Podcast-jaksot työkyvystä
Työelämän muutos puhuttaa – työ kuormittaa uudella tavalla, hybridityö on lisääntynyt ja meiltä kaikilta vaaditaan uudenlaisia työelämätaitoja. Muun muassa tällaisista aiheista asiantuntijamme puhuvat Kauppalehden Tänään töissä -podcastin jaksoissa. Ilmarinen on podcastin kumppani.
Kuuntele uusimmat jaksot
Miten johtaja voi huolehtia omasta jaksamisestaan?
Johtajan työ on usein kuormittavaa, ja erityisesti ruuhkavuosina jaksaminen voi olla koetuksella. ”Moni sanoo, että tärkein arvo on perhe. Sitten tajuat, että sä oot koko ajan töissä, käytät suurimman osan ajastasi työhön, niin siinä tulee ristiriita”, Ilmarisen työkykyjohtaja Kristiina Halonen toteaa.
Kuuntele jakso (kauppalehti.fi)
Palkka putosi 30 prosenttia, mutta aivot voivat paremmin
Matias Klemelä päätti vaihtaa Ilmarisen talousjohtajan tehtävistä uuteen työhön samalla työnantajalla. ”Tuntuu, että aivot voivat aika paljon paremmin, kun on kourallinen asioita, joihin keskittyy versus että on 57 asiaa tehtävälistalla. Johtamistyöstä ei välttämättä niin hahmoteta, että se on aikamoista sillisalaattia, mitä siinä joutuu pallottelemaan”, sanoo päätökseensä tyytyväinen Klemelä.
Kuuntele jakso (kauppalehti.fi)
Miten uni ja uniongelmat näkyvät työelämässä?
"Unettomuus tai unen laadun heikentyminen näkyvät usein kognitiivisina ongelmina, jotka näkyvät esimerkiksi siinä, että tulee hajamielisyyttä, muistihäiriöitä, unohtelua, ollaan koko ajan myöhässä palavereista, ei pystytä keskittymään kuin lyhyen aikaa. Nämä ovat sellaisia hiljaisia merkkejä, joita pitäisi lukea", asiantuntijalääkäri Timo Leino sanoo.
Kuuntele jakso (kauppalehti.fi)
Syvenny aiempiin jaksoihin
-
Miten keskittymiskyvyn voisi palauttaa?
Työikäisten keskittymisvaikeuksista on keskustelemassa apulaisylilääkäri Veera Pohjolainen.
Kuuntele jakso (kauppalehti.fi) -
Miten pitäisi kuroa umpeen kuilua duunareiden ja johdon välillä?
Johtajien ja duunareiden välisestä kuilusta on keskustelemassa työkykyjohtamisen palveluiden osastonjohtaja Kati Huoponen.
Kuuntele jakso (kauppalehti.fi) -
Miltä työelämä näyttää vakavan sairastumisen aikana ja sen jälkeen?
Töihin paluusta sairauden jälkeen on keskustelemassa asiantuntijapsykologi Simo Levanto.
Kuuntele jakso (kauppalehti.fi) -
Miten esihenkilöt jaksavat työssään?
Esihenkilöiden jaksamisesta ruuhkavuosien tiimellyksessä on keskustelemassa työkykyriskien ennakointi ja tutkimus -osaston johtaja Kari-Pekka Martimo.
Kuuntele jakso (kauppalehti.fi) -
Onko nuorten mielenterveys kriisissä?
Nuorten lisääntyneistä mielenterveysongelmista työelämässä on keskustelemassa asiantuntijapsykologi Juho Mertanen.
Kuuntele jakso (kauppalehti.fi) -
Pitäisikö työelämässä olla enemmän aikaa ajatella?
Ajatustyöstä ja sen johtamisesta on keskustelemassa työkykyjohtamisen kehityspäällikkö Mari Salmi.
Kuuntele jakso (kauppalehti.fi) -
Pelkäävätkö johtajat irtisanoa työntekijöitään?
Muutosneuvotteluista ja irtisanomistilanteista on keskustelemassa asiantuntijapsykologi Simo Levanto.
Kuuntele jakso (kauppalehti.fi) -
Millaiset säännöt etätyölle pitäisi asettaa?
Etätyön käytännöistä on keskustelemassa työkykyjohtaja Kristiina Halonen.
Kuuntele jakso (kauppalehti.fi) -
Kuinka laaja ilmiö on ikäsyrjintä?
Ikäsyrjinnästä ja ikädiversiteetistä työelämässä on keskustelemassa henkilöstöpäällikkö Eija Kärenaho.
Kuuntele jakso (kauppalehti.fi) -
Miten työpaikoilla manipuloidaan toisia?
Manipuloinnista työpaikalla on keskustelemassa työkykyjohtamisen kehityspäällikkö Riikka Lehto.
Kuuntele jakso (kauppalehti.fi) -
Miksi suomalainen työelämä uuvuttaa?
Työuupumuksesta on keskustelemassa työkykyjohtamisen palveluiden osastonjohtaja Kati Huoponen.
Kuuntele jakso (kauppalehti.fi) -
Millaisia vaiheita on työuralla?
Työurista ja uran eri vaiheista on keskustelemassa asiantuntijapsykologi Simo Levanto.
Kuuntele jakso (kauppalehti.fi) -
Kuinka stressiä voi hallita?
Työikäisten kokemasta kuormituksesta on keskustelemassa asiantuntijalääkäri Sami Pirkola
Kuuntele jakso (kauppalehti.fi) -
Alkoholi aiheuttaa kustannuksia työelämälle
Päihteistä ja työelämästä on keskustelemassa asiantuntijapsykologi Juho Mertanen.
Kuuntele jakso (kauppalehti.fi) -
Miksi työikäiset nukkuvat yhä huonommin?
Unen merkityksestä työelämässä on keskustelemassa ylilääkäri Maija Haanpää.
Kuuntele jakso (kauppalehti.fi)