimmassa laskussa olivat majoitus- ja ravitsemusala (-6,5 %), rakentaminen (-4,2 %) sekä henkilöstövuokraus (-4,0 %).

– Vaikka negatiivinen kehitys jatkui edelleen, hidastui se elokuussa hieman eli 0,5 prosenttia. Edeltävässä kuussa ainoastaan teollisuus oli plussalla, ja nyt se sai seurakseen myös asiantuntijapalvelut. Tämä luo uskoa hitaasti käynnistyvään kasvuun. EKP:n talouskasvua vauhdittavat koronleikkaukset lienevätkin nyt toistaiseksi ohi inflaation ollessa suurin piirtein tavoitevauhdissa, sanoo Ilmarisen tutkija Jouni Vatanen.  

Jouni Vatanen toivoo talouden positiivisen kierteen käynnistymistä kunnolla syksyn edetessä.

– Tullisodan jännitteiden vähentyessä näkyy euroalueen orastava talouskasvu myönteisesti myös Suomen taloudessa, sillä viennistämme iso osa suuntautuu euroalueelle. Samalla yritysten luottamus talouteen on vahvistunut, vaikka geopoliittinen tilanne tarjoaa edelleen haasteita. Viime kuukausina onkin nähty myönteisiä merkkejä investointien elpymisestä. Toivottavasti myös työllisyystilanne lähtee paranemaan, kuluttajat rohkaistuvat kuluttamaan ja asuntomarkkinat heräilevät pitkään jatkuneesta horroksestaan, Jouni Vatanen kommentoi.

Työntekijämäärät laskivat joka puolella Suomea

Työntekijämäärä väheni elokuussa kaikilla alueilla. Lasku oli nyt suurinta Etelä-Suomessa (-1,9 %) ja pienintä jälleen Länsi-Suomessa (-0,8 %).

  • Etelä-Suomi (-1,9 %): Seuratuista toimialoista teollisuus pysyi samana. Suurimmassa laskussa olivat majoitus- ja ravitsemusala (-8,9 %), henkilöstövuokraus (-8,1 %) sekä sosiaali- ja terveysala (-4,2 %). Vähäisintä lasku oli kaupassa (-0,2 %) ja asiantuntijapalveluissa (-0,3 %).
  • Länsi-Suomi (-0,8 %): Kasvua oli henkilöstövuokrauksessa (+6,0 %), asiantuntijapalveluissa (+2,8 %), hallinto- ja tukipalveluissa (+1,1 %) sekä teollisuudessa (+0,2 %). Suurimmassa laskussa olivat majoitus- ja ravitsemusala (-5,2 %), rakentaminen (-4,8 %) sekä viestintä- ja tietotekniikka (-3,2 %).
  • Itä-Suomi (-1,8 %): Seuratuista toimialoista kasvoivat henkilöstövuokraus (+4,9 %), asiantuntijapalvelut (+1,1 %), viestintä- ja tietotekniikka (+0,3 %) sekä hallinto- ja tukipalvelut (+0,2 %). Lasku oli suurinta rakentamisessa (-4,9 %) sekä sosiaali- ja terveysalalla (-4,8 %). Pienintä lasku oli teollisuudessa (-0,8 %) ja kuljetuksessa (-2,7 %).
  • Pohjois-Suomi (-1,2 %): Kasvussa olivat henkilöstövuokraus (+11,6 %), hallinto- ja tukipalvelut (+9,7 %), teollisuus (+5,9 %) sekä majoitus- ja ravitsemusala (+2,7 %). Suurimmassa laskussa olivat viestintä- ja tietotekniikka (-20,5 %), sosiaali- ja terveysala (-5,0 %) ja rakentaminen (-4,8 %).

Suhdanneindeksiä on julkaistu vuodesta 2013 lähtien. Suhdanneindeksin seurantaryhmä koostuu yli 50 000:sta eri toimialoilla toimivasta Ilmarisen asiakasyrityksestä, jotka ilmoittavat palkkatietonsa tulorekisteriin. Suhdanneindeksi kuvaa yritysten työntekijämäärän muutosta edellisvuoteen verrattuna. Indeksissä on huomioitu koko tarkastelujakson ajan Ilmarisen asiakkaina olleet yritykset, joten tulevat tai lähtevät asiakasyritykset eivät vaikuta indeksin kehitykseen.

Tutustu tarkemmin

Lisätietoja

  • Jouni Vatanen, tutkija, p. 050 5712 309, jouni.vatanen@ilmarinen.fi
  • Sami Kelhä, viestintäpäällikkö, p. 050 587 8464, sami.kelha@ilmarinen.fi

Ajankohtaista

Uutinen 21.11.2025

Työeläkemaksut vuodelle 2026 on vahvistettu

Sosiaali- ja terveysministeriö on vahvistanut vuoden 2026 työeläkevakuutusmaksut. Työnantajan eläkevakuutuksen (TyEL) keskimääräinen perittävä maksu on 24,4 prosenttia palkkasummasta vuonna 2026.

Työeläkemaksut vuodelle 2026 on vahvistettu
Lisää uutisia ja tiedotteita
Sivu päivitetty viimeksi