Tämä sivu on vain testiä varten
zczxczx zczxczx zczxcc
Tule tekemään kanssamme merkityksellistä ja vastuullista työtä, joka vaikuttaa pitkälle tulevaisuuteen. Tavoitteenamme on työpaikka, jossa jokainen pystyy vaikuttamaan työnsä suuntaan. Se tarkoittaa selkeitä tavoitteita, ketteriä toimintatapoja ja jaettua johtajuutta. Olemme joukkue, jonka arvo ja arvot on helppo tunnistaa. Kaiken lähtökohtana on aidosti välittävä kulttuuri. Meille olet tervetullut omana itsenäsi. Olemme vetovoimaisin työelämän kumppani – vastuullisesti sinua varten. Sitoudumme Vastuullinen kesäduuni -kampanjan periaatteisiin. Olemme mukana myös Vastuullinen työnantaja -kampanjassa, ja tuemme yhdessä vastuullisempaa työelämää Suomessa nyt ja tulevaisuudessa. Hyvän mielen työpaikka -tunnustus kertoo, että meillä on hyvä olla ja työskennellä, ja panostamme vahvasti työkykyyn ja mielenturvaan.
Syötä tiedot
Yhteenveto
Vakuutusmaksut
Päivärahat
Maksuerät
| Eräpäivä | YEL-vakuutusmaksu | Aloittava yrittäjä -22% |
|---|
Vanhuuseläkearvio
Arvio vanhuuseläkkeestä

Tilaa YEL-myytinmurtajat
Viiden napakan sähköpostin sarjassa Mari ja Martin ottavat luulot pois YEL-huhuilta selkokielellä ja yrittäjän arjen esimerkeillä.
Onko YEL “huono sijoitus”? Kannattaako työtulo pitää miniminä? Mitä jos teen yrittäjyyttä sivussa? Tämä viestisarja vastaa näihin ja muihin yrittäjien mieltä kutkuttaviin kysymyksiin.
1
Lorem ipsum
Cras justo odio, dapibus ac facilisis in, egestas eget quam. Aenean eu leo quam. Pellentesque ornare sem lacinia quam venenatis vestibulum.
2
Jotain
Cras justo odio, dapibus ac facilisis in, egestas eget quam. Aenean eu leo quam. Pellentesque ornare sem lacinia quam venenatis vestibulum. Duis mollis, est non commodo luctus, nisi erat porttitor ligula, eget lacinia odio sem nec elit.
3
Tralalaa
Maecenas faucibus mollis interdum. Cras mattis consectetur purus sit amet fermentum. Maecenas faucibus mollis interdum.

Yrittäjästä työnantajaksi -opas - tärkeä tieto yksissä kansissa
Oletko palkkaamassa ensimmäisiä työntekijöitä? Pohditko TyEL-vakuuttamisen asioita ensimmäistä kertaa? Olet oikeassa paikassa. Tilaa maksuton Yrittäjästä työnantajaksi -opas, jonka avulla opit TyEL-vakuutuksesta kaiken tarvittavan.