Milloin eläkkeelle?

Eläkeikä määrittää sen, milloin voit jäädä eläkkeelle. Kun lähestyt eläkeikääsi, on tärkeää alkaa miettimään eläkkeelle jäämisen vaihtoehtoja.

Milloin pääsen eläkkeelle?

Voit jäädä vanhuuseläkkeelle, kun olet täyttänyt alimman vanhuuseläkeikäsi. Alin eläkeikä määräytyy syntymävuoden mukaan. Osittaiselle vanhuuseläkkeelle voit jäädä jo ennen alinta vanhuuseläkeikääsi. Eläkeiät koskevat niin työntekijöitä kuin yrittäjiäkin. Tältä sivulta löydät lisätietoa henkilökohtaisesta eläkeiästäsi.

Eläke voi alkaa aikaisintaan seuraavan kuukauden ensimmäisenä päivänä siitä, kun täytät eläkeikäsi. Esimerkiksi jos eläkeikäsi on 64 vuotta ja 3 kuukautta ja olet syntynyt elokuussa, eläkeikäsi täyttyy marraskuussa, ja näin ollen voit jäädä eläkkeelle 1. joulukuuta. Jos siirryt eläkkeelle myöhemmin, eläkekertymäsi jatkaa kasvamista.

Sinulla on myös tavoite-eläkeikä ja ylin vanhuuseläkeikä

Tavoite-eläkeikä on ikä, jolloin lykkäyskorotus on kasvattanut eläkettäsi yhtä paljon kuin elinaikakerroin pienentää sitä. Jos jäät eläkkeelle tavoite-eläkeikäsi jälkeen, eläkekertymäsi kasvaa siitä vielä lisää.

Ylin vanhuuseläkeikä on ikä, johon saakka työskentelysi vakuutetaan ja siitä kertyy sinulle eläkettä. Jos olet vanhuuseläkkeen rinnalla aloittanut uuden työsuhteen, hae tästä työstä kertynyt eläke maksuun ylimmässä vanhuuseläkeiässä.

Eläkeikälaskuri, eläkeikätaulukko ja henkilökohtainen eläkeikä

OmaEläke-palvelun eläkearviolaskureilta näet kätevästi henkilökohtaisen eläkeikäsi niin vanhuuseläkkeen kuin osittaisen vanhuuseläkkeen osalta. Eläkelaskurilta näet myös arvion eläkkeesi määrästä.

Alla olevasta eläkeikätaulukosta näet alimman ja ylimmän vanhuuseläkeikäsi sekä tavoite-eläkeikäsi. Näet taulukosta myös sen, milloin voit aikaisintaan siirtyä osittaiselle vanhuuseläkkeelle ja työuraeläkkeelle.

Syntymä-
vuosi
Alin vanhuuseläke-
ikä
Arvioitu tavoite-eläkeikä Ylin vanhuus-eläkeikä Osittaisen vanhuuseläkkeen eläkeikä Työura-
eläkeikä
1953 tai sitä ennen  63 v. Ei tavoite-eläkeikää 68 v.  61 v. -
1954 63 v. 63 v. 9 kk. 68 v.  61 v. -
1955 63 v. 3 kk. 64 v. 1 kk. 68 v. 61 v. 63 v.
1956 63 v. 6 kk. 64 v. 5 kk. 68 v. 61 v. 63 v.
1957 63 v. 9 kk. 64 v. 9 kk. 68 v. 61 v. 63 v.
1958 64 v. 65 v. 1 kk. 69 v. 61 v. 63 v.
1959 64 v. 3 kk. 65 v. 5 kk. 69 v. 61 v. 63 v.
1960 64 v. 6 kk. 65 v. 9 kk. 69 v. 61 v. 63 v.
1961 64 v. 9 kk. 66 v. 1 kk. 69 v. 61 v. 63 v.
1962 65 v. 66 v. 5 kk. 70 v. 61 v. 63 v.
1963 65 v. 66 v. 7 kk. 70 v. 61 v. 63 v.
1964 65 v. 66 v. 8 kk. 70 v.  62 v. 63 v.
1965 tai
sen jälkeen
Eläkeikiä ei
ole vielä vahvistettu. Arvion eläkeiästä näet OmaEläke-palvelun eläkelaskurista. 

    3 v. ennen
alinta vanhuus-eläkeikää
2 v. ennen alinta vanhuus-eläkeikää

 

Työkyvyttömyyseläke muuttuu automaattisesti vanhuuseläkkeeksi

Työkyvyttömyyseläke muuttuu automaattisesti vanhuuseläkkeeksi ilman hakemusta. Huomaathan, että jos olet työskennellyt työkyvyttömyyseläkkeen rinnalla, siinä tapauksessa työstä kertynyttä eläkettä tulee hakea erikseen vanhuuseläkehakemuksella. Lue ohjeet hakemiseen ja hae eläkettä.

Jos työkyvyttömyytesi on alkanut

  • vuonna 2017 tai myöhemmin, eläke muuttuu vanhuuseläkkeeksi alimmassa eläkeiässäsi.
  • vuonna 2006–2016, eläke muuttuu vanhuuseläkkeeksi 63-vuotiaana.
  • vuonna 2005 tai aiemmin, eläke muuttuu vanhuuseläkkeeksi 65-vuotiaana.

Lue lisää työkyvyttömyyseläkkeestä

Osittainen vanhuuseläke jo 61-vuotiaana

Osittaiselle vanhuuseläkkeelle voit siirtyä jo 61-vuotiaana, jos olet syntynyt vuonna 1963 tai aiemmin. Jos olet syntynyt vuonna 1964, voit siirtyä osittaiselle vanhuuseläkkeelle 62-vuotiaana. Vuonna 1965 ja sen jälkeen syntyneille eläkeikää ei ole vielä vahvistettu.

Voit siirtyä osittaiselle vanhuuseläkkeelle vielä sen jälkeenkin, kun olet täyttänyt alimman vanhuuseläkeikäsi. OmaEläke-palvelun eläkelaskurista näet milloin voit jäädä osittaiselle vanhuseläkkeelle. Lue lisää osittaisesta vanhuuseläkkeestä.

Alla olevan taulukon avulla voit vertailla elämäntilanteeseesi sopivia eläkkeelle jäämisen eri vaihtoehtoja.

Elämäntilanteesi Harkitsen
osittaista
vanhuuseläkettä
Harkitsen
vanhuuseläkettä
Haen eläkettä
alimman vanhuuseläke-
iän jälkeen
  • Kokopäivätyö
  • Osapäivätyö
  • Pätkätyö
  • Useita työsuhteita
  • Yrittäjä
Työsuhteen tai yritystoiminnan ei tarvitse päättyä

Jos haluat vähentää työntekoasi, varmista työnantajaltasi, onko se mahdollista

Palkan lisäksi saat eläkettä. Huomioi verotuksen vaikutukset erityisesti, jos et vähennä työntekoa

Tuleva vanhuuseläkkeesi pienenee pysyvästi, jos otat osittaisen vanhuuseläkkeen ennen omaa varsinaista eläkeikää
Ainakin yhden työsuhteesi on päätyttävä

Yritystoiminnan ei tarvitse päättyä

Voit työskennellä samaan aikaan, kun saat vanhuuseläkettä

Jos vanhuuseläkkeesi on jäänyt pieneksi, voit saada sen lisäksi Kelan kansaneläkettä
Työsuhteen tai yritystoiminnan ei tarvitse päättyä ylimmässä vanhuuseläkeiässä

Jos siirryt vasta alimman vanhuuseläkeiän jälkeen vanhuuseläkkeelle, eläkkeesi kasvaa lykkäyskorotuksella

Pohdi myös osittaista vanhuuuseläkettä, jos haluat saada osaa eläkkeestä ja jatkaa työntekoa alimman vanhuuseläkeiän jälkeen. Lykkäyskorotus korottaa yhä osaa eläkkeestäsi.
  • Työtön
  • Lomautettu
  • Sairausloma
Päivärahan lisäksi saat eläkettä. Huomioi kuitenkin verotuksen vaikutukset

Ole yhteydessä Kelaan sairauspäivärahan määräytymisestä, jos haet osittaista vanhuuseläkettä sairauspäivärahan aikana

Tuleva vanhuuseläkkeesi pienenee pysyvästi, jos otat osittaisen vanhuuseläkkeen ennen omaa varsinaista eläkeikää
Kun olet vanhuuseläkeiässä, voit valita siirrytkö vanhuuseläkkeelle vai jatkatko päivärahalla Työttömyyskorvaus estää lykkäyskorotuksen