Yrittäjä
Tässä kaikki blogimme ja artikkelimme valitsemastasi aihepiiristä, ole hyvä!

Eläkeikää lähestyvä yrittäjä, tiedätkö vaihtoehdoistasi?
Yrittäjänä jäät eläkkeelle samaan tapaan kuin työntekijäkin. YEL-työtulosi ratkaisee, minkä suuruinen eläkkeesi on. Eläkeikäsi määräytyy syntymävuotesi perusteella.

Marketta Rantama ryhtyi yrittäjäksi eläkkeellä ja murtaa nyt ennakkoluuloja – ”Olisinko heittänyt osaamiseni romukoppaan?”
Työssä käymisen ja eläkkeellä olemisen raja on ihmisille usein hyvin jyrkkä, sanoo eläkkeellä yrittäjäksi ryhtynyt Marketta Rantama. Omalla esimerkillään hän haluaa kannustaa ikätovereitaan hyödyntämään rohkeasti osaamistaan. Hänelle yrittäjyys on tuonut elämään mielekästä sisältöä sekä vapauden puhua täysin omien arvojensa pohjalta.

Kesätyöntekijä tulossa taloon? Muista huolehtia hänen eläketurvastaan
Kesätyöntekijöiden rekrytointi on käynnissä monissa yrityksissä parhaillaan. Kun sopivat tekijät löytyvät, muista hoitaa ajoissa kuntoon myös heidän eläkevakuuttamisensa. Yhtä lailla yksityishenkilönä muista, että sinusta tulee työnantaja, jos palkkaat kesäksi esimerkiksi lapsenvahdin, mökkitalkkarin tai ruohonleikkaajan.

Voiko yrittäjä saada sairauspäivärahaa?
Kyllä, yrittäjä voi saada sairauspäivärahaa Kelalta, kun YEL-vakuutus on kunnossa. Katso alta vastaukset yrittäjien yleisimpiin kysymyksiin sairauspäivärahasta.

Yrittäjien eläkelaki YEL päivittyi, mikä muuttui?
Yrittäjän eläkelaki (YEL) päivittyi vuoden alusta. Mitä jokaisen yrittäjän on syytä tietää yrittäjän eläkelain muutoksesta juuri nyt? Ilmarisen vakuutusjohtaja Minna Hakkarainen vastaa.

Mitkä artikkelit kiinnostivat lukijoitamme vuonna 2022?
Julkaisimme vuonna 2022 useita artikkeleita, jotka käsittelivät asiakkaillemme ja meille tärkeitä teemoja, kuten eläkkeitä, eläkevakuuttamista, yrittämistä, vastuullisuutta, sijoituksia, työkykyjohtamista ja taloutta. Kokosimme oheen vuoden 2022 suosituimpia artikkeleita. Kannattaa tutustua, jos joku jäi viime vuonna väliin!

Työnantajamaksut - Työnantaja, tiedätkö työntekijän palkan sivukulut?
Millaisia palkan sivukuluja ja kustannuksia työntekijän palkkaaminen tarkoittaa työnantajan näkökulmasta? Tässä artikkelissa kerromme, miltä näyttävät työnantajamaksut vuonna 2023

Saatko kaikki oikein YEL-testistämme?
Keskustelua herättävä ja kuitenkin mainettaan parempi. Sellainen on yrittäjien tärkein vakuutus YEL. Mielipiteitä riittää, kun YEL:istä puhutaan, mutta kuinka hyvin se oikeasti tunnetaan? Laita tietosi testiin!

Tuemme yritystäsi työkykyjohtamisessa – Oma asiantuntija -palvelu on kaikkien yritysasiakkaidemme käytössä
Mietityttävätkö työpaikallasi työntekijöiden jaksaminen ja mielenterveys, varhainen tuki tai työhön paluun keinot? Entä työterveysyhteistyön toimivuus? Kun tarvitset tukea työkykyjohtamisen kehittämisessä, saat asiantuntijoiltamme käytännön neuvoja ja konkreettisia ratkaisuja yrityksesi arkeen. Päätät itse sinulle parhaiten sopivan sparrausajankohdan varaamalla ajan verkossa.